Stuyila

Minä vietin sinun kanssasi meidän parhaat hetket keskellä t-risteystä. Me ei osattu päättää kumpaan suuntaan lähdetään, kun sinä halusit itään ja minä taas länteen. Eräänä kauniina päivänä, sattui jotain mitä ei pitänyt sattua. Silloin sinä lähdit kävelemään kohti itää. Minä jäin seisomaan paikalleni, ja mietin asioita läpi pääni sisällä useita kertoja. Monien tuntien jälkeen, minä lähdin juoksemaan sinun perääsi, juoksin ja juoksin, mutta en ikinä saanut sinua kiinni, en nähnyt edes vilausta sinusta. Olin niiin rikki revitty, että en enää jaksanut mutta tiesin että minun olisi jatkettava elämääni joten pysähdyin taas paikalleni ja mietin taas asioita pääni sisällä useita kertoja, jolloin minä päätin että en juokse perässäsi, vaan lähden kävelemään länteen minne minä olin aina halunnut lähteä. Silloin toivoin, että sinä et tulisi minua vastaan enää ikinä, et missään. Toivoin että jatkat kävelemistä suoraan eteenpäin, etten ikinä voisi saada sinua kiinni vaikka lähtisin perääsi, mutta silloin tajusin että jos jatkan länteen kävelemistä kauan, tulet minua vastaan jossain kaukana, ja monen vuoden päästä, jolloin minä viimeiseksi sinua haluisin nähdä. Mutta silloin minä en aio katsoa taakseni, vaan jatkan kävelemistä, se on silloin jo liiian myöhäistä.

Sinä olit lähellä satuttaa minua, mutta et onnistunut siinä. Kuten huomasit minä jatkoin elämää sillä tavalla miten olisin sen alussa halunnut menevän, mutta ilman sinua. Tarinan lopussa, minä olin iloinen siitä, että sinä et enään kuulu elämääni. Et samanlailla kuin silloin joskus. Eikä ikinä tule samanlaista tilannetta kun tarinan alussa pääsi käymään. Sillä minä jatkan nyt oman elämän kulkua, yritän lähteä sille kultaiselle keskitielle, mutta varmasti on mahdollista, että tulen poikkeamaan siltä, useita kertoja. Joskus virheet vain oppii kantapään kautta, kuten tässäkin tilanteessa. Elämästä voi tehdä helvetin jos itse haluaa.

Tarinan opetus on se, että kannattaa ainakin yrittää jatkaa elämäänsä eteenpäin aina jos jotain kauheata sattuu, ja tämä on samalla opetus niille "kavereille" jotka eivät tajua tukea ystäviään oikeaan aikaan. Joskus ystävät nimittäin salaavat pahan olonsa muilta, mikä ei ole hyväksi, sillä paine kasvaa isommaksi ja isommaksi.
Siksi neuvon kaikkia ihmisiä, kertomaan ongelmistaan jollekkin, koska puhuminen auttaa oikeasti ja on paljon helpompaa kun saa nostettua itseään pohjasta lähemmäs pintaan, sillä jonain päivänä asiat selviävät ja sinä pääset takaisin pinnalle. Silloin älä anna kenenkään enään tunkea sinua väkisin pohjalle, sillä huomaat varmasti kerran pohjalta päästyäsi, että sieltä ei ole helppo nousta pinnalle takaisin. Itse käyn säännöllisesti juttelemassa elämäni suurista hetkistä psykiatrin kanssa, joka kuuntelee jos minulla on paha mieli. Hän tukee eikä ikinä jätä minua yksin. Minusta psykiatrin luona käyminen ei ole häpeäksi, sillä vain se on pääasia, että sinulla on kaikki hyvin. <3


Sen pituinen se.