Marsuilija

Oma koti kullan kallis

Minulle otsikon mukainen sanonta ei ole aina ollut itsestäänselvyys.

13 ikävuoteen asti sain elää kuitenkin kotona, perheeni kanssa.
Siitä asti minulle on ollut oman pääni sisällä vaikea sisäistää, missä se minun kotini nyt oikein onkaan.
Sydän sanoo, että se on siellä, missä lapsuuteni kasvoin. Siellä, missä suurin osa perheestäni vielä asui.

Ihmiset ympärilläni sanoivat tämän olevan vain väliaikaista ja pääseväni vielä takaisin kotiin.

Aikaa kului, etäännyin äidistäni, perheestäni, eli siitä, minkä olisi pitänyt olla minun kotini. Mitä edelleen sydämessäni pidinkin kotinani. Paikkana, joka oli turvallinen. Paikkana, jossa edelleen kaikki ystäväni odottaisivat. Paikkana, jossa perheeni odottaisi palaamistani.
Näin ei kuitenkaan käynyt. Pääsin pari kertaa vuodessa käymään paikassa, jonka piti olla vielä oma kotini. Enää se ei sitä kuitenkaan ollut.
Äitini ex-mies varmisti myös sen, että se koti ei ollut tunnelmaltaankaan enää se koti, jonka minä tiesin omakseni, jossa sain kasvaa turvallisen ja onnellisen lapsuuden. Ystäväni olivat kaikonneet ja usea sisaruksistani myös huostaanotettu. Sieltä, jonka piti olla meidän kotimme.

Sehän on selvää, että fyysisesti kotini oli paikka, jossa elin. Paikka, jossa minusta välitettiin ja paikka, jossa sain aikuisten turvallista läsnäoloa.
Silti, se ei ollut koti. Se ei ollut sama asia kuin koti, oma kotini, jonka vielä tähän päiväänkin asti miellän kodikseni, vaikka kukaan meistä ei ole asunut siellä useisiin vuosiin. Se tulee kaikesta huolimatta aina olemaan minulle se aito koti, jossa rakastin ja tulin rakastetuksi. Paikka, jossa sain elää perheeni kanssa, lapsen silmin ilman huolenhäivää.

Tänäpäivänä tuntuukin samaan aikaa hyvin tutulta, mutta myös vieraalta käydä siellä, missä oikea kotini sijaitsee. Tuntuu henkisesti vaikealta nähdä, että meidän takapihalle isin kanssa istuttamamme omenapuu jatkaa kasvuaan vuosi vuodelta, nyt jonkun toisen perheen omenapuuna. Kuvittelin aina, että me saadaan perheenä kokea se, kun se pieni istuttamamme omenapuu kasvaa niin isoksi, että siitä riittää omenoita pakkaseen koko vuodeksi.
On vaikeaa hyväksyä sitä. Oikeastaan ihan helvetin vaikeaa.
Olen 25 -vuotias, 7,5 vuotta yksin omassa kodissa asunut, enkä silti osaa päästää irti. Enkä edes tiedä, haluanko päästää. Tarviiko minun edes päästää irti? Eikö koti voi olla aina se paikka, minkä sydän sanoo sen olevan, vaikka fyysisesti se ei enää olisikaan kotisi? Eihän kukaan voi määrätä sinua rakastamastakaan.

Nykyisessä asunnossani olen asunut nyt 4,5 vuotta ja olen jo jonkun aikaa pyrkinyt tekemään tästä omaan mieleeni mahdollisimman kotoisan ja näin introvertille lämminsävyisen ja rauhoittavan paikan, jossa voi latautua, olla turvassa ja paikka, joka tuntuisi kodilta.

Ilokseni voin todeta, että onneksi tuntuukin, vaikka ei koskaan siltä, miltä oma koti kullan kallis.

11 kommenttia   Lauantai 11. tammikuuta 2020 01:42

Ketipinor tappolääke.

Nukahtamisongelmiini määrätystä Ketipinorista hyvä juttu: http://www.uusimaa.fi/artikkeli/830284-nuorille-maarataan-psykoosilaakkeita-vaikka-vaikutuksia-ei-tunneta-raju-laakitys?fbclid=IwAR3r5sxg_vHvf5v5dManULOXA0U8eb0c6S6G0bwksqXnPqlwrwiF2WVbubg

En suosittele koskaan tuota lääkettä kenellekään, joka sitä ei oikeasti siihen lääkkeeseen tarkoitettuun ongelmaan tarvitse. Vaikka joillekin tulisi, kuinka paha mieli, että heidän lempilääkettänsä mollataan, pitää pystyä puhumaan siihen liittyvistä haitoista ja ongelmista.

Älkää koskaan koskeko kyseiseen lääkkeeseen, ellei teille siitä määrätä skitsofreniaan tai kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Ja puhun nyt kokemuksen syvällä äänellä.

http://www.kaleva.fi/juttutupa/terveys-ja-hyvinvointi/ketipinor-laake-tappoi-lapseni/3583134?page=7

47 kommenttia   Tiistai 07. tammikuuta 2020 21:46

Matka yhteisöpedagogiksi!

Joskus sitä voi vaan olla niin onnellinen siitä, että minkälaisia ovia voi avautua, jos niin itse vain haluaa.

Puolet opiskeltu jo nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi ja meillä on niin huikea mahdollisuus, että halukkaat pääsevät opiskelemaan väyläopintoja 60 opintopisteen edestä yhteisöpedagogiksi, mikä taas lisää erillisessä haussa todennäköiseksi sen, että tulee valituksi humanistiseen ammattikorkeakouluun opiskelemaan loppuun itsensä yhteisöpedagogiksi.

Olen pitkään harkinnut, että voisin oikeastikin jatkokouluttautua, koska tätä alaa kohtaan mulla on niin suuri rakkaus ja intohimo. Tämä on se mun juttu. Joten tänään päätin, että aloitan tammikuussa alkavat väyläopinnot ja olen tästä niin fiiliksissä!

Muistakaa, että vaikka minkälaisia ovia voi avautua teille, jos teillä on halua ja uskoa, eikä koskaan tiedä, minne ne ovet loppupeleissä vievät.

Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa jokaiselle pikku Kuvakelaiselle, myös niille ärsyttäville! Tsemppiä tulevaan vuoteen!

18 kommenttia   Torstai 19. joulukuuta 2019 16:15

Haavisto ja 3 pientä ankanpoikaa

Yksi pieni Haavisto marssi näin, valehtelijan tietä eteenpäin.
Koska matka oli raskas niin pyysi hän mukaan yhden ankankin.

Yksi pieni ankanpoika marssi näin, Haaviston tietä eteenpäin.
Koska matka oli täynnä valheita niin pyysi hän mukaan toisen ankankin..

Kaksi pientä ankanpoikaa marssi näin, valehtelijan tietä eteenpäin.
Koska matka oli täynnä valheita niin pyysi hän mukaan kolmannen ankankin..

Kolme pientä ankanpoikaa marssi näin, Al-holin tietä eteenpäin.
Koska matka oli miinainen niin kääntyivät he takaisin kotiinpäin.

Kolme pientä ankanpoikaa marssi näin, terroristit mukana Suomeenpäin.
Koska Haavisto oli iloinen niin oli myös kolme pientä ankanpoikaakin.

22 kommenttia   Perjantai 13. joulukuuta 2019 14:54

Kiitos Sebastian Tynkkynen, että puhut nuorten mielenterveysongelmista!

Kiitos Sebastian Tynkkynen, että puhut nuorten mielenterveysongelmista sekä mielenterveysongelmiin puuttumisesta nykyistä paremmin.

Yksi tärkein aihe, ellei jopa tärkein. Tästä videosta näkee, kuinka Sebastian taistelee aidolla sydämellään tän asian puolesta, niiden puolesta, jotka eivät voi hyvin, eivätkä saa juurikaan muuta apua kuin lääkkeet kouraan ja sitten vain sanotaan, että "Kyllä se pian siitä helpottaa" ja taputetaan olkapäätä.

Onneksi meillä on näin välittävä kansanedustaja.
http://www.youtube.com/watch?v=AmF2Mcx5i70

30 kommenttia   Perjantai 22. marraskuuta 2019 00:03

Allekirjoita vetoomus, jolla vaaditaan Yasamanin vapauttamista.

Yasaman on ajanut naisten oikeuksia, naisten oikeuksia pukeutua juuri, kuten haluavat, ilman huiviakin ja tästä syystä hän sai 16 vuoden vankeustuomion.

Vetoomuksen allekirjoittaminen ei vie aikaa puolta minuuttia pidempään, joten kaikki allekirjoittamaan!

http://www.facebook.com/watch/?v=423806785001498
http://www.amnesty.fi/vetoomukset/naisten-oikeuksien-puolustamisesta-vankilaan/?fbclid=IwAR1HgLfBdZPRU__IA11gUcPY7hqyAlrinfR5cLIiGBVmgwB6Y4jl8-_fCWE

8 kommenttia   Tiistai 05. marraskuuta 2019 01:30

Mihin mä miestä oikeasti tarvitsisin edes?

Kun voin vaan vaatehuoneesta kaivaa mun hierontatuolin, kaataa lasiin Pepsi Maxin ja hypoteettisesti tunnelman romantisoimiseksi sytyttää kynttilöitä, jota en siis oikeasti uskalla tehdä mun tulipelon vuoksi, jonka takia en uskalla käyttää edes sytkäriä tai tulitikkujakaan.

Sitä paitsi, koko tunnelma pilaantuisi, kun joutuisin vahtaamaan vierellä, ettei sen kynttilän liekki yhtäkkiä leviäkään mun mielikuvitteellisiin verhoihin.

Mutta niin, takaisin asiaan.
Mulla on neljä ihanaa lemmikkiä, joista yksi nukkuu yöt mun vieressä ja, kun hän itse vaatii puolet sängystä, koska hän välttämättä haluaa nukkua poikittain sängyssä ja, vaikka kuinka yrittäisin taiteilla itselleni tilaa, niin jotenkin päädyn silti aina reunaan ja koira saa kuorsata tyytyväisenä. Peitonkin se aina haluaa itselleen pesäksi.
Parastahan tossa on se, että se tosiaan riittää sille pesäksi. Miehelle ei riittäisi.
Ihana unikaveri siis jo, eikä tohon enää miestä mahtuisi, ellei se sitten olisi joku tosi hiirulainen, joka suostuisi nukkumaan jalkapäässä, eikä kertoisi edes jalkafetissistään. Ei kiitos sittenkään.

Sen lisäksi, mihin tarvitsen miestä, kun mulla on koira, joka on jo sairaalloisen mustasukkainen ja tunkee aina tilaisuuden tullen mun ja puhelimen väliin, jos olen puhelimella, enkä huomioi koko ajan häntä?
En mä myöskään tarvitse miestä edes analysoimaan mua ja mun käytöstä, kun mulla on siihen jo rakkaat gallupaktiivit, joiden mukaan olen siis ainakin ylimielinen ja täynnä itseäni. Musta tää on hauska sinäänsä, koska jokainen mut tunteva sanoo musta kaikkea muuta.
Anyway, saan tänkin osion parisuhteesta täytettyä täällä.

Ja hitto, mikä parempaa kuin se, että gallupaktiivit provosoi, minä provosoin ja provosoidun.
Se, kun päättää päivänsä vielä päivittämällä gallupalueen ennen nukkumaanmenoa.
Aamulla herätessä miettii ensimmäisenä gallupaluetta ja gallupaktiiveja sekä työssäoppimispäivä menee ikävöiden gallupmaan aktiiveja, joille odottaa pääsevänsä avautumaan gallupeihin koko elämäntarinansa.

Nyt, kun mä oon syvemmin pohtinut tätä, niin musta on alkanut tuntumaan, että mä oon jollain tavalla parisuhteessa kaikkien gallupaktiivien kanssa.

Tarvitsenko siis miehen? Vai vaan gallupalueen ja gallupaktiivit? Onko gallupaktiivit mun mies?

Ok, hyvää yötä.

22 kommenttia   Keskiviikko 30. lokakuuta 2019 03:21

Jos haluatte vaikuttaa asioihin, niin käykää kurkkaamassa hyvät ideat omastadi.fi:stä ja eikun äänestämään!

http://omastadi.hel.fi

Älyttömän kovia ideoita Helsingin parantamiseksi. Eikä tarvitse edes tyytyä äänestämään vaan yhtä juttua! Suosittelen!

4 kommenttia   Torstai 24. lokakuuta 2019 00:55

Raukka..

Guy536 kuiskasi;
Haluks imee mun kullii joku päivä?;)

....Kun kehotat miehiä harkitsemaan uudelleen, kuinka puhua naisille, niin....

...."Olet käyttäjän ignore-listalla"

Oisko ollut nyt neljäs tapaus, kun tulee ignorea, samasta syystä. Ei ollakaan enää niin kovaa miestä.

Edellinen vähintään yhtä fiksu tapaus. Nauroi, kuinka häntä ei pelota, kun sanoin tehneeni rikosilmoituksen hänen kommenteistaan, mutta pelotti vissiin ainakin sen verran, että estolle piti laittaa.

27 kommenttia   Perjantai 27. syyskuuta 2019 03:36

Muistakaa pelastaa tippuneet tervapääskyn poikaset!

Tervapääskyn poikasia tippuilee nyt kovasti pesistään, kun ne lähtevät kuumaa pakoon.

Tervapääsky ei koskaan lyhyjen jalkojensa vuoksi pääse ottamaan maasta tarpeeksi ilmaa siipiensä alle, että pääsisi lentoon sieltä ja tästä seuraa se, että tervapääskyn emo ei pääse ruokkimaan tippunutta poikastaan maahan.

Joten ehdottomasti auttakaa jokaista tervapääskyn poikasta, jos sellaisen maasta löydätte.

Eilen itse törmäsin tälläisen pikkuiseen reppanaan, jonka seuraksi sitten jäin, kunhan olin vettä sille hakenut ja kääntänyt sen jaloilleen. Myöhemmin kävin hakemassa hänet pahvilaatikkoon, kun olin välissä selvitellyt, mistä saisin apua sille.
Eläinsuojeluyhdistyksen kautta apua sitten tulikin, eli älkää soittako esimerkiksi eläinpelastusyksikköön, koska sieltä eivät auta luonnonvaraisia eläimiä.

Onneksi mä sain ihanalta äidiltäni kyydin, jotta pääsin viemään linnunpoikasen turvaan ja samalla matkalla haettiin toinenkin tervapääskyn poikanen sekä varpusen poikanen.
Kaikki saivat sitten apua onneksi.

Haluan vaan tällä viestittää kaikille, että älkää olettako, että linnunpoikasen emo tulee ja auttaa, koska se ei ole itsestäänselvää eikä suurissa tapauksissa edes mahdollista, eli auttakaa pieniäkin lintuja, älkääkä kävelkö vaan ohi. <3

16 kommenttia   Tiistai 23. heinäkuuta 2019 01:43

KALEVALA KASINO ANTAA UUSILLE PELAAJILLE 20 ILMAISKIERROSTA ILMAN TALLETUSTA. LUO PELITILI TÄSTÄ »x