Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


YLIKAMU

Mietteitä

sunnuntai 11. lokakuuta 2020 22:34

Kun pohtii tätä korona-aikaa, niin johan tähän on tavallaan tottunut. Arki kulkee kuten aina ennenkin. Ei tauti sinällään itsessään pelota, mutta kyllä minä maalaisjärkeä käyttäen pyrin tämän pahimman vaiheen aikana toimimaan. Täälläkin paljastui vihdoin koronarypäs ja altistuneita voi olla vaikka kuinka paljon. Tapauksia jäljitetään. Maskin olen ottanut käyttöön myös minä.

Muutenkin pohdin laajemmin tuota ihmiselämää ja sen haurautta. Itselleni kävi tuo ihmiselämän hauraus ensimmäistä kerttaa vahvasti iholle pari vuotta sitten sairastuttuani keuhkokuumeeseen. En ole koskaan tupakoinut, eikä minulla ole minkäänlaisia keuhkosairauksia. Yleiskuntokin on ihan hyvä ja olen ollut sinällään perusterve, eikä perussairauksiakaan ole. Niin vain sain hyvin ärhäkän keuhkokuumeen. Tauti oli sikäli vielä häijy, ettei se juurikaan oirehtinut keuhkoissa. Minulla ei ollut lainkaan yskää, ei mitään keuhkotuntemuksia, ei hengenahdistusta taikka mitään vastaavaa, mutta kuume oli horkkamaisesti nouseva ja korkea. Olo oli kumminkin sen verran heikko (olin katsellut tautia kolme vuorokautta), että en jaksanut ajaa autolla terveyskeskukseen. Otin taksin. Perillä tulehdusarvot olivat 200 ja nousussa. Lääkäri ei löytänyt minusta mitään vikaa, mutta epäili suuresti aivokalvontulehdusta, sillä päätä särki melkoisesti ja silmissä oli suurta valonarkuutta. Lääkäri lähetti minut keskussairaalaan 120km päähän. Siellä minulta otettiin selkäydinpunktio, kuvattiin aivot ja lähetettiin neurologiselle osastolle.
Yöksi laitettiin menemään kolmekin eri iv-antibioottia suoraan suoneen ja sen lisäksi kuusi annosta kortisonia myöskin tippana. Antibiootteja pistettiin menemään useampi pussi yön aikana. Kumminkaan tulehdusarvot eivät olleet juurikaan liikahtaneet minnekään. Seuraavana päivänä kuvattiin vasta keuhkot ja siellä näkyi jokin "epäselvä varjostuma". No, sitä seuraavana päivänä tehtiin koko vartalon kattava TT-kuvaus, joka vahvisti epäilyn keuhkokuumeeksi molemmissa keuhkoissa. Sitten minut lähetettiin sisätautien osastolle, jossa vietin reilun viikon saaden joka päivä suuret satsit uudenlaista iv-antibioottia. Kuume jatkoi melkein koko viikon samaa sahaamistaan ruumiinlämmön ollessa 36.5 ja 39.8 välillä. Siihen meni Panadol forte 1g x 4 päivässä. Kun välillä kuume pysyi kauemmin poissa, annettin antibiootit tabletteina, mutta muutettiin taas kuumeen noustua iv-antibiooteiksi. Sen viikon jälkeen olo oli varsin naatti. Kesti sitten useita viikkoja ennen kuin olivat keuhkot palautuneet normaaleiksi ja puoli vuotta, että olin suurinpiirtein ihan "ok" kunnossa. Näin siinä oppi kertaheitolla, että suhteellisen terve ihminen voi sairastua todella ärhäkkään infektioon, joka vie voimat täysin.

Ehdin jo keväällä pohtia, että oliko minulla kenties jokin "prekorona", sillä tauti oli varsin outo ja raju. Mutta ei se oikein kuvioon sovi, sillä tuon taudin aiheuttaja oli bakteeri. Tosin koskaan ei selvinnyt mikä bakteeri sen aiheutti, vaikka verikokeita minulta otettiin tuona aikana joka päivä ja paljon. Tuon keikan jäkeen lääkäri määräsi minulle myös tunnetuinta keuhkokuumeen aiheuttamaa bakteeria vastaan rokotteen, jonka myöskin otin. Koska en ole perussairas, tuli se tietysti itse kustantaa. Hintakaan ei ollut ihan pieni, sillä rokote maksoi 90 euroa. Mietin rokotteen ottamisen olleen fiksu päätös omalla kohdallani.

Tämä korona on kieltämättä nostanut joskus mieleen, että voinhan olla aavistuksen verran alttiimpi koronaviruksellekin, koska sairastin keuhkokuumeen. Näinpä ollen ei liene tyhmyyttä suojautua näinä aikoina asianmukaisesti liikkuessaan ihmispaikoissa. Toisaalta olenhan voinut jo sairastaa tuon taudin tietämättänikin, joten pyrin välttelemään etten tietämättäni levittäisi sitä, jos näin sattuisikin olemaan. Nythän meistä harva tietää, jos oireita ei juuri ole, että kenellä se korona kulloinkin on ja moniko sitä tietämättään myöskin ehkä levittää.

Joka tapauksessa kyllä minut tuo sairaalareissu herätteli ja olen suhtautunut enemmän kunnioituksella paitsi lääketiedettä, hoitoalan ihmisiä myös eri sairauksia kohtaan. Ihminen on ihminen, mutta monilla sairauksilla on melko suuri valta meihin.

Luulen niin, että esimerkiksi syöpäsairauksissa, joita ei voida parantaa, ihmiselle muodostuu melko helposti tunne vallan menettämisestä. Se tunne kun tulee, ihminen voi jopa seotakin. Ihminen kumminkin pyrkii pitämään langat käsissään ja elämään kontrollloidusti. Sitten kun ihminen ei voikaan hallita jotakin, se vaikuttaa psyykeeseen melkoisesti. Ihmisolento on myös jo evoluution valossa ajatellen sellainen, että se pyrkii olemaan elossa. Näinpä esim. kuolemanvakavien sairauksien käsittely ei ole ihan pieni asia.

Kun mietin kuinka paljon esimerkiksi todella hyväkuntoisia nuoria huippu-urheilijoitakin on sairastunut ja jopa kuollut erilaisiin syöpiin, on se melko järkyttävää. Ne sairaudet ovat pirullisimpia ja monesti onkin kyseessä erittäin huono tuuri, vaikka eläisi kuinka hyvillä elintavoilla. Toki elintavoillaan voi aina parantaa todennäköisyyksiä pysyä terveempänä, mutta loppujen lopuksi syövät eivät kumartele ketään, vaan iskevät kehen sattuvat. Onneksi kumminkin lääketiede menee jatkuvasti suurin askelin eteenpäin. Länsimainen lääketiede on tieteenhaara, jota minä arvostan yli kaiken. Lääkärit ja hoitajat ammattikuntia, joiden suorittajia arvostan suuresti. Syöpä on ollut lähellä itseäkin, kun siihen on menehtynyt omaisia ja sukulaisia, tuttavia. Riski on itsellänikin saada tietty syöpä. Riski on saada myöskin erilaisia muita suomalaisten kansansairauksia. Moniin tauteihin onneksi voi elintavoillaan vaikuttaa jarruttavasti tai ehkäistä ne jopa kokonaan syntymästä, mutta aina sekään ei ehkä riitä. Toisaalta syöpä ei iske aina heihinkään, jotka elävät täysin miten sattuu, mutta iskevät juurikin vaikka siihen täysin huippukuntoiseen urheilijaan. Se on tautien ryhmä, jotka ovat vielä tässä vaiheesa vaikeiten hallittavia. Mutta näinhän on, että vasta nyt aletaan olla edes selvillä siitä laajuudesta, miten valtava ongelma syöpä oikein onkaan. Vasta 1800-luvultahan sitä on leikattu. 1900-luvulla kehittyivät kemoterapia ja sädehoito. Syövän historiahan ulottuu aina dinosaurusten valtakauteen saakka, joten mikään uusi ongelmahan se ei ole, mutta vasta nyt siitä ollaan jotenkin selvillä. Syövän kukistamisessa ollaan alkutaipaleella, mutta kohti sitä reittiä, minne pitää mennäkin. Eri menetelmiä ja uusia lääkkeitä kehitetään. Suomessahan on myöskin jopa maailman mittakaavassa erittäin korkealaatuinen syövän tutkimus ja hoito ihan julkisellakin puolella.

Minä toivotan kaikille syöpäsairaille (ja muistakin sairauksista kärsiville) ja heidän omaisilleen terveyttä ja jaksamista!

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi nyt - ja luo oma profiilisivu »