Maailmaan, mä avaraan,
jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen,
myös paikankin niin lämpöisen.
Mikä ohjaa kohtaloa?
Mikä on ollut ainiaan?
Maailmaan, mä avaraan
jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen,
mi viepi ihmisen onnehen.
Kaihoten nyt katselen,
kun lentää tuolla lintu pienoinen,
se nousta korkealle saa
ja näkee kauniin, kauniin maan.
Täällä nurmet, metsät vihannoi,
puut vetten pintaan heijastua voi.
Miksi jäisin ikävään,
kun lintu siivin lähtee lentämään?
Mä lapsi maanhan olen vain
ja täällä tehtäväni sain.
Vaikka joskus vaeltaa
mä voisin kauas merienkin taa.
En omaa maata unhoittaa
mä silti tahdo milloinkaan.
Minne vaiheissani joudunkin,
taas mieli tänne palaa takaisin.
Niin kuin muuttolinnun tie,
ain elon polku varmaan kotiin vie,
ja mielen lämmön suuren saa
tää kaunis, armas synnyinmaa.
