Ihmettelin, kuka oli se joku, joka sanoi jotain, vaikka täällä ei ollut ketään muuta kuin minä. Meni hetki,ja kuulin taas jonkun sanovan
jotain. Nousin sängyltä hiukan ja katsoin ympärilleni. Oli niin pimeää, etten erottanut mitään. Laitoin pääni taas tyynylle. Kului taas hetki
ja kuulin äänen jälleen. Nyt nousin kunnolla, menin ikkunan luo ja kuului pieni kopsahdus ikkunasta. Siirsin verhoa. Ensin näin katsoessani taivaalle,
kuinka kirkkaasti kuu valaisi ja tähdet vilkkuivat, sitten katsoin kadulle ja näin siellä tytön joka heitti pieniä kiviä ikkunaani.
Avatessani ikkunan niin, että olisin kuullut, mitä tuo tyttö oli sanomassa, hän vain katosi --mutta minne? Menin takaisin
nukkumaan ja mietin hetken kuka hän oli. Kun nousin aamulla kouluun, mietin yhä, että kuka hän oli.
Koulussa oli ihmeellisen rauhallista. Kaikki kuiskivat toisilleen mutta ihmettelin, miksei kukaan ollut sanonut minulle mitään koko päivänä.
Kun pääsin kotiovelle, näin taas sen tytön kadulla, ja kun käänsin katseen pois, hän ei ollutkaan enää siellä. Ajattelin,
että se oli mielikuvitusta.... Mennessäni kotoa kauppaan olin päässyt puoleen väliin matkaan, kun joku kuiskaisi minulle hellällä,
lempeällä ja varovaisella äänellä: "Tule luokseni tänään klo.20.00, jos haluat tietää, kuka sinun ikkunasi alla oli viime
yönä. Laitoin osoitteen taskuusi...." Heti, kun käänsin pääni taakse päin, siellä ei ollut ketään. Ajattelin, että
joku yrittää tehdä minut hulluksi. Sitten katsoin taskuuni, ja siellä oli tuntematon lappu, jossa oli osoite ja kellon aika.
Sitten tajusin, että en olekaan tulossa hulluksi, vaan se kuiskaus oli totta. Mietin yhä, kuka se on, sillä en ollut tuntenut
tuota lempeää ääntä. Se harmitti minua niin paljon,että minun olisi pakko mennä hänen luokse, jotta tietäisin, kuka hän oli.
Muuten se vain jäisi kalvamaan mieltäni.... Kello oli noin kahdeksan ja olin erittäin vanhan ja lahoneen talon
edessä. Kun katsoin koko taloa, se oli aika pelottavan näköinen. Otin askeleen lähemmäksi, ja huomasin, että siellä
käveli joku rohkeasti lähemmäksi tuota taloa. Päästessäni oven luokse, katsoin kahta askelmaa, jotka olivat ennen ovea.
Toinen puoli askelmista oli uusi ja toinen taas aivan homeisen näköinen. En tiennyt, kummalle astua: homeiselle vai uudelle puolelle?
Päätin astua homeiselle, koska koko talo oli muutenkin niin mädän ja lahon näköinen, että jos astuisin uudelle, siinä olisi minun tuurillani
jokin ansa. Otin varoisen askeleen, ja huomasin, että askelma kestää. Käveltyäni portaat menin rohkeasti ovelle ja katsoin,
oliko kelloa kädessäni. Ei ollut. Tajusin, että keskellä ovea oli sellainen koputussysteemi. Kopautin kolme kertaa ja odotin.
Kuulin kevyiden askelien tulevan ovelle. Oven avasi vanha nainen, joka sanoi: "Sinua on odotettu. Mene huoneeseen numero kolme."
Kysyin, missä se huone kolme oli. Nainen vastasi: "Se on tuolla oikealta ensimmäinen ovi." Katsoin häntä ja nyökkäsin.
Aloin kävellä kohti ovea. Päästyäni sinne, koputin varovaisesti ovelle. Huoneesta kuului vaimeaa puhetta: "Tule vain sisälle.
Olen odottanut sinua." Avasin oven varovasti. Kun se oli kokonaan auki, astuin sisään ja huomasin, etten näe mitään. Suljin oven takanani.
Sitten tulivat himmeät valot päälle itsestään, ja näin tuon tytön, joka oli ollut ikkunani alla.En kuitenkaan tuntenut tyttöä.
Hän sanoi vaimeallla äänellä: "Tule viereeni, kuiskaan sinulle jotain." Menin tytön viereen ja kysyin: "Mihin minä mahdun?" Tyttö
makasi onnellisen näköisenä sängyllä ja oli vallannut sen kokonaan itselleen. Hän ei vastannut. Kysyin uudestaan, voisiko neito
tehdä hieman tilaa minulle. Silloin tyttö siirtyi sängyllä niin, että pääsin istumaan hänen viereensä. Hän tuli lähemmäksi korvaani.
"Tiedän sinusta jonkun verran, ja haluaisin tietää enemmän, koska olen rakastunut sinuun. Haluan vain olla vierelläsi koko ajan."
Menin aivan sanattomaksi, sillä en ollut kuullut koskaan ennen kuullut mitään noin kaunista.
Vaikken tuntenutkaan tyttöä, tunsin, että meidät oli tarkoitettu yhteen......
on about 2v vanha... mielellää jtn arvostelua :) ensimmäist kertaa julkisuudes... ;)
