Miksi naisen kuuluu stressata kaikesta??
Se on kuin naisen elämäntehtävä, tiettekste kuin luotu siihen. Kun asuu yhdessä miehen kanssa niin loppujenlopuksi kaikki tekeminen jää naiselle. myös se ajattelu. ja asioiden toteutus. Joten yritäåä ensin olla töissä se 6-10tuntia päivässä jonka jälkeen ajat kotiin tekemään ruokaa miehelle joka ei itse osaa kävellä edes jääkaapille. sitten vastahan se oravanpyörä alkaa... jos tekee sen kerran sitä saa olla tekemässa seuraavat 100 vuotta. kun pitäis alusta asti pitää lyhyessä " hihnassa" ettei pääsis lipsumaan sit näinkin pahaks...
Mut siirrytään viel stressaamiseen: siihen osa-alueeseen kuuluu talouden budjetointi, rahan saaminen, sen käyttö, kaupassa käynti, bensojen maksu/autot, ruoan laitto, laskujen maksu (ajallaan), siivoaminen ja ehkä sitä joskus olisi myös makuuhuoneen puolella tapahduttava jotain...
ja jos elämä meneee niinkin solmuun ettei enään tiedä mitä tekee, niin ainoa neuvo multa on haalia ne tosiystävät lähelle ja sitten vaikka tilittää niille. Se helpottaa omaa oloa, ei itse ongelmaa.
Mulle on opetettu joskus kun olin pieni että mustasukkaisuus kertoo että välittää toisesta. toki rajansa kaikella, mutta miten sitten kun tapaus ei osaa kertoa omista tunteistaan tai tuntemuksistaan tai osaa olla mustasukkainen. Kun aina ei yksin riitä että sanoo vain "mä rakastan sua!" se ei todellisuudessa kerro yhtään mitään... se on vain "sana" joka joskus sanotaan velvollisuudesta. Se sana joka meille on opetettu jo lapsesta asti.
Nainen tarvitsee huomiota. Paljon. ja jos ei sitä omalta mieheltä saa, niin mistäs sitten? Olen oma kohtaisesti yrittänyt keskustella näistä asioista mutta kaverilla menee aina luu kurkkuun. ja silloin kun mainitsen asiasta, niin heti silloin sanotaan kuin velvollisuudesta et oothan sä nätti! ja se ei tunnu hyvälle. tai vastaavanlaisesti et "tottakai sä oot kaunis emmä muuten olis sun kanssas" , kui hyvä fiilis tulee..
Tiiän et en varmastikaan ole maailman paras tyttöystävä, omat vikansa kaikissa, mut mä olen aina yrittänyt parhaani, aina panostanut vähintään sen 100%. ja tähän asti joutunut pettymään.
JA siinä se vika mussa ehkä piileekin... Tullu niin paljon vastoinkäymisiä parisuhteessa et pelkää antaa kaikkensa, on sellanen "oma vaisto" et täs viel tulee takapakkia, ja kun sitä ajattelee niin, niin sitä alkaa etääntymään tahattomasti siitä toisesta.. vaikka niin ei haluis.. niin käy. ellei huomaa sitä ajoissa.
Seki et mikä mussa on vikana, ajattelen että jos en olekaan kyllin hyvä ? jos en riitä? jos hän ei oikeasti välitä? tai se pahin jos sillä on joku toinen?
Onko se syyn hakemista vai itselleen valehtelua vai johtuuko se huonosta itsetuntnnosta ? koska tiedän, että rakastan, ja tiedän että Minä haluan olla yhdessä, rakentaa omaa yhteistä kotia ja rakentaa yhteistä elämää, ja tiedän että yksin ei ole hyvä olla, mutta mikä saa naisen stressaamaan?
kerran olen kukkia saanut, mutta sekin oli tilanne jossa minut oli suututettu ja ehkä vähän anteeksi pyytelevä tapahtuma. Sitä sanaahan ei konkreettisesti sanottu, oletetaan vain että ne kukat kertovat sen... Minä tiedän etteivät ne kukat osaa puhua.
Suhde perustuu minun mielestä luottamukseen ja rehellisyyteen, mutta jos ei niin voiko koskaan luottaa mihinkään?
tiedän ettei itsesääli johda mihinkään. ja jos sitä ollaan sielä pohjalla niin ainoa tie on ylös päin. Kun ajattelen että tässä sitä nyt ollaan. ihmiset puhuvat naimisiin menosta ja lapsien saamisesta. Niin mitä helvettiä, koska on sellanen aika kun jotain noin suurta voisi päättää, jos parishde menee kuin ylä-ja alamäkeä jatkuvalla syötöllä koska on päätösten aika?
en tiedä enään mitä on olla haluttu.
