Päivä 21 – Toinen hetki
Kun kuulin isäni kuolemasta. Maailma vain pysähtyi.
- Kello oli kolme päivällä ja päätin mennä Kauppakeskus Trioon pyörimään Marin kanssa. Aamu oli ollu loistava ja päiväkin mennyt hyvin. Olin juuri tullut kaupasta Marin kanssa, kun puhelin soi.(Olimme juuri astumassa liukuportaisiin) Äitipuoleni soitti. Ajattelin, että kiva kuulla hänestäkin pitkästä aikaa jotain.
Minä: Moikka ! Kiva kuulla sustaki pitkäst aikaa.
ÄP: Tinjarakas.... Mulla on sulle vähän huonoja uutisia isästäs..
M: Mitä? Onks se joutunu taas linnaa tai jotai?
ÄP: Eiku se o kuollu...
Aloin itkemään samantein. Kaverini naurahti vieressä, eihän hän voinut tajuta mitä olin juuri menettänyt. Ihmiset jäivät tuijottamaan minua.
Puhuin jonkun aikaa poliisin kanssa (sanoivat, etteivät ole varmoja oliko kuollut henkilö isäni, mutta hyvin todennäköisesti oli)
Muistan, että puhelu loppu mäkin aukion ''tuulikaapissa'' (vai mikä se on) ja huusin vaa et; ''MUN ISÄ ON KUOLLU TÄNÄ AAMUNA'' Menimme samantein Marin kanssa istumaan. Sain paniikkikohtauksen. Poltin muutaman tupakan ja menimme sisälle. Itku ei ollut vieläkään lakannut. Ajattelin, että en voi kertoa äidille... Vastahan veljeni isä oltiin saatu hautaan. Mari rohkaisi minua. Lähdin kotia kohti.
Meille oli Triosta matkaa about puoli kilometriä. Juoksin koko matkan. En ajatellut, että jäänkö autojen alle. En ajatellut mitään. Minä itkin.
Näin äitini ylittämässä tietä. Kovensin vain vauhtiani. Yhytin hänet kotiovella.
Ä: Miks sä itket?
M: Mun isä on kuollu.
Ä: Ei voi olla totta....
Muistan kuinka aika pysähtyi. Oli hiljaista. Äitini ei uskonut minua. Eihän tämä voi olla mahdollista. Äiti soitti kaikki mahdolliset paikat läpi ja selvisi, että isä oli kuin olikin kuollut. Myöhemmin illalla isäni veli ja hänen vaimonsa tulivat meille. Puhuimme hyvistä hetkistä ja hautajaisista vaihdettiin muutama sana. Sovimme, että minä saan kantaa isäni viimeiselle lepopaikalleen. Minä olen hänen ainut lapsensa.
Jos joku nyt sattuukin lukemaan tämän, sanon teille; Pitäkää kiinni siitä mikä teille on tärkeää. Yleensä ihmistä oppii arvostamaan, kun on liian myöhäistä. Sanon myös, että kunnioittakaa vanhempianne. Vaikka he eivät annakkaan teille rahaa tai jotain, he kuitenkin rakastavat teitä aidosti. (Okei, aina ei mene näin, mutta yleensä) Mäki opin arvostaa vasta isääni kunnolla, kun olin jo menettäny hänet..
''Miks kaikki kaunis katoaa? Rakkaat viedään meiltä liian aikaisin..''
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki
