Herään huutoon. Minun olisi pitänyt viedä koira. Oikeasti on pikkuveljen vuoro, mutta sil oli uintikisat. Se ei joudu viemään koiraa koskaan ulos. Okei, se on mun koira. Mut silti. Sit ku vein koiran ulos ni joku ukko rupes valittaa ku koirani pissas ihan talon viereen. Käveleekö hän kenties pitkin talojen seiniä? Pitäisikö minun kuljettaa koiraani sylissä koirapuistoon asti, missä isommat koirat yrittävät raiskata sitä? Pystynkö minä sanomaan koiralle milloin tämä saa pissiä ja milloin ei? Se on elävä eläin. Ei kone.
Seuraavaks rupeet huutaa mulle siitä ku en käy töissä viikonloppuisin. Miten niin ihanat ja täydelliset oppilaasikin käyvät töissä viikonloppuisin. (Rivien välistä voi lukea, että liikun väärässä seurassa ja kaverini ovat saamattomia.) Sitten selität miten oot ite käyny töissä 12-vuotiaasta asti. Isä hei, nykyään on vaikeeta saada töitä ellei oo 18-vuotias. Lukuunottamatta lehtien jakoo ja puhelinmyyntiä tai sit jotain suhteilla saatua.
Sit rupeet huutaa siitä kun olin jättänyt yöllä pari astiaa pöydälle. Otan sua hihasta kiinni ja vien olohuoneeseen, missä pikkuveljen sipsipussi on ollut jo 3 pv. Punainen sipsipussi. Pöydällä. Ensin se oli sohvan ja nojatuolin välis piilos. Nostin sen eilen päiväl pöydälle. Ei reagointia. Okei, huudat pikkuveljen heittämään sen roskiin. Se heittää sen kaapin päälle ku et nää. Otan sua hihasta kiinni ja näytän sulle minne se pussi pääty. Huudat pikkuveljen viemään sen nyt oikeasti sinne roskiin. Pikkuveli haistattelee sulle. Et reagoi siihen mitenkään. Onhan se sentään poika.
Sun on turha valittaa mulle ku et oo koskaan kotona. Luulen ettet oo nähny yhtäkään mun koettakaan. Näät vaan jonkun todistuksen joskus ja huudat huonoista numeroista. Missä olet silloin kun onnistun jossain? Varmaankin niiden ihanien ja täydellisten oppilaittesi kanssa. Tuskimpa olet lukenut ainuttakaan tarinaani tai runoani. Tuskimpa tiedät miksi minulla on huonoja numeroita. Tuskimpa tiedät minusta mitään. Näet minut vain istumassa koneella jos oon kotona ja valitat ku oon niin laiska ja tyhmä. Valitat myös jos en oo kotona. Mikään ei tunnu riittävän. Mun mielest sun on vaan turha valittaa mulle aina kaikesta ku et oo koskaan kotona. Ku et tiedä mitään musta. Et osaa muuta kun huutaa mulle. Teen mukamas kaiken väärin. Se ei tunnu hyvält ku oma isä tekee noin. Aina.
Ei ihmisen hyvyyttä mitata siinä jos hän on hyvä urheilee. Ei musta tuu mitään Minea Blomqvistia. Eikä mitata siinä kuinka paljon hän tekee töitä. Tietäisitpä kuinka paljon teen itseni takia töitä. Tietäisitpä miten paljon teen, jotta olisit tyytyväinen muhun. Mut ei riitä.
Ja nyt heität et mun tietokone viedään mummille. Samoin nettiyhteys. Ensinnäkin se on mun kone. Mun OMA kone. Sä et vie sitä minnekään ilman mun lupa. Toiseks, ei mummi tuu oppii käyttää tietokonetta. Arvaa kenelle se soittaa ku sil on ongelmia sen koneen kaa? Ei ainakaan sulle. Mä en taas jaksa joka ilta puhuu sen kaa ku se miettii mis on enter. Ei se tarvitse tietokonetta. Kolmanneks, sä et tiedä mitä mä teen koneella. Jos tietäisit ni antaisit mun olla.
