Nursetor

Olen jo vuosia hämmästellen seurannut sosiaalisen kanssakäymisen muutosprosessia ja etenkin sen räjähdysmäistä expontentiaalista kasvunopeutta. Samaan aikaan kuitenkin ikävöiden ja haikeudella muistellen jännittyneitä puhelin puhelinsoittoja, milloin minkäkin ihastuksen koti puhelimeen, sydän rinnassa jyskyen, kuin Rammstein olisi soittanut siellä VIP keikan. Kun viimein ihastukseni pääsi isänsä tai äitinsä ohi luuriin, olin yleensä hermoistani yhtä raunioina, kuin on nykyajan Kepulais politiikka. Änkytyksen ja soperruksen lomassa sain jotenkin sovittua tapaamisen tytön kanssa siihen kuuluisaan, salaiseen, meidän omaan paikkaan. Sitten vaan pidettiin käsistä kiinni, uitiin ja käveltiin metsässä ja kallioilla...lopuksi, kun jo tytön kotiintuloaika häämötti Tuhkimon samaisen lailla...sain vielä varastettua suudelman. SE oli sosiaalista kanssa käyntiä se....Ja kukapa sitä ei haluaisi kokea edes enää kerran elämässään. Sillä SE oli myös elämää---niin, sitä oikeaa sellaista. Kiitos Leena.