Olin juuri tullut kotiin kun, hyvä ystäväni soitti kahville paikalliseen "olohuoneeseen". Tuntui kun olisi ikuisuus kulunut kun viimeksi näin ystävääni ja päätin lähteä samalla oven aukaisulla. Ajoin ehkä liian kovaa, kun tulin paikalle ei hän ollut vielä tullut. Tuttavallisesti pistin auton parkkiin "omalle" paikalle ja kävin kupin kuumaa sisältä ja istuin terassille odottelemaan...
Ne minuutit kuluivat tuskallisen hitaasti, olin jo juonut kuppini tyhjäksi kun ystäväni saapui mutta, hän ei ollutkaan yksin, hänellä oli seuralainen mukanaan. Halasimme toisiamme, aivan kuin silloin kun tiemme erosivat vuosia sitten. Olin saanut ystäväni takaisin tai niin ainakin kuvittelin... Hän kertoi löytäneensä "sen oikean" ja oli tullut vain hakemaan vanhoja tavaroitaan kotoa, Hän oli muuttamassa lopullisesti pois.
Istuimme alas kun haimme uudet kupilliset kahvia ja kerroimme mitä oli tapahtunut ja vaihdoimme kuulumisia vuosien varrelta. Halusin kertoa että olin löytänyt myös jonkun, mutta se olisi ollut vale. Olin vihainen ja onnellinen ystäväni puolesta kun hän oli löytänyt itselleen kumppanin viimein. Halusin kertoa kuinka turhauttavaa elämä välillä oli ja kuinka kaipasin yhteisiä juttu hetkiä... Olin yksin... Ja nyt hänkin muuttaisi pois kokonaan...
Heitimme hyvästit jälleen ja vannoimme että tapaisimme taas kahvin äärellä. Olin otettu että ystäväni halusi tavallaan siunaukseni heidän yhteiselle elämälle ja olin samalla surullinen kun olin menettänyt jälleen yhden ystävän...
Kului viikkoja kunnes menin kahville uudelleen, yksin... Vettä satoi hiljalleen kun istuin tuttuun paikkaan kupin äärelle ja mietin miltä se tuntuisi jos tapaisin jonkun ja unohtaisin ystäväni. Olin ajatuksissani kun huomasin hänet, en ollut nähnyt häntä vuosiin, mutta sama lämmin tunne virtasi lävitseni, aivan kuten silloin ensimmäisellä kerralla kun loin katseeni häneen. Vuodet eivät olleet kuluttaneet häntä niin kuin minua... Jäin tuijottamaan, ehkä hieman liikakin, mutta hänkin huomasi minut viimein, hymyilimme molemmat...
Hänen mentyä sisään sytytin savukkeen ja käänsin sivua lehdessä, vaivuin omiin ajatuksiini jälleen, kunnes tunsin käden painalluksen hartiallani, Hän oli hakenut kupillisen itselleen ja kysyi sopisiko liityä seuraan. Annoin hänelle oman paikkani joka oli kuiva ja siirryin itse sateeseen... Sain hänet jälleen hymyilemään... Juttelimme kaikesta mitä olimme ehtineet elämämme aikana tehdä, niin hyvästä kuin pahastakin. Nauroimme vedet silmissä hölmöilyille ja vakavien juttujen jälkeen hiljenimme... Ensi kertaa pitkään aikaan tunsin viihtyväni jonkun seurassa, ilman mitään odotuksia. Sitten hän varovasti kuiskasi kuinka oli ollut ihastunut minuun, punastuin samassa ja kerroin kuinka olin ihastunut häneen silloin, lisäsin vaivihkaa että se tunne ei ollut vuosien saatossa kadonnut...
Kuppien tyhjennyttyä huomasimme kuinka aika oli rientänyt ja pieni "olohuoneemme" oli mennyt kiinni ja oli jo pimeää. Kerroin että haluaisin tavata hänet uudelleen, nyt hän punastui ja kertoi että oli odottanut että pyytäisin uudelleen kahville, molempien huulille nousi hölmö hymy ja aloimme nauraa... Sovimme että tapaisimme samaan aikaan seuraavana iltana...
...sitä seuraavaa iltaa ei koskaan tullut...
Vuodet kuluivat... Vuodet kuluttivat... Päätin löytää sinut viimein...
Olit ollut haamu jo monia vuosia, harhailin etsien sinua paikoista jonne kukaan ei koskaan eksyisi. Muistoissani käyn kahvilla yhä uudestaan ja uudestaan kanssasi. Niin monta kertaa olen joutunut pettymään, monta kertaa se et olekkaan ollut sinä. Turhautuneisuus kalvaa ja syö hiljalleen ihmisen sisältä tyhjäksi, olen vain tyhjä kuori, muisto entisestä... Olenko enää sitäkään, aivan kuten kirkkaana aamuna vasta sataneessa lumessa, en enää erota sinua kaikkien niiden lumihiutaleiden seasta. Voisit olla kuka tahansa, kaikki näyttäisi samalta... sinulta. Voisit olla naapurini, isäni, entinen luokkatoveri, pahin vihamieheni. Voisit seisoa edessäni enkä huomaisi sinua enää... Olen niin väsynyt...
...kuvittele että kävelen kohti sinua, katuvalot valaisevat juuri ja juuri ja näet vain ääriviivani, satelee hiljalleen lunta...
Muita ääniä ei kuulu kuin lumen kevyt narskahtelu. Olet hieman viluissasi ja haluaisit lämpimään kainaloon.
Lähestyn hieman varoen, kunnes näet minut kunnolla hämyisessä valossa... Valmistaudut lämpimaan vastaanottoon ja melkein tunnet kuinka lämpimät käteni puristuvat ympärillesi.
Sykkeesi kohoaa ja katsot suoraan silmiini kuin anoen syleilyäni.... Haluaisit suudella ja olla vain sylissäni ikuisesti, kylmässä lumisateessa.
Kasvoillesi leviää kauhu kun tunnet kylmän teräksen työntyvän vastasi lävitse ja silmäsi muuttuvat, aivan kuin kysyisivät miksi... Silmäsi painautuvat kiinni ja suutelen sinulta viimeisen henkäyksesi ja niin olet poissa...
Nostan sinut käsivarsilleni asettaen kätesi kaulalleni aivan kuin pitäisit kiinni. Olet vielä lämmin ja kuulen kuinka toinen kenkäsi tipahtaa jalastasi lumeen. Tiedän minne olen viemässä sinua, joten et tarvitse kenkiäsi siellä. Haluaisin niin kertoa kuinka olit tärkeä minulle ja kuinka halusin aina olla kanssasi, ikuisesti...
Kantaessasi sinua viimeistä kertaa kerron kaiken mitä on jäänyt kertomatta ja kuuntelet minua hiljaa. Huulesi ovat muuttuneet sinisemmäksi, aivan kuin ensikertaa kohdatessamme olit laittanut uutta huulipunaa, se ei ollut nyt sitä huulipunaa, olit muuttunut kylmäksi... Aivan kuin sinä iltana kun viimeksi puhuimme, raivosimme, rakastelimme...
Pääsen viimein perille, jalkani kantavat meidät juuri ja juuri, minulla on kylmä. Lasken sinut alas ja sytytän öljylampun että näkisin sinut vielä viimeisen kerran. Näytät nukkuvan, rauhallisesti, tyynenä, aivan kuin vesi tyynenä kesä yönä... Kaadan lampusta öljyä sytykkeeksi, ei liikaa mutta juuri sopivasti että se lämmittää ja valaisee meidät.
Tunnen kuinka tuli lämmittää jalkojani, kuulen kuinka läheinen koski kuohuu, lisään öljyä... Hiljalleen painan pääni syliisi ja kaadan lopun öljyn suoraan liekkeihin... Olemme kohta perillä, kun vene alkaa keinumaan nopeammin koskessa.
Tuli on levinnyt jo ympärillemme ja tunnen kuinka liekit polttavat lopunkin hapen ympäriltämme. Hetken on vielä lämmin, lopulta menetän tajuntani. Kukaan ei huuda lopussa, kukaan ei kuule lopussa, kukaan ei itke lopussa...
Lopultakin saamme olla rauhassa yhdessä, sylikkäin, ikuisesti...
Lunta satoi hiljalleen kun saavuit sillalle.
Katseesi löysi valonpilkahduksen pimeässä.
Koitit nähdä mutta pimeys oli liikaa silmillesi.
Liekit sammuivat kun virta nielaisi ne viimein.
Oli jo liian myöhäistä, se olin Minä siellä veneessä...
Hyvästi rakkaani...
