Miljoona hulluutta
yhdessä mielessä
sata surua jokaisessa kolhussa
Yksi sydän tuhantena palasena
ja toinen joka ei piittaa
Saatanako sinut lähetti?
Yksi ahdinkolaukaus kohden
jokaista pahaa tekoani?
Kuinka se tuntuu
että kostaisit
jokaisen särkemäni sydämen
vaikket niistä tunne yhtäkään?
Tunnetko mitään?
Ja mitä perkelettä sinun mielessäsi liikkuu
kun et tajua vastuitasi
suhteen itsestäänselvyyksiä
kuinka pidetään kädestä
kosketetaan kun toinen itkee
kuinka ollaan muiden edessä
kuinka vain
ollaan
...ko me edes yhdessä?
Yhdessä vai kahdessa...
Monennessako lauseessa
lepää se kaiken raukaiseva sana
joka saisi sinut toimimaan
niin kuin niihin itsestäänselvyyksiin kuuluu?
Minä tukehduin
ja sinä...
Sinä kiersit kätesi ympäriltäni
Kielsit kaiken tapahtuneen
Suljit silmäsi minun pimeydeltäni
ja nukuit rauhassa
kuin lapsi joka olet
Millä sinä oikeutat itsellesi
sen kaiken?
Kuinka voit kuvitella
että on oikein tehdä noin
kuin sinä teet?
Piiloudut turhaan menneisyyteesi
jottei vain tarvitsisi
tehdä mitään
puhua mitään
kuulla mitään
olla mitään
Tyrmistytät minut hiljaiseksi
ja sen mitä saat takaisin
peität välinpitämättömyydellä
Väität vastaan kaikkeen mitä sanon.
Sanot kaiken kun pitäisi olla hiljaa
Ja sen mitä pitäisi
liian myöhään
Kuin ei sinun koskaan olisi tarvinnut
ajatella ketään muuta kuin itseäsi
Turha ihmetellä miksei tuntematon vastaa
kuin tunteettomasti
jos itse olet se joka peilaa...
Kuin olisit elänyt pullossa
ja oppinut sen seiniltä kaiken tuon hulluuden
etkä mitään oikeasta elämästä
oikeista ihmisistä
Eihän se ole edes mahdollista
että olisit!
Eräs sanoi
että pitäisi kasvaa aikuiseksi
ja opetella ajattelemaan omalla järjellä asioita
Logiikka jonka mukaan toimit
on peräisin historian kirjoista
ja sinne sinä pian saat kopioida tämänkin kappaleen
sinusta ja minusta
Kahdesta
jotka joskus olivat "me".
"Moni kakku päältä kaunis..."
sanotaan
Taas minä sorruin siihen harhaan.
Katson kuvia toisista
rakastavat niin sokeina
Olinko minä sokea jo alussa?
Otinko minä taas vain kaiken minkä sain?
En
Minä uskoin
Minä rakastuin
Toivossa olisi hyvä elää
jos sen läsnäolo kestäisi hetken
hetkeä pidempään
"Ei enää tehdä tätä"
"Ei enää riidellä"
ajatus on tärkein
niin kovin kaunis
mutta sen pohja on
missä?
Haluan ottaa tämän rakkauden
alusta
Luottaa siihen ettei meitä erota mikään
Haluan ottaa veitsen
leikata pois kaiken pataluhan
puhtaan pahan hulluuden typerät tavat väärät keinot sairaat osat
siitä
Kuulen kappaleita siitä
kuinka toinen ikävoi toistaan
"sinä olet niin kaukana,
toisessa maassa
se repii mieleni"
Samassa asunnossa
tässä kuuden neliön yksiössä
tunnut olevan toisessa galaksissa
johon kaipaat
minä kaipaan sinua
Sanoit
"Mitä jos
aloitettaisiin ihan alusta?"
Olen kerran aiemminkin sanonut
sinun pelokas mielesi vain romantisoi asiat
valoon jossa musta on valkoista
ja ruma kaunista
ristivalossa
aatteidesi ristitulessa
minun pelokas mieleni huutaa
palosireenin lailla
punainen valo sokaisee
ja taas hetken näen
ruusunpunaisten lasien läpi kaiken sen....
Tämän
Kuinka ohut on se ero
asioiden välissä jotka erottaa ihmisiä
ja niiden
jotka tekee meistä vahvempia?
