Olipa kerran metsästäjä, joka halusi lähteä testaamaan uutta
haulikkoaan läheiseen takametsään. Hän pakkasi muutaman paksin
hauleja selkäreppuunsa, heitti haulikon olalleen ja innokkaana
suunnisti suurten kuusten katveeseen.
Aikansa taivallettuaan ja kuullosteltuaan metsän ääniä, hän
saapui suurehkolle metsäaukealle. Aukea oli muuten kellertävän
heinän peitossa ja aivan puuton lukuunottamatta keloa männyntynkää,
joka seisoi sen keskellä. Metsästäjä tarkasteli keloa matkan päästä
ja huomasi sen kylkien olevan täynnä luodinreikiä. "Kuka ihme nyt
pelkkää keloa ampuisi?" Metsämies mietti ja meni katsomaan puuta
lähempää.
Hän havaitsi kelon kyljessä suurehkon reiän ja uteliaisuuttaan
työnsi siitä päänsä sisään. Samassa metsänpeikko tarttui metsästäjää
korvista. "Ota suihin!" Peikko vaati pitäen samalla metsämiestä
tiukasti korvista kiinni. "En ota." Metsästäjä vastasi. "Ota kerran
suihin, niin päästän korvistas irti ja saat mennä." Peikko ehdotti.
Metsämies tunsi olevansa ansassa ja tovin mietittyään päätti ottaa
peikon kalun suuhunsa, jotta pääsisi pinteestä.
Peikko alkoi vetkuttaa lantiotaan ripeään tahtiin ja samalla
kiimoissaan hoki; "Taijat tykätä tästä?! Taijat tykätä tästä?!"
Aikansa vetkutettuaan peikko ärjäisi kovaan ääneen ja päästi
mahtavan lastin spermaa metsämiehen suuhun. Lauettuaan peikko
lupauksensa mukaisesti päästi metsästäjän korvista irti. Metsämies
kimposi vapauduttuaan irti kelon reiästä ja räki limaiset mällit
suustaan pihalle. "Ja nyt sää metsänpeikko kuolet!" Mies huusi
raivoissaan ja tarttui haulikkoonsa ampuen molemmat piiput keloa
kohti. Se ei vielä riittänyt, vaan latasi uudemman ja uudemman
kerran niin kauan kunnes kaikki panokset olivat loppuneet.
Kelo oli entistäkin reikäisempi ja metsän täytti hiljaisuus.
"Kuolikohan se?" Metsämies tuumaili itsekseen ja koska halusi
varmistua asiasta meni katsomaan keloa lähempää. Varovasti
metsästäjä työnsi päänsä samaisesta reiästä sisään ja samassa
Metsänpeikko tarttui häntä korvista sanoen: "Nonni, mähän sanoin
että taijat tykätä tästä!"
