_DiPa_

Hiljaisena painan mieleni oven kiinni, vailla kuuntelijaa, lohduttajaa.

Käperryn omaan maailmaani ja suljen muut pois itsestäni.

Kyyneleet virtaavat sisääni, polttaen sisimpäni karrelle.. onko aina ollut näin,
kysyn itseltäni.

Onko aina niin että minä annan, saamatta itse mitään? Tuska vyöryy sanojen mukana ulos minusta.

Katson itseäni vailla rakkautta ja ihmettelen, miksi ja milloin menetin itseni,
oliko se tämä kipu kokonaisvaltainen joka vei minut mennessään?

Oliko se masennus, joka muutti minut?

Surullisena, laitan oveni lukkoon ja piiloudun.