pari viime vuotta on opettanu paljon
mut vaikeit hetkii ne kaivo kaivon
ja vaik raivolla koitin mä siit nousta
nii ei vaan jalat irronnu, mä en päässy siitä suosta
ja se mikä mut sieltä kaivost sit pelasti
nii oli usko elämään ja se, et mä en tuu perääntymään
päätin, ettei enää koskaan nii vähin äänin säädin
kunnes vihdoinkin selätin säälini/
kyl jo luulin et muutost jo tulis
ottais aikaa ja hymyilen mä kuvis
mitä siitä, jos siitä ei vaan välitä
mitä jos ei enää riitä voimia sit käsittää
nii, olotila on ku alas liitävä kone
siin konees kaikki moottorit on tules
tulen tules suures tuules palamaan
toivo parempaan saa mut palaamaan
