*Jonez*

Tiellä ei ollut ketään oli täysin hiljaista, olin pysähtynyt tutkimaan Sierran sisälokaria, koska siitä oli mennyt kiinnikkeet poikki. Sain lokarin pysymään ilman kiinnikkeitä, mutta tarkistin kuitenkin että se myös pysyy. Tie oli tyhjä, kukaan ei ollut liikenteessä siihen aikaan ja sadettakin tuntui piisaavan. Laitoin auton käyntiin ja kuuntelin hetken kuinka janoinen vapaastihengittävä kaksilitrainen dokkilainen imi ilmaa ja bensaa sisäänsä. Hetken sitä kuunnellesani laitoin puhelimesta satunnaisen kappaleen soimaan ja kapple sattui olemaan Disturbedin Decadence. Tämä kappale on aina saannut minulle olon että pitää ajaa mahdollisimman kovaa. Tie oli tyhjä ja polkasin kaasua kerran. Moottori murahti hyväksyvästi ja nostin kytkimen ja painoin kaasun pohjaan. Moottori alkoi murista ja tunsin kuinka perä lähti hieman luistoon. Pieni vastaohjaus ja perä tuli kiltisti perässä. Vaihdoin kakkoselle ja painoin kaasun jälleen pohjaan vauhti nousi nopeasti sataseen ja vaihdoin kolmoselle. 160 jälkeen alkoi vääntö pikkuhiljaa loppua mutta hitaasti sain mittarin kahdensadan kohdalle. Mittari värisi mutta kipusi yli ja lopulta pysähtyi väristten 220km/h kohdalle, eli mittarin pohjaan asti. Maisemat vilisivät silmissä, tie oli kapea, pieni virne kävi suupielessäni kyllä Sierra kulkee ei siitä ole kiinni.