Olen miettinyt pitkään miksi henkinen vointini on ollut alhaalla. Miettinyt mistä lähtien ja miten voisin asiaa
parantaa. Itselläni on masennus, joka on onneksi viime kuukausina mennyt parempaan suuntaan pikku hiljaa.
Nyt olen alkanut pohtia mistä tämä kaikki johtuu ja miten voisin parantaa omaa mielialaani. Alkavat merkit
masennuksestani alkoivat ala-aste ylä-aste vaihteessa, jolloin lääkkeiden johdosta painoni nousi radikaalisti.
Siitä lähtien olen elänyt epäterveellistä elämää huonolla ruokavaliolla ja hakenut lohtua ruuasta. Ylä-aste ikäisenä
tuota oli vähän enemmänkin, nyt olen vähän vähentänyt ja alkanut miettiä joka ruuan palaa mitä pistän suuhuni.
Joskus epäterveellisiin elämäntapoihin oli ajatusmallina se, että totta kai mä nautin elämästä kun voin. Ihmiset, jotka tuomitsevat toisen ulkonäön perusteella, eivät ole mun juttuni. Mietin, että saavutan kaiken haluamani riippumatta kenestäkään. Luonteeltani olen mukava, ymmärtäväinen ja ystävällinen persoona, monen tytön suusta kuullut, että persoonana olen ihanne poikaystävä mutta ulkonäköni taas ei miellytä. Oli ihminen pohimmiltaan kuinka hyvä tahansa, ulkonäkö vaikuttaa asioihin. Omaan mielialaan ja muiden ihmisten käyttäytymiseen.
Mutta itse otsikkoon. Olen huomannut, että mitä enemmän fyysinen terveys on laskenut, maha kasvanut jne.
on myös oma itsetunto laskenut ja ylipäätänsä mielenkiinto kaikkeen oikeasti tapahtuvaan on laantunut. Koen
helpoksi pelien pelaamisen ja leffojen katselemisen, koska siellä minua ei tuomita. Jos menen salille, siellä näen paljon lihaksikkaita
äijiä, jotka ovat niin upeassa kunnossa, että oma uskoni laantuu. Ylä-aste ikäisenä kävin kuukauden salilla ja sain sinä aikana
15kg pois, mutta ne tulivat äkkiä takaisin. Tuo määrä on radikaali mutta se kertoo paljon minusta jtn. Kun teen jotain
teen sen täysillä. Jos haluan laihduttaa, minä todella teen sen.
Toinen kerta ja kosketus liikuntaan itselläni oli 2012 keväällä asuessani Lahdessa. Siellä masennuksen oireet alkoi tulla esille ja lääkityksiä annettiin, joiden vaikutus vain pahensi olotilaani. Eräs silloinen kaverini tsemppasi minua urheilemaan. Olin vähän vastahakoinen aluksi kun hän ehdotti, että alkaisin lenkkeilemään. Juokseminen on vastenmielisin tapa urheilla minun mielestäni. Jaksoin kuitenkin kuukauden käydä joka toinen päivä vajaan 4 kilometrin lenkillä, koska muistin kaverini kannustavat lauseet. Ajatus ulkonäköni paranemiseen ja laihtumiseen oli kiehtova ja sen voimalla jaksoin kuukauden. Maha ei juurikaan ollut pienentynyt, vaikka olin kuukauden panostanut. Normaaliin tapaan yritin jatkaa juoksulenkeillä käymistä mutta jossain vaiheessa tulokseton treenaminen alkoi tympimään.
Olen enemmän kiinnostunut ns peleistä, jossa voitetaan ja on joku tietty määränpää. Joukkuepelit kiehtoo, koska siellä on aina tiimi turvana kannustamassa, toki myös kaikenmaailman tennikset ja sulkapallot jne jne kiinnostavat. Yksinäisenä ihmisenä vaan ei hirveästi tommoisia kavereita ole, kenen kanssa pelata. Vaihtoehtoisesti taas joukkuelajeissa olisin riesa ja vaihtopenkin lämmittäjä, niin kävi yläaste aikoina kun halusin kovasti mukaan muiden sählypeleihin. Halu pelata ei riittänyt, koska en ollut parhaimmistoa.
Nyt olen miettinyt miten saisin kuntoani kehitettyä. Varsinaista mielenkiintoa ei urheilulle ole, enemmänkin se urheiluharrastus laihtumisen takia. Kuntonyrkkeily on alkanut minua kiehtomaan, koska olen kuullut sen olevan tehokas. Mietin vain jaksanko minä. Minä olen enemmänkin sellainen, että kestän fyysisesti rankkoja juttuja, jos minun motivaatio ja asenne on kunnossa.
Pohdin vain sitä, että kun ongelmanani on se, että en meinaa jaksaa henkisesti. Henkiseen jaksamiseen auttaisi taas fyysinen kunto. Mutta miten saavuttaa parempi fyysinen kunto mikäli henkinen terveys laittaa aivot lamauttamaan kaiken fyysisen jaksamisen. Siinäpä pulma.
Rakkaat ihmiset! Muistakaa pitää itsestänne huolta mutta muistakaa, että se miltä te näytätte on vain pintaa.
