Taas äiti osuu oikeaan,
tiesi mikä tytärtä ahdistaa.
Ei tyttö kuunnellut taaskaan,
ei neuvoja ymmärrä noudattaa.
Hän kulkee ilman saattajaa
kaupungin likaisella laidalla.
Mies juopunut jututtaa
hän ei muista äidin sanoja.
Nyt voi vain äiti rukoilla,
että lapsi saapuu aamulla.
Yön tunnit kuluu, hän odottaa
jospa tytär palaisi aikanaan.
Ja vihdoin odotus palkitaan
joku oveen koputtaa...
Ei tyttö kotiin palaa
sen näköisenä kuin toivotaan.
Äiti haavat puhdistaa,
mustelmat peittoon saa.
Vaan ei tytär tohdi tunnustaa
haavaa jota ei äiti saa turtumaan.
Ja illalla he käyvät nukkumaan,
eikä kukaan osaa aavistaa
että joku toinenkin kulkee tänä yönä kaupungin likaista laitaa.
Eikä hänkään muista mitä äiti neuvoikaan..
(c) tssk
