Käy hän vaeltamaan
kauas yli merten ja vuorien.
On yksin sieluntuskassaan
tuo vaeltaja yksinäinen.
Minne viekään tie?
Kauas pois - se menneisiin vie.
Kulkija muistelee
miksi lähti hän matkalleen.
Tyttö tuo, kaunis niin,
kuolemaan jätettiin.
Kulkija vain hänet syliinsä
nosti ja kantoi pois.
Pitkän taipaleen
kulkija otti harteilleen.
Tyttö, kaunis niin,
hukkui pian murheisiin.
Vapauteen tietä etsii hän,
vankilassa kivikahleissaan.
Kulkijan matka ilmaan haihtuu
kuin tuhka tuuleen katoaa.
On suru raskas yksin kantaa,
kulkija vain jatkaa vaellustaan.
Mutta paikkaa löydä ei
minne kuolema tytön häneltä vei.
Ikuisesti vaeltaa
kulkija kivikahleissaan.
Yli merten, vuorien,
yli tuskan, yksinäisyyden.
