Poika katsoo tummenevaa taivasta kaivaten, miettien.
Muistellen niitä aikoja jolloin oli onnellinen, sen tietäen.
Nyt kasvoilla ei ole hymyn häivää, ei silmissä pala se kipinä.
Vain surun uurteet, silmät paljon nähneet.. ja sydämessään ikävä.
Poika kävelee sen järven rantaan, jossa hän kerran rakkautensa vannoi.
Nyt se muistuttaa murheiden hautaa, jonne kaipuu pojan toi.
Jos hän olisi nuorena valinnut toisin, olisivatko niin pahalta säästyneet.
Itku kuristaa pojan kurkkua, ovat unelmat jään alle päätyneet.
Rakkaudesta laulaa vaikkei mitään siitä saa.
Rakkaudelle laulaa jos vain löytää sen uudestaan.
Ja poika tietää sen, ja odottaa.. joskaan.
Unelmat.. Ne eivät sula koskaan.
Poika hyvästinsä on jättänyt, läheisilleen koittanut selittää.
Ettei hänestä ole yrittämään, korjaamaan särkynyttä elämää.
Hän kotioveltaan lähtenyt on luvaten, koskaan takaisin en palaa.
Se mitä poika oli menettänyt, sitä takaisin ei enää ikinä saa.
Poika löytänyt on etsimänsä, tai niin hänestä puhutaan.
Tiedän pojasta totuuden, koska kirjoitan hänen runoaan.
Se mitä hän oli saanut, on suurin lahja rakkaan ystävän.
Ja siitä vastineeksi on antanut, toiselle koko hänen elämän.
c. Joni "Nonno" K.
