Me pelkäämme sellaisia asioita joista emme ole tiedä. Sellaisia asioita joita emme näe, tai ymmärrä. Jotka eivät ole varmoja. Haluamme hallita tilannetta emmekä syöksyä tuntemattomaan, koska emme tiedä mitä meillä on vastassa. Mutta entäs jos on jo syöksynyt tuntemattomaan? Uskaltaako avata silmät?
Kaikki ei ole kuin sadusta. Tällä tarinalla ei välttämättä ole onnellista loppua. En ole käsikirjoittaja joka voisi muokata tarinasta mieleisensä. Voin vain näytellä rooliani ja toivoa parasta. Tarinan lopussa prinssi ei ehkä suutelekkaan prinsessaa. En silti halua uskoa, että kaikki ihanat teot ja sanat olisivatkin olleet valhetta. Tahdon uskoa kaiken voittavaan rakkauteen ja onnellisiin loppuihin...jopa omalla kohdallani.
Tiedän miltä tuska tuntuu. Tiedän miltä tuntuu kun on yksin eikä kukaan tunnu ymmärtävän. Kun tahtoo olla yksin, mutta silti jonkun kanssa. Tiedän miten vaikeaa unohtaminen on. Siksi en halua käydä kaikkea uudestaan. Haluaisin vihdoinkin hengähtää ja antaa toisten huolehtia. Olen kyllästynyt pettymään. Ja tulemaan petetyksi.
Olen mennyt jo rajan yli. En voi enää perääntyä. Voin vaan toivoa parasta ja hyväksyä tilanteen. Pelkään luottaneeni väärään ihmiseen. Mutta ellen ota tätä riskiä, en saa koskaan tietää.
Pallo on heitetty.
