Tuntuu kuin olisin elänyt koko elämäni jossain kuplassa, missä kaikki on hyvin ilman huolia ja murheita. Outoa että yksi puhelu rakkaalta ihmiseltä voi muuttaa kaiken. Se muuttaa elämän kulun ja kääntää kaiken päin helvettiä. On myös jännää huomata kuinka paljon rakastamaansa ihmistä voi tämän jälkeen vihata.Vihata enemmän kuin mitään muuta asiaa maailmassa. Tämä viha ei ole tavallista se on kuin sairaus, se vain kasvaa ja leviää.
Olen vihdoinkin päässyt ulos siitä huolettomuuden kuplasta, mutta onko se hyvä vai huono asia? Ainakin tunteiden skaala on kasvanut räjähdysmäisesti. Seurauksena paljon hikeä, kyyneliä ja verta! Valtavan vihan seurauksena olo on kuin angstisella teinipojalla, hyvä että sekin tunne tulee joskus koettua. Kyllä elämä siellä kuplassa tuntui paljon mukavammalta. Mutta onhan tämä paljon jännempää, tuntuu kuin eläisi kadotettua nuoruutta uudelleen. Kaiken laista sekoilua, viinaa, huumeita ja väkivaltaa. Jänniä retkiä pahassa maailmassa ilman minkäänlaista päämäärää. Mutta mitä jää käteen? Yksinäisyys, kaipuu ja halu rakastaa.
Ehkä haluan kuitenkin kömpiä takaisin sinne ihanaan kuplaan missä kaikki on hyvin. Vaikka jäisinkin yksin, mutta tiedän että olen turvassa kylmältä ja pahalta maailmalta. En koskaan uskonut kirjoittavani mitään tunteistani. Mutta kolmen aikaan yöllä kun ei uni tule, niin tuntuu että johonkin on omaa tuskaansa vuolatettava!
Hyvästi ja näkemisiin sulkeudun takaisin kuplaani!
