Kuvitelma minusta on aina jotain sellaista mitä se ei todellakaan ole, en ole elänyt kunnon lapsuutta, en ole viettänyt isä-poika hetkiä, enkä ole oppinut nauttimaan elämästäni. Olisin halunnut hyvän ja normaalin lapsuuden, normaalin isän ja normaalit ystävät, mutta niin asiat eivät vaan koskaan olleet.
Kaikki alkoi jo silloin kun synnyin, asuimme vielä kokonaisena perheenä Riihimäellä junaradan läheisyydessä rauhallisella seudulla. Isäni muuttui ihan toiseksi ihmiseksi syntymäni jälkeen. Hän ei halunnut äitini imettävänkään minua, koska äitini rinnat olivat hänen, isälleni kehittyi alkoholiongelma ja perheriitoja alkoi syntymään entistä enemmän. En muista kuinka vanha olin kun lähdimme äitini kanssa ensimmäistä kertaa isääni karkuun poliisien avustamana, ainoa asia mitä tapahtumasta muistan, on kun äitini tulee herättämään minut, olin aivan unessa, mutta silti tunnistin sinitakkiset poliisit pitelemässä isääni. Kun pääsimme äidin kanssa ovesta ulos, ainoa asia mitä erotin siinä tilanteessa, oli useampi poliisipartioauto talomme ulkopuolella ja myös silloin tajusin isäni olevan päästään sekaisin.
Pääsimme äitini kanssa hänen vanhemmilleen Puistolaan poliisipartion saattamana. Olin silloin 8-vuotias ja erittäin hämilläni tilanteesta. Muistini pätkii jonkin verran, mutta seuraava asia minkä muistan, on näköhavainto siitä, kun isäni ajaa äidin ja minun perässäni äitini vanhempien pihaan, isälläni oli silloin pakettiauto, josta hän nousi, jäin autoon ja kuulin vain isäni huudon auton sisäpuolelle. Olin erittäin peloissaan siinä tilanteessa, en tiennyt mistä on kyse ja mitä tulisi tapahtumaan.
Muutimme tapahtuneen jälkeen äitini kanssa hänen vanhemmilleen ja en kuullut isästäni pitkään aikaan mitään, aloitin koulunkäynnin Puistolan ala-asteella ja luulin myös aloittaneeni uuden elämän äitini kanssa ja odotin asioiden menevän parempaan suuntaan, mutta kuinka kävikään. Toisena päivänä uudessa koulussa minua alettiin jo nimittelemään, koska olin ylipainoinen ja joukosta erottuva, kerroin asiasta tietenkin opettajalleni, asiaan puututtiin, mutta siitä se vain paheni. Tapahtuneen jälkeen minua alettiin haukkumaan vielä enemmän ja minua alettiin kohtelemaan jo hiukan aggressiivisesti, kuten tönimään aina kun joku kiusaajista käveli ohitseni. Kun kerroin siitäkin opettajalleni ja kyseiset henkilöt otettiin puhutteluun, asia vain paheni entisestään ja minua alettiin pahoinpitelemään lyömällä ja potkimalla, jolloin tajusin, ettei siis kannata asioista kertoa eteenpäin opettajalleni. Kuitenkin kasvoistani näki sen jälkeen mitä oli tapahtunut, opettajani kuitenkin tiesi tekijät, otti heidät puhutteluun ja siitä lähtien minua pahoinpideltiin aina jollain kättä pidemmällä. Olisin aina halunnut mennä kertomaan asiasta, että se loppuisi, mutta en uskaltanut, koska tiesin miten siinä tulee todellisuudessa tapahtumaan, joten jätin aina asian sikseen. Ala-asteen aikana minut pahoinpideltiin 11 kertaa.
Ala-asteen aikana myös muutimme äitini kanssa Tapanilaan. Asuinseutu ei siis ollut mitenkään paras mahdollinen. Muuton jälkeen aloin näkemään isääni. Isäni lupasi aina, että tekisimme jotain mukavaa, esimerkiksi menisimme elokuviin tai Linnanmäelle, mutta aina se meni siihen samaan, olimme isäni asunnolla ja katsoin vierestä kun hän ryyppäsi ja lopuksi sammui. Lähdin aina isältäni itku kurkussa, koska olin niin pettynyt häneen. Poikkaisin välit isääni ensimmäistä kertaa kuudennella vuosiluokalla, koska en pystynyt enää käymään hänen luonaan. Aina kun tiesin meneväni hänen luokseen, minulla tuli jo ajatuksesta vatsa kipeäksi, koska tiesin pettyväni.
Muutimme sillä välin äitini kanssa hänen uuden miesystävän kanssa Vantaalle, äitini oli silloin jo raskaana miesystävälleen ja asiat Vantaalla ei ollut yhtään paremmin kuin Puistolassa ja Tapanilassa. Aloitin uuden koulun kuudennen vuosiluokan puolessa välissä ja kiusaaminen ulkonäöstä alkoi saman tien. Aloin masentumaan, kun olin niin kyllästynyt jo minun kiusaamiseen ja sorruin itsetuhoisuuteen.
Ajauduin psykiatriseen hoitoon vaikean isä-poika suhteen vuoksi ja myös kiusaamisen takia. Mielentilani alkoi jo parantumaan, mutta vapaa-ajalla kiusaaminen vain paheni entisestään ja seitsemännen vuosiluokan aikana minut pahoinpideltiin 12. kerran. Yhdellä henkilöllä oli vain vähän tylsää, joten hän tönäisi minut ruusupuskaan, heitti viltin päälle, etten nähnyt mitään ja alkoi hakkaamaan minua käsivarsille ja jalkoihin pitkällä puukepillä. Onneksi yksi silloinen ystäväni pelasti minut tuosta tilanteesta. Sain vain muutaman haavan ja kovan päänsäryn, mutta silti se tuntui erittäin pahalle.
Sovin isäni kanssa asiat läpi ja aloimme taas tapailemaan. Se johti siihen, että isäni alkoi käyttää minua hyväkseen, sillä tein hänelle aluksi töitä, jotka olivat hänen palkallisia töitä, jotka minä lopuksi siis tein suurimmilta osin. Isäni myös alkoi rakennuttaa omaa taloaan Vihtiin, jossa minä autoin häntä. Asiat tuntui kuluvan hyvin, mutta isäni painosti minua työntekoon 2 vuotta ja en enää jaksanut sitä, joten poikkaisin uudelleen välit isääni eikä hänestä ole sen jälkeen kuulunut ja olen siihen tyytyväinen. Tapahtuman jälkeen isältäni tuli viesti, jossa hän haukkui minua erittäin yksityisistä asioista.
Aloitin syksyllä opinnot ajoneuvoasentajana, mutta ala ei tuntunut oikealta, joten lopetin tammikuun alussa koulun, halua aloittaa elämäni puhtaalta pöydältä, joten olen varmaankin muuttamassa syksyllä pois pääkaupunkiseudulta.
Laihduin masennuksen aikana 30kg, opin arvostamaan elämääni ja olen ylpeä siitä, että olen jaksanut kaikki nämä vuodet tämän paskan keskellä ja iloinen niistä henkilöistä, jotka ympärilläni ovat tukemassa minua päätöksissäni.
