Pitää kirjottaa uus blogi, kun edellinen on kelliny tässä liian kauan, joten...
Vuokrattiin poikienkaa kamat lauantaiksi ja pöräytettiin Lahteen hyvin usvaisen järven rannalle, jossa sanottiin olevan kirkkaat veet. No ensimmäinen huomio rannalle saapumisen jälkeen oli järkky sumu, joka rajoitti näkyvyyden noin sataan metriin pinnalla. Koska emme tunteneet järveä emmekä nähneet rantaa mihinkään suuntaan, emme uskaltaneet lähteä kellumaan veteen, eksymisen pelossa jälleen pinnalle tultaessa. Siispä odoteltiin.
Odotellessa ja kamoja hiljalleen pukiessa rantaan pyöräili mummeli toppatakissa, strippasi uikkareilleen ja käveli mukisematta noin 11-asteiseen lätäkköön kastautumaan: Hän oli siis mielenvikainen.
Noh, kun olimme saaneet kaksi märkkäriä ylle ja kamat kasaan ja ilmat rullaamaan olikin vieno tuuli onnistunut puhaltamaan sumua sen verran sivuun, että näimme toiselle rannalle saakka ja uskaltauduimme lähtemään kahlaamaan. Ensimmäiset tuntemukset raikkaan syksyisen järviveden lirahtaessa neopreenitossuihin olivat masentavan ennalta-arvattavat. Kylmäähän se oli, mutta toivottavasti lämpenisi ihoa vasten pian.
Tein kuukausi sitten sukelluskurssini avovesiosuudet Itämeressä Hangon lähistöllä ja tuolloin vesi oli 14-asteista. Niistä sukelluksista jäikin miellyttävän voittamaton olo, mitä tulee kylmään veteen. Nyt kuitenkin huomasin, että jo kolme astetta tuntuu mukavasti ainakin märkkärin kastumisvaiheessa.
Jatkoimme kahlaamista loivaa hiekkarantaa pitkin syvemmälle (Iso-Tiilijärvi muuten ON kirkasta vettä Suomen mittakaavalla. Ehdottomasti suositeltava järvi uimiseen vuodenaikoina, jolloin vesi on inhimillisemmän lämpöistä), kunnes veljeni huomasi tarvitsevansa lisää painoa. No painot oli autossa ja auto oli lukossa ja auton avain oli hirtettynä minun tasapainoliiviin. Huoh... No sitten haettiin painot.
Kun me kaikki kolme olimme taas kaulaa myöten vedessä teimme yksinkertaisen sukellussuunnitelman ja lähdimme toteuttamaan sitä. Sopimuksen mukaan kuljettaisiin pienessä kurkiaurassa tähdäten ensin jonkun matkaa järven keskelle ja sitten kääntyen 90 astetta vasemmalle, jolloin kulkisimme rannan suuntaisesti.
Oikeaoppinen viisivaiheinen laskeutuminen alkoi ja ensimmäinen kurssin ulkopuolinen sukellus käynnistyi. Veden kylmyys kulminoitui ilman karatessa hupun alta ja korvien ja hiusten saavan hiljalleen osansa raikkaasta järvivedestä. Näkyvyys oli hyvin positiivinen suhteessa Itämeri-kokemukseeni; noin kolminkertainen (silti vain 6-7 metriä). Lähdimme etenemään hitaasti järven selälle päin. Syvyyttä oli aluksi kolme metriä eikä pohja tuntunut viettävän mihinkään. Pohja oli tasaista ruskeaa liejua, eikä kasveista tai eläimistä ollut minkäänlaista jälkeä.
Pari minuuttia valuttuamme syvempiä vesiä kohden ajattelin meidän olevan tarpeeksi kaukana rannasta. Syvyyttä oli yhä alle 6 metriä, mutta sille ei voinut mitään. Kännyimme 90 astetta vasempaan ja aloimme verkkaisesti polskimaan pohjaa pitkin eteenpäin. Tässä vaiheessa veden kylmyys oli unohtunut jo aivan täysin ja keskittyminen oli aivan muissa asioissa. Pohjassa ei kuitenkaan näkynyt mitään - ei yhtään mitään! Ei edes oksia tai tukkeja, ei kiviä tai simpukoita. Tämäkin on tosin mielenkiintoinen huomio minunlaiselleni ihmiselle, jolla ei vielä ole ollut paljoa kokemusta järvien pohjien koostumuksesta. Mutta muistan nuorempana kuvitelleeni, että järven pohjan on oltava kivien ja oksien peittämää. (Kuvitelma kumpusi todennäköisesti kalareissuilla menetetyistä vieheistä ja taisteluista soutuveneen ankkurin ylös saamiseksi.)
Noh, muutama minuutti polskittuamme alkoi vesi matalenemaan uhkaavasti. Vilkuilin vuoroin syvyysmittaria, vuoroin taivasta ja pettymyksekseni näin pinnan väreet selkeästi: Olimme noin kahden metrin syvyydessä. Hetki vielä edettyämme oli pääni lähes pinnalla ja viestitin kavereille, että noustaanpa pintaan sitten. Ja mistä nousimmekaan: 100 metriä vesillemenokohdastamme vasemmalle, aivan rannan ja jonkun mökkilaiturin kupeesta. Tämä ei ollut alkuperäinen suunnitelma, mutta arvelin että näin siinä tulee käymään. (Pyysin vuokrattaessa mukaan myös yhtä kompassia, mutta se jäi jostain syystä vuokraamatta.)
Seuraava päätöksemme oli polskia pintaa pitkin keskemmälle järveä ja tehdä samanlainen leikkaus viistosti rantaa kohden. Ilman tarkempaa kuvailua voin sanoa, että tälle pyrähdykselle kävi tasan samoin, päädyimme matalaan veteen noin 200 metriä veteenmenokohdasta vasemmalla. Tällä reissulla pohjaa vaikutti peittävän miellyttävä, sammalmainen kasvikerros. Tämän lisäksi en kuitenkaan nähnyt mitään.
Teimme vielä yhden upottautumisen keskemmältä, mutta aloimma hetken päästä kaartamaan ympäri, yrittäen alkaa palaamaan rantaa pitkin. Kaarrosvaiheessa sisäkurvissa sukeltanut veljeni jatkoi kaartamista hieman kauemmin ja näkyvyyden ollessa sen 6 metriä, onnistui lähes täysin katoamaan vihreän järviveden syleilyyn. Äkkiä kaivoin samalla viikolla tilaamani sukelluslampun tasapainoliivini taskusta, laitoin sen täydelle teholle ja aloin sohimaan tätä veljeni suuntaan. Veljeni näki valon ja ryhmä saatiin taas kokoon. Minuutti tämän jälkeen ajauduimme niin matalalle, että oli taas noustava pintaan suunnittelemaan.
Kolmannen nousun jälkeen päätimme lähteä matalaa rantaa pitkin takaisinpäin. Tällä matkalla löytyikin muutamia tukkeja, lankkuja ja juurakoita, ja valaistuin että ehkä olisi pitänyt alunperinkin keskittyä rantaveteen enemmän. Noin 80 metriä ennen rantautumista löysimme veljen kanssa suuren juurakon päältä oranssin emalikattilan. Tämä taisi olla merkittävin nähtävyys koko reissulla.
Kun kaikki olivat päässeet rantaan, olimme kaikki yhtä mieltä siitä että ottaen huomioon veden kylmyyden, suhteellisen uuvuttavan rantautumisen ja pinnanalaisen maailman jännityksettömyyden jättäisimme toiset ilmasäiliöt kokonaan käyttämättä. Positiivinen yllätys odotti, kun tarkistimme auton renkaat, sillä olin lukenut joltain foorumilta Tiilijärvellä olevan odotettavissa törkeää ilkivaltaa sukeltajia kohtaan mm. puhkottujen renkaiden muodossa. Tätä ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Jei!
Sitten syötiin eväsleivät ja juotiin mehua ja kommentoitiin Suomen vesiä suhteessa trooppiseen ilmastoon ja hekumoitiin sitä, kuinka ensi vuoden keväänä kelluskellaan joissain ihan muissa vesissä! Noista vesistä kirjoitan tänne sitten varmaan jotain kanssa^^
Tämän viikon tiistaina menen kuitenkin tyyppaamaan trooppisia vesiä Flamingon vesipuistoon, koska se on kiva<3
