Kun jotain pelkää koko elämänsä ja ajattelee jatkuvasti, alkaa pelosta muodostua pikkuhiljaa kieroutunut fantasia.
Minä olen pelännyt syömishäiriötä niin kauan kuin muistan. En ole koskaan pitänyt itseän ylipainoisena tai häiritsevän rumana, mutta varsin ailahteleva ruokahalu on huolettanut jo kauan. Muistan nähneeni kauan sitten elämänkerta elokuvan eräästä juoksijasta joka sairasti bulimiaa koko ikänsä. Se on jäänyt mieleeni lähtemättömäsi ja vaikka ajattelen asiaa pelolla ja inholla tauti kiehtoo minua tahtomattani. En koskaan haluasi kokea niin kamalia asioita, enkä muutenkaan kokea mitään "itse aiheutettua" sairautta, mutta toisinaan tuntuu kuin olisin jo aloittanut päättymättömän matkan mielen rajoille.
Joskus saattaa kulua useita päiviä niin ettei ruoka kertakaikkiaan maistu ja elän monta päivää pelkillä aamiasilla. Näiden kausien jälkeen tulee äkkiä syötyä ylenpalttinen määrä kaikkea mikä on suolaista tai rasvaista ja sitä seuraa aina paha olo mutta olen päättänyt olla antamatta ylen. Toisaalta luulen että pelko on saanut minut hitusen luulosairaaksi, pelkään sairautta niin paljon että osin jopa saatan kuvitella sairauden oireita. Uskon kuitenkin olevani järjissäni vaikka ahdistus toisinaan ottaakin valtaansa. Jos jollain on vastaavanlaisia kokemuksia, olisi mielenkiintoista kuulla kyseisistä tuntemuksista.
