Kallon läpi porautuva ilkkumisen aiheuttama jyskytys takaraivossani vaimenee.
En kuule noita sanoja enää. Korvissa humisee kuin olisin monia metrejä vedenpinnan alapuolella, hengitykseni tihenee.
Joka jäsentä alkaa pistellä ja vihloa ja mutta pian en tunne enää mitään.
En tunne muuta kuin turhauttavaa raivoa ja raudan kylmää vihaa kaikkia noita ilkeitä kasvoja ja itseäni kohtaan. Tunnen inhoa itseäni kohtaan kun annan tämän jatkua viikko ja vuosi toisensa perään, enkä enää jaksa edes kuvitella sen loppuvan.
Mitä enemmän koitan olla häiriintymättä sitä tiukemman otteen se saa minusta. Hiertävät solmut silläni kiristyvät ja raastavat. Mutta mitä jos naru katkeaa kaikessa siinä paineessa? Jos hermot todella lopulta eivät kestä enää? Eikö aikuisen ihmisen pitäisi jo osata ottaa kaikki huomioon? Mutta minä olen vasta pieni lapsi ja vaikken olisi muuttaisiko se mitään?Vanha tai nuori. Töissä koulussa tai missä tahansa, herkkä ja hauras on ihmismieli. Ethän vaurioita. Ajattelethan omilla aivoillasi.
