Hei, olen Eve ja olen värjännyt hiukseni ensimmäistä kertaa joskus neljä tai viisi vuotiaana, en toki värjännyt niitä itse, äiti siskonsa kanssa ne värjäsi, kun olimme saunomassa äidin siskon luona ja he värjäilivät hiuksiaan, minäkin toki halusin. Siitä lähtien olen tykännyt punaisista hiuksista. Siitä on nyt sellaiset yksitoista vuotta aikaa, nykyään, ollessani kuusitoista, otsaani on alkanut kertyä finnirykelmiä, heti sen jälkeen kun aloin puhdistamaan kasvojani kasvovedellä. Kasvovedestä puheenollen, kauneus on se asia, jolla tässä maailmassa pärjää, sen vuoksi nypin kulmakarvojani, kylläkin hyvin laiskasti, koska kulmakarvojennyppiminen on ei niin kivaa touhua mielestäni. Ennenkuin olin koskaan nyppinyt kulmakarvojani, olin jo huomannut, että vasemassa silmässäni, alaluomessa, on joku wamma, pieni patti, sellanen ihme juttu, varmaankin syöpäkasvain, se on kyllä ollut siinä koko elämäni, eikä syöpää ole havaittu, no jaa, enhän ole tutkimuksissakaan käynyt. Olen oikeastaan koko sen elämäni, jota en ole hukannut syöpätesteissä, tykännyt erittäin paljon nenistä. Tämä kiinnostuksenkohteeni ja harrastukseni on aika ekstriimiä, koska saatan pysähtyä katua ylittäessä katselemaan kaunista nenää jollain autoilijalla. Neniäkatsellessa kahdeksannella luokalla muistaakseni, sain idean, halusin laittaa korviini reiät ja niihin jotkut kauniit korut, kuitenkin ystäväni muistutti, etten voi toki ottaa molempiin korviin korviksia, koska kaikilla muillakin on, joten kapinahenkisenä otin vasempaan korvaan yhden reiän, ajan kuluessa niitä on kertynyt siihen jo kolme, melkeen bileet siis, kun taas oikeassa korvassa on hiljaista kun haudassa. Tätä epäsopua tasapainottamassa kuitenkin löytyy oikeasta poskestani paljon luomia, jotka voivat bilettää oikean korvani puolesta. Bilettäjät voit vaikka laskea seuraavan kerran kun näet minut, on sitten sinullakin jotain tekemistä sillävälin kun koitat leikkiä kiinnostunutta, selittäessäni nenän pituuden suhteesta leveyteen. Tästä kovin kauniista ulokkeesta vähän alas tipahdettuamme kannattaa varoa, jos siis minun huulieni lähelle joutuu, niistä nimittäin menee melkein tavaraa kuin tavaraa sisään, ja paljon, syön kotona samanverran kuin isäni, ja koulussa samanverran kuin kolme kaveriani yhteensä, joten miksen voisi pistellä sinuakin poskeeni samalla? Mutta älä huoli, jos luulet olevasi minulle edes hieman iloksi tässä hyvinkin tylsässä ja harmaassa elämässäni, en tuskin ole aikeissa syödä sinua. Vaikka huuleni liikkuvatkin hyvin usein, silloin kun en syö, puhun, ja yleensä puhunkin aika paljon ja vähemmän asiaa ja koska puhuminen on toinen asia, jolla tässä maailmassa pärjää, täytyy huuliakin hoitaa, ne voivat kuivua kovassakäytössä ja tarvitsevat vaikkapa huulirasvaa, yllättävää kyllä, minä en huulirasvaa kovin usein joudu käyttämään, talvella joskus ja silloin kun stressaan jotain, silti omistan hyvin paljon erilaisia huulirasvoja, mm. kahdeksan labellon pinkkiä huulirasvapötköä. Suutani en kyllä haluisi hirveemmin aukoa, koska hampaani ovat hieman kapinallista väkeä, eivätkä halua pysya suorassa rivissä, vaikka niitä kuinka käskisi, perinnöllisistätekijöistä johtuen, ne ovat myös vastahakoisia käyttämään täysin valkoisia vaatteita. Mutta koska puhun kuitenkin niin paljon, hymyilen ja nauran, ei suuni pysy kiinni, enkä enää jaksa välittää kiukuttelevista hampaistani, minä ignoraan ne ja ne minut, ollaan sujut. Eikä ole ikävä. Kun suusta nyt oli puhetta, täytyy varmaan mainita, että siellä asustaa kieli, jota tarvitaan siihen puhumiseen, kieleni on aika neiti, se nimittäin on halunnut saada korua kaulaansa jo kaksi vuotta, ehkä jokupäivä yllätän hänet iloisesti, on niin hyvin toiminutkin nämä kaikki vuodet, että voisi sen jo palkita.
Kaulani on kovin herkkä kosketukselle ja tuntee olonsa kovin alastomaksi ilman korua, yleensä siinä roikuukin hopeinen rippiristinisijainen, oikea ristini kun on tutukimusmatkalla viemäreissä. Silloinkun hopeinen risti alkaa väsymään, sitä tuuraamaan tulee kokoksesta valmistettu risti, joka mukaani tarttui vuoden 2005 Maata Näkyvissä festareilta. Lomilla ollessaan ristit käyvät joko korvassani, taikka laatikossa. Yksi risti ruumistani kuitenkin aina löytyy, yleensä kaulasta, koska kaulani on aika uskovainen. Kaulasta kun puhuin, en voi olla mainitsematta *katsoo ympärilleen ja kuiskaa* niskastani, en voi sanoa sitä ääneen, koska he ovat kaulan kanssa vähän riidoissa, eivät suostu katsomaankaan toisiinsa, selin aina ovat, no mutta kuitenkin, nytkun kaulani ei tiedä kenestä puhun, voin kertoa että niskani tekee niin kovaa duunia pitäessään päätäni pystyssä ja joutuessaan melkeen tukehtumaan öisin, että se on aika jumissa melkein aina, siksi mielestäni onkin yli-ihanaa jos joku tarjoutuu aina hieromaan, koska tiedän, että niskani tulee siitä paremmalle tuulella ja minusta on aina mukavempaa nähdä kaikkia iloisina kuin surullisina tai vihaisina. Itse en melkein koskaan viitsi pyytää ketään hieromaan, koska en mitenkään halua olla kenellekään haitaksi/taakaksi/vaivaksi, eikä kyllä niskanikaan. Selässä ihmisellä on kuulemma huonoin tuntoaisti, en tiedä johtuuko se sitten siitä jotenkin kun tykkään hirveästi kun joku leikkii hämähäkkejen tangokilpailua selkäni päällä, taikka muuten vain kirjottaa runoja selkääni, tai mitä kukakin nyt haluaa, selkäni on kuin ilmoitustaulu, salainen ilmoitustaulu, johon voi käydä rustaamassa salaiset terveisensä kelle vain, näkymättömällä musteella, omalla sormella. Jos taas haluat tietää tämän ilmoitustaulun nimen, miksi sitä voi kutsua, voit etsiä vasemmankäteni, ja sieltä joko peukalon taikka keskisormen, niistä löydät aika poikkeuksetta luokkasormukset, jotka pois ottaessasi voit nähdä niiden sisään kaiverretun nimeni, sillä nimellä minua kutsutaan, ellet halua keksiä jotain omaa nimitystä, josta kannattaa ensin kysyä minulta, koska en haluisi kuitenkaan sinun kutsuvan minua millään ihan ei niin kivalla nimellä. Jos tarkkailet kättäni tarkemmin, saatat pistää korvantaakseni, että etusormessani on luomi, tai sitten et. Matkalla nimiäni etsimään, törmäät varmastikin luomiin sekä jonkinnäköisiin rannerenkaisiin, helminauhoihin tai ponnareihin, niitäkin vasemmastakädestäni löytyy lähes aina. Törmätessäsi helminauhaan/nauhoihin, joista löytyy punaisia, valkoisia, puunvärisiä, musta, sininen, sekä oranssi/kultainen helmi, olet törmännyt rukoushelmiini, jotka ovat minulle todella tärkeitä muistoja, joten älä vahingoita niitä, joohan? Sormienpäistä löytyy yleensä myös kynnet, jotka eivät ole aivan lyhyet, saatan vahingossa raapaista sinua, pyydän anteeksi, teen hyvin harvoin niin tahallani, mutta jos päätät kuitenkin joutua raapimiseni kohteeksi, valitse oikeakäsi, sen kynnet ovat yleensä lyhemmät kuin vasemman. Voisin vielä mainita, etteivät käteni pidä hihoista, varsinkaan teepaitojen hihoista, olen aina sanonut niille, ettei saa olla niin pinnallinen ja lokeroida, mutta eivät ne kuuntele. Ehkä murrosiästä päästyään niille kelpaa mukisematta muutkin kuin topit ja muiden paidat.
Muistatko vielä kun kerroin suustani? Noh, kaikki sinne joutuva päätyy aika pitkälti vatsaani, jossa on usein aikamoiset bileet, joista kuuluu mekkala, vaikka suukin olisi kiinni. Läpimittani vatsanpinnalta seläniholle ei ole koskaan ollut kovinkaan monia kilometrejä, terveydenhoitajat ovat aina käskeneet minun syödä enemmän, eivätkä ole uskoneet että syön paljon ja monipuolisesti, mutta he eivät olekaan kuulleet millaiset bileet vatsassani on! Kyllähän siellä keritään kuluttaa kaikki rasva kun tanssiminen on niin ankaraa. Päähäni pälkähti seuraavaksi sana lantio, josta tuli mieleen, että latinomusa on ihanaa, ja rakastan tanssimista, onneksi lantioni on samaa mieltä ja mukana liikkeessä, kun tanssin. Tanssiani joskus haittaa vasenpolveni, joka meni rikki ollessani viidennellä luokalla, tämän tapaturman jälkeen polveni osoittaa mieltä aina toisinaan, eikä ole trampoliineille uskallusta kovinkaan usein, muutenkun aurinkoaottamaan, josta tulikin mieleen, että auringonpalvominen on kesäisin se juttu, enkä muuten tajua hyttysiä kesäisin, miksi ne tykkäävät paljon enemmän syödä sääriäni kuin mitään muuta ruumiinosaa? Vaikkein kyllä väitä, etteivätkö ne muutakin söisi *raapii käsiäänja sääriään törmätessään koruun* ainiin, minullahan on vasemmassa nilkassa tuollainen ketju, jonka sain rippilahjaksi, korussa on sinisiä kiviä, samanvärisiä kuin kännykkäni, jonka sain myös rippilahjaksi, valitettavasti kännykkäni alkoi harrastamaan uimahyppyjä ja päätyi Bodomiin. Kokemus oli niin suuri, että meni pieni päästään sekaisin ja on nyt lomailemassa aurinkotuolissa, koska työnteosta ei enää tule mitään.
Sukkia en muuten tykkää pitää, haluan että varpaanikin näkevät mitä tapahtuu, onhan se nyt todennäköisempääkin kaatua, jos on sukat jalassa ja peittää varpailtaan näkyvyyden, jolloin ne eivät tiedä minne astua, siksi en kaatuilekaan kun vain talvisin, jolloin sukat ja kengät ovat aika tarpeellisia, tulee muuten kylmä. Kesäisin kenkiäkin jos käytän, ne ovat varvassandaalit. Varpaastanikin muuten löytyy luomi, mutta vain toisesta jalasta, eivät jalkani kovin samanlaisia halua olla, erilaisianuoria, yleensä eriväriset sukatkin haluavat laittaa, silloin kun niitä sukkia on käytettävä, muuten tykkäävät olla aika pitkälti nudisteja, mutta mitähän tässä vielä, ainiin, jos tähän kokonaisuuteen törmäät, voit toki halata minua, tunsit minua sitten tai et, niin, oli mukava keskustella kanssasi o/
Luit mun päiväkirjaa jälleen ja tiedät musta kaiken.
