Jahonnes

Reenaajahonnes 2

Viikko lähti tehokkaasti käyntiin painava reppu selässä juostulla n. 7km lenkillä ja tunnin kiipeilyillä.

Tiistaina oli meidän vuosikurssin kastajaiset, johon kuului silmät peitettynä ahtaissa ja märissä putkissa ryömiminen, ulkona uiminen ja letkulla kastelu. Alussa oli myös kurssien välinen leuanvetokilpailu jonka minun kurssi tietenkin voitti. Vedin itse 26.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä en nukkunut keskiviikkona odottavien käytännön kokeiden vuoksi, jonka takia jäi reenaamisetkin keskiviikolta väliin. Uni tuli kuitenkin ajoissa.

Torstaina tehoka 50min kuntopiiri/crossfit jonka lopussa olin aivan rikki.

Perjantaina salilla aluksi hieman kyykkäilyä ja mavea, jonka jälkeen siirryin kehittämään tissejäni. Salilla oli kuitenkin sen verran ruuhkaa, että siirryin sitten toisaalle tekemään kuntopiirityyppisesti vatsoja, leukoja, dippejä ja punnerruksia. Oli ihan kivaa.

Lauantaina lepäsin ja laiskottelin.

Sunnuntaina hetken mielijohteesta vedin 20,5km lenkin noin kahteen tuntiin. Tästä seurasi kova heikotus ja huono olo, joka ei yllättäen parantunut pitsalla. Karkit sen sijaan tuntuvat jotenkin tepsivän. Pitänee vielä tutkailla josko kohta pystyisi syömään.

Huomenna ehkä lepään. Ensi viikon koitan reenata rennon leppoisasti. Lähinnä pientä hölkkää ja kiipeilyä. Ehkä.

1 kommentti   Sunnuntai 03. marraskuuta 2013 21:38

Reenaajahonnes v1

Viikko 43

Reeniviikko käynnistyi sangen laiskasti. Takana oli viikon mittainen syysloma, jonka aikana olin suunnitellut juoksevani vähintään 50km. En juossut. Kipittelin ehkä 30km ja kiipeilin pariin otteeseen, mutta muutoin keskityin lähinnä hermojen lepuuttamiseen ja koulun unohtamiseen hetkeksi. Viikko 43 oli kuitenkin ihan hyvä.

Maanantain pidin tietenkin lepoa, koska rankka loma esti tehokkaasti kaiken fyysisiä tai henkisiä ponnisteluja vaativan koulun jälkeisen toiminnan. Kotiin päästyäni keskityin lähinnä pysyttelemään hereillä mahdollisimman pitkään, jottei unirytmini kääntyisi känniseksi.

Meillä on ollut kurssikavereiden kanssa tapana käydä aina tiistaisin boulderoimassa. Yleensä kiipeilyvahvuuteen on kuulunut me kaksi enemmän kiivennyttä ja satunnainen lukumäärä kuntosalisankareita. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Olin vielä tiistaina sen verran puhki syysloman rasituksista, että jouduin koulusta päästyäni ottamaan
tehokkaat 30min päiväunet ennen kuin ryhdyin kiskomaan lenkkareita jalkaan ja pakkaamaan reppuani. Ovesta lähdettyäni pönttö oli erittäin sekaisin, enkä ollut aivan varma tulisinko selviämään tavoitteeksi asettamastani 40min lämmittelylenkistä. Ilman lenkkiä tosin en pystyisi keskittymään kiipeilyyn, joten jouduin sitten silmät ristissä aloittamaan
tämän suuria ponnisteluja vaativan hölkkäoperaation. Odotetusti oloni parani huomattavasti jahka olin tovin juossut, ja vanha kunnon "hei mähän oon ihan hyvässä kunnossa"-fiilis alkoi pikkuhiljaa hiipimään väsymyksen sumentamaan mieleeni. Kiipeilykin meni tämän jälkeen sangen hyvin. Puolitoista tuntia tiukkaa tekniikkavääntelyä ja epäonnistumista liian vaativien reittien parissa.

Keskiviikkona oli salipäivä. Tuttuun tapaan minulla ei taaskaan ollut mitään hajua siitä, mitä salilla tulisin tekemään. Yleensä lähinnä teen jotain ja toivon että kehityn jossakin. Tai jotain. Aloitin reenin kevyillä kyykkäilyillä. Keksin siinä lämmittelyjen aikana, että voisin vetää jonkinsortin kestävyysreenin, eli vääntelin sitten kevyemmillä painoilla sarjoja loppuun asti.
Viimeiset toistot 60kilolla olivat jo melkoista vääntämistä, ja hain ihan viimeiset toistot irti pienten taukojen ja epämääräisten ähkäisyjen avulla. Tämän jälkeen siirryi penkin pariin. Penkissä jouduin jälleen tyytymään aliravituille pikkutytöille sopiviin painoihin, mutta sain silti jonkinlaisen reenin aikaiseksi. Loppuun vääntelin vielä vatsoja ja leukoja ja jotain epämääräistä.

Torstaina perse oli niin jumissa, että en pystynyt edes kunnolla kävelemään, jonka vuoksi jätin kaiken liikkumista muistuttavan tekemättä. Perjantaina fiilis ei ollut sen kummoisempi, mutta koska meillä oli lukujärjestykseen varattu 3h vapaavalintaista liikuntaa, niin päädyin sitten salille tekemään kattavaa selkä- ja keskivartaloreeniä. Aloitin kiskomalla useamman
sarjan leukoja leveällä myötäotteella loppuun asti, jonka jälkeen siirryin kulmasoutuun tangolla. Tämän jälkeen suoritin saman vielä käsipainoilla ja kiskoin muutamat leuat lisää. Jossain välissä tein myös niitä levypainon nostoja kädet suorana edessä ja jotain omituista hartialiikettä, missä tankoa kiskotaan seisten vyötäröltä hartoiden korkeudelle pitäen tankoa
lähellä vartaloa. Loppuun vedettiin Kaappi-Markon kanssa masokistinen keskivartaloreeni loppuun asti. Ensin voimapyörää ja sen jälkeen 4 sarjaa tavallisia vatsoja siten, että ensin vedetään toistoja niin paljon kuin lähtee, levätään 2sec ja vedetään vielä 10 toistoa. Välissä tehtiin vielä selkiäkin selkävehkeellä.

Lauantaina kipeänä oli perse, vatsat, alaselkä, yläselkä, hartiat ja etuolkapäät. Sängystä noustuani meni tovi ennen kuin hoiperteleva etenemiseni alkoi muistuttaa kävelyä. Päivän mittaa paikkani kuitenkin
vetreytyivät ja @jitsku käskikin minut sitten lenkille kuuden aikoihin. Ulkona satoi ja minua vitutti. Kiskoin kuitenkin lenkkarit jalkaan ja lähdin taas sateeseen vaappumaan. Jo 10min juostuani huomasin kuitenkin paikkojeni vetreytyvän entisestään ja juoksu alkoi omituisesti kulkemaan ja innostuinkin sitten venyttämään lenkkini tunnin mittaiseksi.

Sunnuntaina lepään. Jumalalta opittu tapa.

4 kommenttia   Lauantai 26. lokakuuta 2013 19:25

Korjaajahonnes

Vajaat kolme vuotta sitten ostettu Acer kannettavani ei suostunut enää käynnistymään. Tai siis kyllähän se käynnistyi jos virtanapin takana olevan ledin luoma valo ja tuulettimen aikaansaama vaimea humina lasketaan käynnistymiseksi.

Olen kuitenkin lyhyen elämäni aikana ollut jonkin verran tekemisissä tietokoneiden kanssa, joten tiesin varmuudella että tietokoneen pitäisi pystyä muuhunkin kuin valaistuksen ja taustahälinän luomiseen. Kenties tärkein ominaisuus, eli opiskelijanuorukaisen tehokas ajan haaskaus erinäisten videopelien, tv-sarjojen ja internetin muodossa jäi kuitenkin puuttumaan.

En kuitenkaan lähtenyt hätiköimään ja turhanpäiten keksimään mitään tähdellisempää tekemistä elämääni, vaan päätin ottaa meisselin käteen ja tehdä asialle jotain. Hetken meisselillä nenää kaivettuani sainkin kehitettyä toimintasuunnitelman asioiden laittamiseksi oikealle tolalleen. Kannettava tietokoneeni olisi avattava. Onnekseni kädessäni oleva ristipääruuviväännin olikin juuri oikea työkalu tähän puuhaan, pikaisen puhdistamisen jälkeen tosin.

En ole aikaisemmin avannut kannettavaa tietokonetta, mutta sähköasentajan koulutuksen ja kesken jätettyjen sähkötekniikan insinööriopintojen suomalla rautaisella kokemuksella päätin kuitenkin ryhtyä toimeen sen enempää ohjeita lukematta, tai aiheeseen perehtymättä. Pientä epävarmuutta aiheutti kuitenkin aikaisemmin näppäimistöön kohdistuneen korjaustoimenpiteeni jäljet. I-kirjaimen alla oli ollut leivänmuru. Korjasin asian. Nyt näppäimistössä ei ole i-kirjainta.

Onneksi tätä epävarmuutta kesti vain hetken ja urakka sai alkaa. Aloitin kääntämällä kannettavani ympäri ja poistamalla kaikki takaata löytyvät ruuvit. Tätä seurasi muutaman hetken kestänyt riuhtominen ja repiminen ennen kuin poistin loputkin huomaamatta jääneet ruuvit. Tämän jälkeisellä riuhtomisella ja repimisellä sainkin jo osia irti. Myös näppäimistön kanssa sain taistella hetken ennen kuin löysin pienet napit joista painamalla näppäimistön irroittaminen onnistuu ilman suurempia vahinkoja. Näppäimistön alta löysin lisää ruuveja, jotka päätin varmuuden vuoksi irroittaa, ilman että olin kuitenkaan varma niiden tarkoituksesta.

Ruuvaus, riuhtomis, ruuvaus, riuhtomis-episodin päätyttyä minulla alkoi olla käsissäni melkoinen sekamelska muovia, ruuveja ja pölyä, mutta nyt olin kuitenkin päässyt käsiksi erilaisiin tietokoneen osilta näyttäviin tietokoneen osiin. Minkään näiden osien nimityksiä tai käyttötarkoituksia en edes lähtenyt arvailemaan, mutta varmuuden vuoksi irroitin kaiken kevyellä riuhtomisella irtoavan. Osa osista vaati epäilyttävän näköisten johtojen ja liitinten irroittamisen, mutta en uskonut että tämä aiheuttaisi ongelmaa.

Jahka kaikki mielestäni irroittamisen arvoinen oli irroitettu, lähdin selvittämään syytä koneen toimimattomuudelle. Mikään ei näyttänyt päällisin puolin kovinkaan vialliselta ja tyydyinkin vain lopulta puhdistamaan osat pölystä, ruoasta, karvoista, hiestä ja muista yleisesti tietokoneen sisältä tavattavista inhottavuuksista. Varmuuden vuoksi tökin myös sormillani joitain osia, hankasin jotain juttua ja puhalsin johonkin aukkoon. Järeämmät toimenpiteet jätin kuitenkin väliin.

Tämän jälkeen ryhdyin askartelemaan osasia takaisin paikoilleen. Osa piuhoista ei selvästikään halunnut palata takaisin sinne mistä olivat tulleet, mutta hyvän vanhemman tavoin laitoin niskuroijat paikoilleen väkivaltaa käyttäen.

Puoli tuntia kestäneen arpomisen jälkeen tietokone alkoi taas näyttää itseltään ja uskaltauduin laittamaan virtajohdon seinään ja painamaan taas tuosta sinisellä ledillä koristellusta virtapainikkeesta. Kone käynnistyi ja lähti toimimaan kuin uusi.

En voi olla täysin varma mikä aiheutti nämä ongelmat käynnistymisen kanssa, mutta minulla on vahva epäilys että se johtui liiallisesta määrästä ruuveja koneen sisuksissa, sillä korjausoperaation jälkeen käsiini jäi toistakymmentä pientä ruuvia, pieni pala muovia ja ämpärillinen pölyä.

Jatkossa jos sinulla on ongelmia koneesi kanssa, niin älä epäröidä kääntyä minun puoleeni. Minä osaan nämä hommat.

Kommentoi   Lauantai 27. heinäkuuta 2013 18:46

Seksiblogi 3

Menin höpsönä poikana väittämään erään vanhan sedän gallupissa, että aion jatkossa raapustella mukamas syvällistä pohdintaa ja muuta joutavaa hönppää sisältävää blogia viikoittain. Meinaa iskeä suorituspaineet ja stressi jo pelkästään kun lähtee miettimään millaisesta sitoutumisesta tässä on kyse. Siis muutama rivi tekstiä kerran viikossa. Miten ihmeessä voin selviytyä tästä. Onnekseni laadulla ei niinkään ole väliä kun kuitenkin kirjoitan tätä lähinnä itselleni, eikä tätä todennäköisesti lue kuin ne muutamat satunnaiset hassut ihmiset jotka ovat jostain syystä kuvakekaverilistalleni joutuneet. Ja heistäkin todennäköisesti vain pari lukee otsikkoa pidemmälle. Tai ehkä vain metsämansikka. Mene ja tiedä.

Omalle tietokoneelleni olen onnistunut viimeisen vuoden aikana raapustelemaan jo muutaman tuhannen rivin verran ajatuksiani ja muuta sekavaa. Tai lähinnä ajatuksiani kirjoittamishetkellä vallinneista tunteista ja sen hetkisistä murheista. Sellainen pikkutytön päiväkirja. Mutta tällaisesta ajatusten siirtämisestä digitaaliseen muotoon voi näköjään olla hyötyäkin. Tai ei välttämättä mitenkään merkittävää hyötyä, mutta vanhoja raapustelujani nyt lukeneena olen ehkä oppinut käsittelemään mieltäni painavia murheita ja stressaavia asioita paremmin. Minulla kun on tapana pyöritellä tuollaisia asioita mielessäni suurimman osan siitä ajasta kun olen valveilla. Ja nyt jälkeenpäin tarkasteltuna kaikki suuret ja pienet murheet ovat kuin ovatkin hoituneet kuin itsestään pois päiväjärjestyksestä ilman suurempia kriisejä. Ja jos nyt olenkin sattunut murehtimaan ihan aiheesta niin ei niiden surkeiden sattumustenkaan jälkiseuraukset ole olleet mitenkään erityisen maata järisyttäviä. Eli turha stressata, parempi kirjoittaa.

Elelen tällä hetkellä kovin vapaata ja helppoa elämää. Teen töitä sen verran että tulen toimeen, vaikka välillä hieman säästöjäni kulutankin turhanpäiväisyyksiin. Elämän suunta on selvä ja lähinnä odottelen että kouluihin joutumiseen liittyvät rituaalit saadaan tässä suoritettua. Ja jos nyt en onnistu kouluun joutumaan tänä vuonna niin hätähän ei siltikään ole tämän näköinen sillä onhan minulla aina loppuelämä aikaa haeskella paikkoihin. Kesäkin on tuloillaan ja olen jo useampana päivänä katsellut auringon sulattamia kallioita ja haaveillut kesän ulkokiipeilypäivistä. Vielä kun jaksaisi tehdä tähän talven loppuun viimeisen sisäkiipeilyreenirupeaman jolla saisi sitä vanhaa kiipeilykuntoa ongittua esiin. Tosin tämän hetkinen juoksuharjoittelu ehkä hieman häiritsee kiipeilyyn keskittymistä, vaikka todellisuudessa suurin syyllinen taitaa löytyä ihan tästä minulle tyypillisestä laiskuudesta eikä niinkään harjoitteluajan puuttumisesta.

Kovin stressitöntä aikaa siis. Tunnen oloni jopa omituisen rauhalliseksi ja onnelliseksi. Toisaalta olen kuitenkin oppinut sen että harvemmin ne hyvät ajat kovin pitkään jatkuvat ja seuraavat vitutusta aiheuttavat asiat ovat varmaankin jo valmiina hypähtämään tielleni, mutta nautin nyt näistä hetkistä niin kauan kuin voin. Hih, maalailen nyt jo piruja seinille vaikka kaikki on hyvin. Voi minua. Nyt menen kuitenkin nukkumaan. Ensi viikolla voisin ehkä sisällyttää jonkinlaista asiaakin tähän tekstin sekaan.

Kommentoi   Maanantai 08. huhtikuuta 2013 23:38

Erittäin seksitön blogi

Alla oleva teksti ei pyri olemaan millään tapaa syvällistä tai pohtivaa paskaa. Tiedän myös että kirjoittamani asiat on kirjoitettu ja sanottu tuhansia kertoja aikaisemminkin, mutta haluan nyt jostain syystä jaaritella silti. Kunhan kirjoittelin vitutusta purkaakseni. Kirjoittelun jälkeen lähden lenkille purkaakseni lisää. Vaikkei minua edes vituta. Ja jos vituttaisikin niin ei siihen ole edes mitään syytä. Ja jos joku pieni hassu syy löytyisikin, niin ei siitä nyt pitäisi vitutusta tuntea. Ihmeellistä on elämä.

Vaikeata on elämä. Tai ei ole, mutta niin sitä aina luulee. Jostain syystä ne omat pienet huolen ja murheen aiheet tuntuvat sillä hetkellä suurelta, vaikka todellisuudessa asiat olisivatkin erittäin hyvin, jos lähtee vertaamaan niihin joiden asiat ovat oikeasti huonosti, eikä niihin joilla asiat näyttäisivät päällisin puolin olevan paremmin. Sitä pitäisi osata vain hyväksyä itsensä sellaisenaan ja nauttia niistä omaan elämään liittyvistä hyvistä asioista. Varsinkin jos on terve, omaa opiskelu- tai työpaikan, asunnon ja tarpeeksi rahaa ruokakulujen kattamiseksi. Yllättäin ne omat pikku huolenaiheet kuitenkin kalpenevat heti jos jotain oikeasti dramaattista tapahtuu.

Nytkin käytän tämän rauhallisen ja krapulattoman vapaapäivän aivan turhien asioiden murehtimiseen.
Ensisijaisesti stressaan tammikuussa odottavista elämäni tärkeimmistä kuntotesteistä. Tai ei välttämättä tärkeimmistä, mutta koen ne erittäin merkittäviksi kuitenkin, sillä niillä on melkoisen suuri vaikutus loppuelämääni. Stressaan siitä että olenko treenannut tarpeeksi ja oikein. Vai peräti liikaa? Viimeksi kun treenasin liikaa niin siitä ei kyllä hyvä heilunut.

Stressaan myös kevään pääsykokeista, sillä niillä myös on kuitenkin erittäin suuri vaikutus loppuelämääni, vaikka voinhan hakea aina uudestaankin ja toisiin paikkoihin mikäli nyt epäonnistun hauissani. Stressaan myös siitä, että en ole varma olenko kuitenkaan hakemassa oikeisiin paikkoihin. Tai olen varma, mutta epäilen sitä mistä tämä tällainen varmuus voi johtua, minä kun en yleensä varmuutta harrasta.

Stressaan myös ihmissuhteista. Tai pikemminkin niiden puuttumisesta. Stressaan siitä että kohtelenko ihmisiä huonosti, tai enkö vain yritä tarpeeksi hakeutua ihmisten seuraan kun jostain syystä tunnen jääväni aina vain niin yksin. Toisaalta olenhan aina ollutkin yksin joten tiedän kyllä sietäväni sitä hyvin. Joku teini voisi tietenkin ilmaista tämän sanoilla "Miksi kukaan ei rakasta mua", mutta koska olen jo pian keski-ikäinen, niin joudun ilmaisemaan tämänkin asian monimutkaisin sanakääntein.

Stressaan myös iästäni. Eli vertailen siis muita oman ikäisiäni ja heidän tilanteitaan omaani. Tai siis tietenkin vertaan vain niihin joilla näyttää menevän paremmin. Ihminen kun olen. Minulla ei vieläkään ole autoa, asuntolainaa, tyttöystävää, vaimoa tai lapsia. Toki en ole aivan varma mitkä noista kaikista edellämainituista oikeasti haluaisin, mutta niitä nyt ei ainakaan ole. Tai olihan minulla auto jossain vaiheessa mutta halusin eroon siitä, mutta noilta muilta olen onnistunut tähän saakka välttymään.

Stressaan myös töistä. Nyt olen tehnyt lähes 2 kuukautta kuusipäiväistä viikkoa. Viikot omalla firmalla ja lauantait toisen firmalla. Vapaa-aikaa ei mitenkään liiaksi löydy, mutta säästöjä kertyy. Ja nyt sitten stressaankin siitä, että vapaa-aikaa ei ole, mutta kun työt loppuvat tammikuussa niin siirryn automaattisesti stressaamaan työtilanteestani, ja siitä mitä teen pääsykokeisiin asti. Ja tietenkin myös siitä mitä teen ennen opintojen alkamista jos nyt opiskelemaan pääsen, ja mitä teen jos en pääse. Tietysti voisin käyttää tämänkin turhaan jupinaan tuhlaamani ajan näiden asioiden suunnitteluun, mutta olen toisaalta suunnitellut ne jo. Joten miksi taas stressaan?

Nyt kun luen tuota tekstiäni niin näen selvästi stressaavani ja kitiseväni taas turhasta. Olen terve, minulla on asunto, työ, opiskelupaikka ja säästöjä. Huoleni voisivat olla aivan toisenlaiset mikäli minulla olisi jokin vaikea sairaus, olisin työtön, asunnoton tai mikäli elämäntilanteeni olisi muuten vain vaikea.

Ajattelen liikaa. Ulkona sataa lunta, on pimeää ja tuulee helvetisti. Menen pariksi tunniksi juoksemaan.

7 kommenttia   Sunnuntai 16. joulukuuta 2012 20:12

Seksiblogi 1

Unohdin erittäin rakkaan ja suurta tunnearvoa omaavan reenisäkin junaan. Säkissä oli kiipeilykengät, reikäiset verkkarit ja puoliksi juotu kivennäisvesipullo. Eniten vituttaa tämä säkin menettäminen. Se oli hyvä säkki. Kaunis. Oranssi. Rakas. Hyviä säkkejä on niin harvassa, ja tuon sain vielä itselleni merkittävässä tapahtumassa. Toivottavasti säkillä on nyt hyvä olla :(

2 kommenttia   Perjantai 07. joulukuuta 2012 23:17

Rakas päiväkirjani v1

Istun töissä ja mietin syntyjä syviä. Ja sitä mitä tuollainen "syntyjä syviä" nyt ikinä tarkoittaakaan ja mistä se on peräisin. Joku varmaan tietäisi tähänkin vastauksen. Vähintäänkin google. Ehkä.

Viime aikoina olen ollut paljon töissä, vähän vapaalla ja vielä vähemmän missään muualla. Toki en nyt keksi mikä se kolmas voisi noiden vapaiden ja töiden lisäksi olla, mutta siellä en ainakaan ole ollut. Ainakaan tietääkseni. Ensi viikolla voisin olla vähemmän töissä ja ehkä tehdäkin jotain. Tai ainakin istua kotona miettimässä että nyt pitäisi tehdä jotain eikä istua kotona miettimässä. Toki jos suoritan miettimiset jo nyt, niin silloin ensi viikolle jää enemmän aikaa tekemiselle. Mitä se tekeminen nyt sitten ikinä onkaan. Videopelejä ja reenaamista kuitenkin. Ehkä.

Tästä blogista oli tarkoitus tulla erittäin syvällinen, hauska, omaperäinen ja muutenkin kaikkea sellaista mitä omalta blogiltani odottaisin. Mutta tuttuun tapaan onnistuin taas tavoittelemaan liikaa ja sen seurauksena aiheuttamaan itselleni pettymyksen. Höh :( Toki sen syvällisyyden kanssa olin valmis joustamaan muutenkin. Minä kun en kovin syvällisiä muutenkaan ikinä mieti. Lähinnä vain angstaan, murehdin ja pähkäilen turhanpäiväisyyksiä. Tai jotain.

Tämä blogi oli hyvä. Jätän sen tähän.

Seuraavaksi varmaan kirjoitan tyttöystävähakemuksen tai muuta vastaavaa. Siitä tulee varmaan tosi hyvä.

3 kommenttia   Sunnuntai 25. marraskuuta 2012 04:46

Jupinaa

Olin aikeissa kirjoittaa blogin siitä, kuinka perseestä muiden blogeja kritisoivat "Hei olen viksu ja pätevä, mielestäni tyttö/poikaystävähakemukset ja muut äänestyskyselyhässäkät ovat ihan perseestä"-blogit ovat. Sitten kuitenkin tajusin että silloin oma blogini olisi ollut muiden blogeja kritisoivien blogien kritisointiin kirjotettu blogi. Joten jätänkin sen kirjoittamatta.

Parempi keksiä jotain omaperäistä, kuin arvostella muita omaperäisyyden puuttumisesta.

Ei mulla muuta.

1 kommentti   Perjantai 10. elokuuta 2012 12:27