SheikkiLyyrinen

Olen miettinyt pitkään miksi henkinen vointini on ollut alhaalla. Miettinyt mistä lähtien ja miten voisin asiaa
parantaa. Itselläni on masennus, joka on onneksi viime kuukausina mennyt parempaan suuntaan pikku hiljaa.
Nyt olen alkanut pohtia mistä tämä kaikki johtuu ja miten voisin parantaa omaa mielialaani. Alkavat merkit
masennuksestani alkoivat ala-aste ylä-aste vaihteessa, jolloin lääkkeiden johdosta painoni nousi radikaalisti.
Siitä lähtien olen elänyt epäterveellistä elämää huonolla ruokavaliolla ja hakenut lohtua ruuasta. Ylä-aste ikäisenä
tuota oli vähän enemmänkin, nyt olen vähän vähentänyt ja alkanut miettiä joka ruuan palaa mitä pistän suuhuni.

Joskus epäterveellisiin elämäntapoihin oli ajatusmallina se, että totta kai mä nautin elämästä kun voin. Ihmiset, jotka tuomitsevat toisen ulkonäön perusteella, eivät ole mun juttuni. Mietin, että saavutan kaiken haluamani riippumatta kenestäkään. Luonteeltani olen mukava, ymmärtäväinen ja ystävällinen persoona, monen tytön suusta kuullut, että persoonana olen ihanne poikaystävä mutta ulkonäköni taas ei miellytä. Oli ihminen pohimmiltaan kuinka hyvä tahansa, ulkonäkö vaikuttaa asioihin. Omaan mielialaan ja muiden ihmisten käyttäytymiseen.

Mutta itse otsikkoon. Olen huomannut, että mitä enemmän fyysinen terveys on laskenut, maha kasvanut jne.
on myös oma itsetunto laskenut ja ylipäätänsä mielenkiinto kaikkeen oikeasti tapahtuvaan on laantunut. Koen
helpoksi pelien pelaamisen ja leffojen katselemisen, koska siellä minua ei tuomita. Jos menen salille, siellä näen paljon lihaksikkaita
äijiä, jotka ovat niin upeassa kunnossa, että oma uskoni laantuu. Ylä-aste ikäisenä kävin kuukauden salilla ja sain sinä aikana
15kg pois, mutta ne tulivat äkkiä takaisin. Tuo määrä on radikaali mutta se kertoo paljon minusta jtn. Kun teen jotain
teen sen täysillä. Jos haluan laihduttaa, minä todella teen sen.

Toinen kerta ja kosketus liikuntaan itselläni oli 2012 keväällä asuessani Lahdessa. Siellä masennuksen oireet alkoi tulla esille ja lääkityksiä annettiin, joiden vaikutus vain pahensi olotilaani. Eräs silloinen kaverini tsemppasi minua urheilemaan. Olin vähän vastahakoinen aluksi kun hän ehdotti, että alkaisin lenkkeilemään. Juokseminen on vastenmielisin tapa urheilla minun mielestäni. Jaksoin kuitenkin kuukauden käydä joka toinen päivä vajaan 4 kilometrin lenkillä, koska muistin kaverini kannustavat lauseet. Ajatus ulkonäköni paranemiseen ja laihtumiseen oli kiehtova ja sen voimalla jaksoin kuukauden. Maha ei juurikaan ollut pienentynyt, vaikka olin kuukauden panostanut. Normaaliin tapaan yritin jatkaa juoksulenkeillä käymistä mutta jossain vaiheessa tulokseton treenaminen alkoi tympimään.

Olen enemmän kiinnostunut ns peleistä, jossa voitetaan ja on joku tietty määränpää. Joukkuepelit kiehtoo, koska siellä on aina tiimi turvana kannustamassa, toki myös kaikenmaailman tennikset ja sulkapallot jne jne kiinnostavat. Yksinäisenä ihmisenä vaan ei hirveästi tommoisia kavereita ole, kenen kanssa pelata. Vaihtoehtoisesti taas joukkuelajeissa olisin riesa ja vaihtopenkin lämmittäjä, niin kävi yläaste aikoina kun halusin kovasti mukaan muiden sählypeleihin. Halu pelata ei riittänyt, koska en ollut parhaimmistoa.

Nyt olen miettinyt miten saisin kuntoani kehitettyä. Varsinaista mielenkiintoa ei urheilulle ole, enemmänkin se urheiluharrastus laihtumisen takia. Kuntonyrkkeily on alkanut minua kiehtomaan, koska olen kuullut sen olevan tehokas. Mietin vain jaksanko minä. Minä olen enemmänkin sellainen, että kestän fyysisesti rankkoja juttuja, jos minun motivaatio ja asenne on kunnossa.

Pohdin vain sitä, että kun ongelmanani on se, että en meinaa jaksaa henkisesti. Henkiseen jaksamiseen auttaisi taas fyysinen kunto. Mutta miten saavuttaa parempi fyysinen kunto mikäli henkinen terveys laittaa aivot lamauttamaan kaiken fyysisen jaksamisen. Siinäpä pulma.

Rakkaat ihmiset! Muistakaa pitää itsestänne huolta mutta muistakaa, että se miltä te näytätte on vain pintaa.

Olen ihminen, joka on kärsinyt todella paljon elämäni aikana. Aina kun listaan uusille tuttavuuksille
tapahtumia, joita olen kokenut, niin henkilö järkyttyy. On olemassa kuitenkin eräs kokemus ylitse
muiden mikä on aiheuttanut minulle pahoja paniikkikohtauksia ja lamauttanut kykyni tehdä ylipäätänsä
mitään. Olen koittanut taistella tätä vastaan ja porskuttaa eteenpäin mutta se on vaikeaa.

Aikoinaan menetin minulle erään erittäin tärkeän henkilön ja se romautti mun mielen tasapainon
totaalisesti. Sen jälkeen lievä masennus romahti erittäin pahaksi ja lisäksi tuli paniikkihäiriötä ja
masennuksen lisääntyvien oireiden myötä itsetuhoisuutta. Olen pitkään toivonut pääseväni siitä eroon.
Aikoinaan vakavissa depressio tiloissa en nähnyt toivoa tulevalle, haaveilin kuolemasta. Haave kuolemasta
tuli lähinnä sitä kautta, että toivoin pääseväni henkisestä tuskastani pois. Parempina aikoina taas toivoin
uutta alkua, jotta voisin elää nauttiakseni elämästä. Olen kiertänyt ympäri suomea ja muuttanut kaupungista
toiseen.

Huhtikuussa Tampereelle muutettuani henkinen terveyteni on parantunut. Paniikkikohtauksia
ei ole tullut juurikaan, masennus lieventynyt ja elämän asenne parantunut. Masennus hidastaa
minua etenemästä eteenpäin harrastuksissani mutta se on vain hidaste ja aijon päästä siitä
asenteella ja parantua masennuksesta.

Sunnuntaina sain paniikkikohtauksen ja olin kovassa shokkitilassa, koska vaikeat muistot
taas hiipivät mieleeni. En pystynyt muutamaan tuntiin oikein tekemään mitään ja en osannut
muuta kuin jähmettyneenä istua tuolissani. Valvoin koko yön ja se tunne loppui täysin kun nukahdin viimein.
Aamulla herätessäni tajusin tilanteen ja mietiskelin, että tämä ei voi jatkua näin. Harkitsin jopa lääketieteen
apuun hakeutumista mutta siitä minulla on vuosien tulokseton - tai ainoastaan pahenevia tuloksia - aiheuttanut kokemus.

Tänään mietiskelin asian laitaa. Olen paennut menneisyyttäni ja asioita, jotka liittyvät siihen. Tarkemmin mietittynä
pakenen asiaa, joka on minun muistissani elikkäs sitä kautta minussa itsessäni. Tapani kohdata tämä asia on
ollut aina täysin väärä. Minun pitää kohdata demonini ja onnistua selättämään ne. Otin tänään asiaan ensimmäisen askeleen
ja nyt olo on jossain määrin helpottunut...

Terveisin
Sheikki Lyyrinen
Vlogaaja / Räppäri / Viihdepersoona

Älä pakene asioita, joita et voi. Energia on käytettävä ennemmin
niiden voittamiseen.

Olen erittäin aktiivinen internetin käyttäjä ja monesti törmään ihmisiin, jotka käyttäytyvät negatiivisesti
muita ihmisiä kohtaan. Lisäksi live tilanteissakin ihmisten kesken tapahtuu kaksinaamaista selkäänpuukotusta, kiusaamista
ja jatkuvaa vittuilua. Janoaako ihmiset riitaa vai ovatko ihmiset oikeasti pahan tahtoisia?

Itse monesti tahdon uskoa, että jokaisessa on jotakin hyvää. Tulen toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Tietenkin joidenkin kohdalla täytyy antaa mulkkumaista käyttäytymistapaa takasin päin, jotta toinen näkee miltä se tuntuu. Joka tapauksessa, eivätkö ihmiset tajua, että ennemmin kannattaisi jeesata läheisiään ja niitä kenestä digaa sen sijaan kuin vihata inhoamiaan henkilöitä. Omasta mielestäni maailma tarvitsee rakkautta enemmän ja enemmän, ei vihaa.

Usein törmään siihen kuinka masentuneet ihmiset angstaavat avoimesti sosiaalisessa mediassa - itsekkin tehnyt joskus tätä - ja vastaukseksi tulee äärimmäisen negatiivista, suorastaan sadistisia vastauksia. Onko se sitten ihmisten mielestä niin, että olisi parempi, että masentuneet ihmiset tappaisivat sen sijaan itsensä kuin puhuisivat asioista ääneen. Monelle tuntuu rankoista aiheista keskusteleminen olevan vaikeaa, vielä vaikeampaa niiden kuunteleminen. Onko yhteen hiileen puhaltaminen todella vain harhainen toive vai oikeasti realistista?

Muistan kun loin tunnukset kaverit.us sivustolle. Ensimmäinen kommentti oli videooni, jossa esittelen itseäni ja näytteitä pätkistä joissa räppään. Eräs nuori mies kommentoi; "Vittu oot ruma, oot paska räppään sulla on varmaan antoisa tulevaisuus"...
Mietin tässä, että minkälainen ihminen voi tuollaista heittää? Heitin itse hänelle takaisin viestiä hieman ironisesti. Omasta mielestäni ironia on todella hyvä suojakeino vastenmielisiä ihmisiä kohtaan.

Kuulen monesti ihmisten sanovan "Vihaan yli kaiken paskanpuhujia" "Olen täysin omaitseni ja ylpeä siitä, en välitä muiden mielipiteistä" jne tyyppisiä lauseita. Joka tapauksessa samainen ihminen, joka kertoo vihaavansa paskanpuhujia, harjoittaa sitä itse aika paljon. Minä olen ihminen, joka en sulata paskanpuhumista ja vastustan sitä teoilla, en sanoilla. Jos joku puhuu ihan sama kenestä puhuu paskaa, ja ihan sama kuka on teon tehnyt, paljastan sen. Miksi? Ei pidä antaa valtaa sille, että toisista puhutaan pahaa.

Toinen on tämä "Olen täysin omaitseni, enkä välitä toisten mielipiteistä" Usein törmään tätä lausetta sanoville ihmisille, jollain tavalla vahva persoona kyseessä, sanoo mielipiteensä suoraan - Joka tässä tapauksessa tarkoittaa, että ilman toimivia argumentteja asiattomasti - ja sitten kun tulee nenille palautetta ja heittereitä, niin itketään kuinka maailma on julma jne. Ja niin, muiden mielipiteillä tosiaankaan ei ollut väliä. Entäs minä itse? Välitänkö muiden mielipiteistä? En. Toki tietyt henkilökohtaiset kommentit saattavat joskus loukata mutta pääosin otan kaiken vihatyylisen palautteen vitsillä.

Alotin vuonna 2008 rap musiikin tekemisen. Minulle tulvi negatiivista palautetta. Myönnän olleeni todella paska räppämisessä ja sanoitukset aivan hirveitä ilman riimejä tai järjellistä lyriikkaa. Opettelin kertomaan taitavasti aiheesta kuin aiheesta ja nykyään sanoitukseni saavat jatkuvasti kehuja. Kaiken lisäksi ne ihmiset, jotka aikoinaan haukkuivat musiikkiani, persoonaani jne nykyään kehuvat minun persoonani ja sitä miten olen 6 vuotta jaksanut tehdä omaa juttuani siitäkin huolimatta, että saan jatkuvasti paskaa niskaan. Nautin siitä mitä teen, olen täällä, koska haluan nauttia elämästäni. Käytän energiani siihen mitä rakastan, en siihen mitä vihaan.

Muistakaa hyvät ihmiset! Tehkää ihmisille hyvää, älkää pahaa. Uskon, että hyödytte itsekkin siitä enemmän! Muiden kynnysmatoksi ei tule alistua, mutta vihaajia ei tarvitse tieten tahtoen kerätä.

Rakkain terveisin
Vlogaaja / Räppäri / Kaikkien ystävä; Sheikki Lyyrinen