Eli ei vittu kun löytyy taas itestä ihania uusia piirteitä joista ei ollu tietosiakaan. Viikkoon saannu kunnolla unta, vituttaa, itkettää, ärsyttää, panettaa, halipula, ymsp! Mut toi mustasukkaisuus on jotai uutta mihin en ois uskonu että pystyn. Ei jumalauta ku ajattelenki että elämäni viimeinen rakkaus ei ole enään mun, niin voi helvetti että vitutus nousee jo ihan uusiin mittoihin. Mä en tietääkseni ole ikinä ollut mitää mustasukkaista tyyppiä mut ei helvetti... Erosta on aikaa jo sen kuukausi, mut miks helvetissä nyt tunnen itseni ihan eri ihmiseksi? Jos vitutukseen voi kuolla niin minä kuolen kohta tai sitte vitutukseen kuoleminen on pelkkä myytti. Sitte vituttaa kaikki niin suunnattomasti ku ei saa nukutuks ja päässä pyörii ja oikeestaa kaikki on päin persettä. Vitun 3G homomodeemi ei taas jaksa toimia seuraavaa puoleenvuoteen tietysti, kone vetelee viimeisiään, vituttaa ja sit olen helvetti mustasukkainen! Kai sitä kaikki erossa on vähän mustasukkaisia mutta oltiin yhessä _VAAN_ vuoden.
Suhde alko ihan vitun nopeesti tavattii ekan kerran ja molemmat tunsi että oltais tunnettu jo vuosia. Tyttö oli arka, sen entinen mies oli hyväksikäyttänyt sitä 8kk ja tyty pelkäsi suorastaan miehiä. Kuitenki muutaman päivän jälkee pussailtiin ja olin jopa yötä sen luona. Aiheitin sille puhtaasti vahingossa muutaman paniikkikohtauksen, mutta osasin toimia vaistonvaraisesti niissä just oikein ettei tyttö ajanut mua pois. Mä olen tähän asti ollut sillee että en viitsi sitoutua ku tätä edeltävä rakkaus petti mua kaks kertaa kerran ihan suhteen alussa ku se oli ihan kusessa muhun (Ainaki siltä se vaikutti, varmaan ammattinäytteliä) ja sitte toiste ennen suhteen loppua. Päätin että en vittu tarvitse suhdetta saadakseni haleja, pusuja, unikaveria mä en välttämättä edes tarvi seksiä joka päivä se unikaveri kainaloon ois kaikistaa tärkein ja on edelleenki. (Tosin seksi siin sivussa on iiso plussa)
Mut vittu joo takaisin tohon aiheeseen että osasin vaistonvaraisesti toimia tän mieskammosen kanssa ja me harrastettiin seksiä suhteellisen alussa suhdetta (Vannon kautta kiven ja kannon että se ei todellakaan ollut mun päämäärä saada pimperoo siltä pieneltä ja aralta tytöltä.)Kaikki meni silleen niinku elokuvissa et aika täydellisesti yhteen täydennettiin toisiamme. Mut sit mä rupesin funtsimaan asioita ja mä olin niin sekaisin ja häkeltynyt että oikeesti pystyisin sitoutumaan ihmiseen ja rakastaa sitä koko sydämmestäni. Mä olin ihan sekaisin kaikesta mä en lopulta tiennyt mitä minä haluan. En tiennyt enään että olinko ihastunut, halusinko olla enään tytön kanssa, silloin tein sen mistä olisin ansainnut kuolemantuomion, mahdollisimman hitaan ja kivuliaan kuoleman (Kaikki arvaa jo tättärätättärää!)
Kyllä minä myönnän minä tunnustan, minä itse menin _PETTÄMÄÄN_. En muista kyseisestä tilanteesta kuin pätkiä, niinkuin jostai kauan sitte nähdystä elokuvasta. Kaiken tein silloin siksi kun halusin tietää mitä haluan. Vitun tyhmä syy, ei mitää vähimmäistäkään syytä 110% puhdas tekosyy jolla suojella itseään. Aikaa kului sydämmeni muuttui mustaksi ja raskaaksi joka kerta kun näin rakkaani hymyilevän tuntui kuin sisuskaluni revittäisiin irti. Silti mitään en sanonut. Salaisuus kuolkoon mukanani, tämä menee ohi aikanaan. Ei mennyt kauaa kun tulin kipeäksi, hyvin hyvin kipeäksi. vikkotolkulla 40 astetta kuumetta mikään ei auttanut. Lopulta perhetuttava sanoi että minun on pakko mennä lääkäriin ja sinne minut vietiin. Kärsin vakavasta nestehukasta ja minulla oli 40,1 astetta kuumetta. siinä makaessani tunsin hyvin jännän tunteen kehossani, olin heikko ja tunsin vain kivun pettämisestäni. Siinä kohtaa ajattelin asioita mietin että onko ylhäällä jotain, onko tämä minun rangaistus? Silloin minä pelkäsin, minä todellakin pelkäsin. Väsymys kalvasi ja se nousi ylemmäs, tiesin että kohta silmäni painuisivat kiinni. Silmäluomeni painoivat kuin lyijy. Vajosin pimeyteen hetkeä ennen nukahtamistani kuiskasin: "Kiltti Jumala, älä anna minun kuolla." Aamulla heräsin siihen kun hoitaja sörkki neulaa käteeni. Silloinm inullaa vielä oli neulakammo (Vittu jee kova jätkä pelkää jotai vitun neuloja, lol, n00b) No päivät kuluivat, mutta tauti ei hellittänyt, silloin yhtenä hetkenä minä tajusin jotain; pettämisestä on jonkin aikaa jo, entä jos minä olen napannut HIV:n tai jotain? Pelästyin kovasti koska lääkärit puhuivat keskenään minun veriarvoista ja HIV testien tuloksia odotellessa. Myöskin myyräkuumetta tutkittiin hyvin monta kertaa mutta mitää ei löytynyt. Tilani paheni hiljalleen hoidosta huolimatta ja olin varma että tämä on rangaistus siitä että petin. Päätin ilmoittaa rakkaalleni koska mikä tahansa yö voisi olla viimeiseni. Lähetin tekstarin, koska en uskaltanut kohdata hänen puhettaan minussa ei ollut miestä edes kohdata häntä puhelimella. Tekstailimme hetken, hän ei uskonut minua minä jouduin vakuuttamaan hänet etten valehtele. Hän luotti minuun 110%. Minä petin hänen luottamuksensa. Hajosin sisältä vielä enemmän silloin. Samana yönä, itkin. Olin paha ihminen olin tehnyt sen mitä vannoin itselleni että en ikinä tekisi, koska itse olen joutunut kokemaan miltä tuntuu kun toinen pettää eikä itse voisi arvatakkaan että niin on käynnyt. Hän tuli seuraavana päivänä minua katsomaan sairaalaan. (Asuin Hämeenlinnassa hän helsingissä) Me keskustilimme olin varma että tämä oli tässä nyt. Hän jätti minulle kirjeen. Hän näki että olin pahoillani hän ei kuitenkaan voisi tietää että kuinka pahoillani olin. Hän tarvitsi aikaa asian käsittelyyn ja asiat vaikeutuivat noin kaksi kuukautta siitä eteenpäin.
Kuitenki heti sen jälkeen kun tunnustin asian, niin oloni parani tunne keveni sydämmeltä hieman, mutta tauti ikään kun hävisi saman illan aikana yhtä nopeasti kuin tulikin. Jouduin olemaan muutaman päivän vielä sairaalassa, mutta olin tervehtynyt. Lääkärit eivät löytäneet mitään virusta ja epikriisissä lukee että "Epäselvä virusinfektio ollut taustalla." kävin vielä muutaman kerran verikokeissa kontrollina ja ei löytynyt puumala vasta-aineita tai mitää HIV:iin viittaavaa. (Ja pääsin pois mun neulakammosta, jippy-kay-yee mothafucka!)Siitä alkoi alamäki, oloni parani sydämmeltä pikkuhiljaa mutta sinne jäi arvet. Meidän suhteessamme alkoi "pitäisikö meidän erota." kierre ja se tappoi meidän suhteen. SItä kesti muutaman kuukauden ja nyt ollaan tässä. Eronneena, minä enemmän palasina kuin yleensä. Rikoin hänen sydämmensä, tuhosin luottamuksen, tuhosin suhteen jossa olisin halunnut olla loppuikäni, tuhosin jotain jonka uskoin olevan mahdollinen elämäni rakkaus. Sydämmeeni on jännyt tuntuvia arpia minun omasta tyhmyydestäni en voi koskaan unohtaa enkä antaa anteeksi itselleni mitä menin tekemään.
"Kerran pettäjä, aina pettäjä." Tuo lause kiirii takaraivossani koko elämän ajan. Minä en tiedä että uskallanko ottaa elämässäni sitä riskiä että todentaisin tuon myytiksi? En halua rikkoa kenenkään sydäntä enään koskaan, koska en kestäisi enää itseäni siinä kohtaan. Olin vahva kun jaksoin pitää omaa tyhmyyttäni niin pitkään, mutta se joka pystyy pettämään useasti ja olla jäämättä kiinni, niin sen sydän on musta, eikä siellä ole tilaa yhdellekkään tunteelle.
Ja tarpeen tullen minulla on ikävä
Olet ilma jota hengitän ja tähdet taivaalla
Ja tarpeen tullen minulla on ikävä
Kyynelistäsi korun teen
Helminauhan rinnoillesi valelen
Olenko paha ihminen?
EDIT: Typo edittejä tehty
