reeta

"Kun lasi tai lautanen putoaa maahan, kuuluu kova räsähdys. Kun ikkuna menee rikki, pöydänjalka katkeaa tai taulu putoaa seinältä, seurauksena on erilaisia ääniä. Mutta kun sydän särkyy, siitä ei kuulu hiiskahdustakaan. Voisi kuvitella, että niin tärkeän elimen kuin sydämen särkymisestä aiheutuisi koko maailman kovin rysähdys tai edes jokin merkkiääni kuten gongin kumahdus tai kellon kilahdus. Mutta se tapahtuu hiljaa, ja sydämen omistaja melkein toivoo, että siihen liittyisi meteliä, joka veisi huomion pois kivusta.

Jos sydämen särkymisestä kuuluukin ääntä, se on sisäistä. Sydän kirkuu, mutta sitä ei kuule kukaan muu. Se kirkuu niin kovaa, että korvissa soi ja päätä alkaa särkeä. Se tempoilee rinnassa kuin merestä pyydetty suuri valkohai; se ärjyy kuin emokarhu, jolta on viety pentu. Siltä se näyttää ja kuulostaa, riehuvalta, pakokauhuiselta, loukkuun jääneeltä suurelta pedolta, joka karjuu kuin omien tunteidensa vanki. Mutta rakkaus on sellaista - kukaan ei ole siltä suojassa. Se on rajua ja armotonta ja saa sydämen kirveltämään kuin suolaisen veden huuhtelema avohaava, mutta kun sydän sitten särkyy, se ei päästä äännähdystäkään. Huuto soi vain omissa korvissa, eikä kukaan muu kuule sitä."

- Cecilia Ahern Yllätysvieras



Oon lukenu tän alkukesän yhtä kirjaa, joka on ollu mun mielest ihan ok. Ei niin tylsä et oisin jättäny sen kesken, mut ei myöskää niin hyvä et oisin lukenu sen heti silt sekunnilt ku sen käsiini sain. Mut noi kaks kappaletta sai mut muuttamaa mielipiteen koko kirjast. Kylmät väreet kulki selkää pitkin ja hyvä etten itkeny. Nyt se kirja onkii sit jo loppu ja en voi muuta sanoa ku AHH. ♥