Edelliseen blogiini viitaten jatkan samasta aiheesta.
Itse olen nyt täys-ikäinen eli joidenkin määritelmien mukaan aikuinen, mutta olenko nyt todella aikuinen. Valmis kantamaan oman korteni kekoon tämän maan ja maailman hyväksi. Omasta mielestäni en ole. On vielä paljon opittavaa, mutta voin jo alkaa kerätä tuota omaa korttani ja kun olen lopultakin (jos koskaan) aikuinen voin kantaa sen kekoon, jossa se hyödyttää muitakin kuin minua.
Elän vielä osittain pienen lapsen maailmassa, jossa kaikki näyttää kauniilta ja jonka jotkin "aikuiset" särkevät kertomalla välillä perättömiäkin totuuksi todellisesta maailmasta. Vielä joskus toivon olevani se pieni haavoittuvainen lapsi, jota aikuiset suojelevat ja jonka ei tarvitsee kantaa vastuuta, mutta se aika on jäänyttä elämää ja siihen pääsee ehkä hieman takaisin sitten joskus vanhana, kun dementoituneena palaa lapsuuteen.
Kuten eräs ystäväni 18-vuotis viestissään laittoi: Lähtölaskenta vanhainkotiin alkaa.
Mutta mahtaako minun vanhuudessani enää minkäänmoisia vanhainkoteja lieneekään, kun kerran kaikki tuollaiset paikat lopetetaan. Pitää löytää rikas ukko, jonka rahoilla pääsee yksityiseen hoitokotiin, sitten kun se aika joskus tulee.
