Heinäkuun lopulla mä sain ensimmäisen vakavan kohtauksen. Kohtaukseen liitty ensin huonoa oloa, huimas vähän ja päätä särki. Pian tuli näköhäiriöt; en nähny lukee tekstiä suoraan, lauseet tuli näkökenttään kirjain kerrallaan. Eriväriset pallot vilisti huoneessa. Työvuoro marjojenmyyjänä oli alkamassa ja päätin sitten hieman oudosta olostani huolimatta lähtee pyörällä töihin. Pelkäsin vähän ajamista, koska olo oli "epätodellinen" ja omituinen. Tuntu kun en olis esim. ymmärtäny, että autoja pitää varoo tai liikennevaloja noudattaa.
Me oltiin edellisen myyjän kanssa vaihtamassa vuoroa. Se sano, että ota tosta vierestä tuoli, jos tuntuu siltä, että olis hyvä istua. Mä katselin ympärilleni, mutta en nähny tuolia enkä oikeastaan edes ymmärtäny mitä se mulle puhui. Olin kun toisessa maailmassa enkä lainkaan työkykynen. Olo oli todella huono ja sekava, mun kasvoistani ja kädestäni meni hetkeks tunto, olin ihan pihalla. Sen paremmin en tilanteesta muista. Pian soitin serkulle (jolla asuin sillon) että nyt mä voin niin huonosti, että voitko tulla hakemaan mut pois täältä. Jotenkin pystyin raahautumaan autoon ja sen jälkeen suoraan nukkumaan. Nukuin siellä huoneen rauhassa reilu pari tuntia, minkä jälkeen serkku tuli kysymään olenko hengissä ja toi samalla mulle suolasta syötävää. Olo oli parempi, kun heräsin, mutta olin silti aika voimaton. Pari seuraavaa päivää meni levätessä ja "toipuessa".
Viikko ton jälkeen mua alko huimata rajusti. Näin oven vaakatasossa ja paha olo oli hirvee. En oksentanu, mutta se oli lähellä. En tienny oliko parempi valot päällä vai ilman valoja. Kun suljin silmät, edessä vilistivät eriväriset viivat ja pallot mennen ylösalaisin, tuntu kun olisin menny kuperkeikkaa. Se värien sekamelska lisäs entisestään huonoa oloa. Valojen päälläolo ei kuitenkaan haitannu. ( Ei viittaa migreeniin. )
Kolme päivää vaan makoilin, koska en ollu todellakaan työkykynen. Sen jälkeen menin lääkäriin ja sain diagnoosin migreeni, mutta lääkkeistä ei ollu apua ja lääkäri ehdotti, että ottasin huonon olon tullessa Buranaa.
Seuraavien kahden kuukauden aikana ei esiintyny oikeastaan muuta kuin jatkuvaa päänsärkyä, jota ei ollu kesällä. Joudun ottamaan päänsärkyyn lääkettä joka toinen tai joka kolmas päivä. Yhtäkkiä kuitenkin sain omituisen kohtauksen.
Koko kropasta meni voimat, erityisesti jaloista ja käsistä. En meinannu jaksaa kirjoittaa kynällä. Jaloissa oli muutaman kerran omituinen tunne, niin kun niistä olis mennyt tunto tai kun joku olis koskenu niitä, vaikka ketään ei ollu lähellä. Tällanen voimattomuustila, jonka aikana kykenin vaan makaamaan liikkumattomana, kesti 5 tuntia. Sen jälkeen nukahdin ja nukuin koko yön heräämättä. Aamulla olo oli edelleen sen verran voimaton, etten lähteny kouluun. Pystyin olemaan ylhäällä välillä, mutta suurimman osan päivästä vain makasin edelleen, samoin kuin seuraavaa päivää yli puoleen päivään asti. Sitten tuli viikonloppu, sen vietin aika rauhallisissa merkeissä.
Viikon alussa havaitsin taas outoja asioita: jonkinasteisia poissaoloja, jolloin en ihan elänyt hetkessä; meinasin lähtee koulusta kotiin, vaikka oli vielä kaksi tuntia jäljellä ja pelkäsin myöskin pyörtyväni keskelle koulua. Yhdellä tunnilla menetin taas tunnon toisesta kädestä, en tuntenut sitä ollenkaan. Olisin varmaan pudottanu tarjottimen, jos olisin sitä kantanu. Lisäks kävelin köksäntunnilla päin pöytää ja mehut kaatu, ton liitän ehdottomasti "haamuolooni". Kun ensimmäiset kokeet noiden outojen tapahtumien jälkeen palautettiin numeroilla varustettuina, olin aika maassa. Äitikin kotona sitten vielä sanoi: "Kieltämättä kyllä huonompi taso kun yleensä..." Toisaalta melkein järkytyin, toisaalta tiesin sen. Jatkuva päänsärky ja oudot oireet on vaivannu jo sen aikaa, että tunneilla keskittyminen on vain päänsäryssä tai huimauksessa, kotona päänsärky ja edellämainitut omituiset reaktiot vie kaikki voimavarat. En pysty, en kykene.
Voiko olla koulustressiä? Koska on tällanen jaksojärjestelmä, se vois olla mahdollista, mutta en ainakaan kovin vahvana sitä ole tiedostanut. Jos tää sitä olis, niin silloin koulustressi aiheuttais outoja oireita, jotka aiheuttaa hieman heikentynyttä koulumenestystä, joka aiheuttaa stressiä.? Ei hyvältä kuulosta.
Toisaalta ei kai pelkkä stressi voi aiheuttaa noita kaikkia outoja tapahtumia. En ainakaan itse voi uskoa siihen. Onneks pääsen ens viikolla lääkäriin. On ihan tarpeeks monet itkut itketty ja lähes-romahtamistilat koettu. Älkää käsittäkö väärin! En tällä yritä vain surkutella itseäni enkä yritä saada sääliä osakseni. Maailmassa on miljoonia murheita, jotka on suurempia kun mun juttuni. Mutta tää on päiväkirja ja tahdon kirjottaa miltä musta tuntuu. Turha on kaverien niskaan syltytä tämmöstä enää yhtään enempää, koska oon varmaan jo kyllästymiseen asti valittanut. Kaikkein hirveintä on tää epätietosuus.. Toivon ettei mikään oo pahasti vialla. Tällasessa tilassa en kuitenkaan pysty tekemään mitään, koska yleensä niin ilonen mielikin alkaa pian peittyä. Sitä en tahdo! En tahdo luopua tärkeimmästä piirteestäni - elämänilosta.
