Mi

Ahdistaa niin helvetisti. On niin häkkiin suljettu olo. Aivan kuin mut olisi yksin jätetty tänne mätänemään! Tää on niin paluu vuositakaperin olleeseen olotilaan. Silloinkin olin yksin. Ei ollu muuta elämää kun duuni ja siit yksin himaan, tekemään ei mitään. Ja nyt on taas sama tilanne. Välillä kun olin työtön niin kaikki oikeasti oli paremmin, en ollut niin yksinäinen. Minusta tuntui että mulla oli joku jonka kanssa olla. Nyt ei enää ole. Mä vaan olen töissä ja sen jälkeen kotona. Jos soittaa sille kenen kanssa työttömänä olin niin hänellä ei enää ole aikaa minulle. Jäin yksin. Tein väärän valinnan.
Mutta jos yritän nyt peruuttaa tämän valinnan niin petän taas niin monta ihmistä, että jään vieläkin yksinäisemmäksi. Turhauttaa! Eikö mikään voisi koskaan mennä oikeasti hyvin. Onko mun kohtalona oikeasti olla näin saamarin onneton?
Koko elämäni kamppaillu yksinäisyyden kanssa ja nyt viime vuosi tai tarkemmin tämä kuluva vuosi on ollut hyvä, en ollut niin yksin tosiaan. JA nyt taas rämähti. Jäin kitumaan.

Paras vaihtoehto voisi olla se että jää vain oma sängyn pohjalle nukkumaan eikä nouse siitä enää. Antaa vain olla. Ei jaksa enää, kun ei näköjään mikään koskaan voi mennä hyvin mun kannalta. Aina joku kohta mun elämässä repeää.
En sano että kaikki oli hyvin kun olin työtön, mutta ainakin se oli paremmin. Mulla oikeasti oli niin paljon parempi olo silloin. Vaikka sitä ei sillon huomannu. Nyt vaaan ahdistaa aina ja tuntuu häkkiin suljetulta!! Pahalta kuristaa.. Miks helvetissä tän pitää oikein mennä näin?! Haluan takaisin elämän mikä mulla oli vielä 3 viikkoa sitten! Se on niin paljon parempaa kun tää paska tässä ja nyt!

Purkua on joskus hyvä harrastaa joten älkää vittu valittako!!