On kuljettava nämä päivät läpi,
vaikka väkisin.
On oltava aina vahva,
jaksettava silti hymyillä,
mietittävä:
"Kun tästä selviydyn, olen onnellinen"
Niin, vain ja ainoastaan onnellinen.
Eikä oikeastaan ole edes ongelmaa,
josta valittaa, olla oikeasti surullinen.
Mutta minä olen.
On pestävä astiat, ripustettava pyykit narulle, imuroitava muurahaiset sängystä, tultava tyhjään kotiin
odottamaan.
Kestettävä yksinäisyys, luettava kirjoja..
Vaikka joudunkin tunnustamaan,
usein käperryn pappilan vanhan ja puisen kaapin alle itkemään,
piirtelemään kuvia ja haaveilemaan.
Lisää ongelmia,
niitä vain kertyy
en osaa ratkoa yhtäkään.
En nyt.
Tässä on ihan turha istua käytävällä seinään takertuneena tuijottamassa,
kuinka liikut ulkona,
auringon leikkiessä silmissäsi.
Mutta istun silti.
Olet kaukana minusta ja minä sekaisin,
annathan anteeksi jos tuijotan
