Muistan kun vielä huijasin itseäni, piilouduin omalta voimaltani
Kuljin läpi pimeän laakson katsomatta eteeni
Kuljettu matka oli oma illuusioni, jota peitti oma varjoni
En ymmärtänyt katsoa valoa edessä, keskityin liikaa pimeyteen takanani
Lopulta nostin pääni ja katsoin peilistä itseäni, lopulta tajusin oman voimani
Ymmärsin, että kaikki oli ollut vain järjestämääni peliä
Peliä jonka tarkoitus oli testata sieluani, oppia rakastamaan pimeyttäni
Oppia arvostamaan itseäni, oppia olemaan vahvempi
Pimeys oli vain heijastus pelostani, heijastus jostain mitä en vielä täysin ymmärrä
Tiedän aina rakastaneeni, tiedän aina olleeni hyväsydäminen, mutta pelko on hallinnut elämääni
Olen tehnyt virheitä, mutta silti pitänyt aina oikean tien
Mutta en ole ymmärtänyt, että minä olen se tie
Kaikki pelkoni ja haluni on heijastunut ympäröivästä maailmastani, omista ajatuksistani
Samoin hyvät hetket ja hyvät ajatukseni, mutta olen oppinut pelkäämään valoakin
Lähiaikoina olen herännyt ja avannut silmiäni
On aika nostaa käteni ja hymyillä kirkkaasti
Vielä en näe valoa kokonaisuudessaan, silmäni totuttelevat sen kirkkauteen
En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta aistin sen olevan jotain mahtavaa ja pääsen taas nosteeseen
Ehkä odotan hetkeä jolloin saan taas rakastaa
Olla oma itseni ja vapaudella ratsastaa
Mutta uskallanko vastaanottaa? Uskallanko taas tunteeni vapauttaa ja antaa?
