Tämä on vain oman mieleni pienisuuri kannanotto siihen ettei minun tarvitse miellyttää, ei ihan oikeasti tarvitse.
Hyväksytyksi tulemisen tarve - keinolla millä hyvänsä.
En halua että ihmiset syöttävät itselleen tai toisilleen tätä ajatusta enää sillä elämän tosiasia on:
se mikä nousee, laskee - mikä syntyy, kuolee.
Terve itserakkaus on suuri pelastaja. Olethan kuitenkin oman elämäsi tärkein ihminen, itsellesi. Vihdoin ja viimein olisi aika ymmärtää että tarvitsen muita mutta en ketään yhtä paljoa kuin omaa itseäni ja tapaani ajatella. Ajatuksia voi muuttaa mutta sisimmässä omatunto on se joka määrittelee sinut, millainen sinä olet, millaisena sinä itsesi näet.
Näen usein ihmisiä jotka näkevät itsensä niin rumina, että se suorastaan räjähtää muille ihmisille negatiivisessa mielessä. Mutta taas kun kohtaan ihmisen jolla on hyvä olla omassa mielessä, omassa kehossa, omassa ajatuksessa, se on näky ja tunne jonka ei halua loppuvan.
"Mikä meidät ajaa itseinhoon?"
sinä ajat itsesi itseinhoon.
On ihanaa katsella naista joka katsoo peiliin ja hymyilee, aika nättiä vai mitä. On upeaa seurata miestä joka avaa oven edessäsi, hymyilee ja iskee silmää. Ihminen joka nauraa itselleen on suorastaan orgasmi mielelle.
Elämä tuntuu silloin täydelliseltä.
On hirveää katsella naista joka katsoo muiden ruoka-annoksia halveksuen ja näpertää omaa annostaan, joka on lusikallinen salaattia valkoisella posliinilautasella. Tämä nainen ei tunne olevansa tarpeeksi hyvä tekemisissään, hän on hyvin siro ja hoikka mutta hän haluaa laihduttaa. Hän ei voi sietää ihmisiä jotka syövät lihaa, eivät halua fyysisesti rankkoihin töihin tai ihmisiä jotka sanovat hänelle että taisit tehdä nyt virheen. Tämä nainen kertoo pian sairastavansa anemiaa eikä ymmärrä miksi, hänestä lääkärin pitäisi tunkea pää jonnekkin ja syvälle koska määräsi terveellisempää elämää. Mutta hän elää jo terveellisesti, ei syö lihaa, liikkuu paljon joka päivä, ei herkuttele, ei laiskottele. Olen häntä varmasti sen kymmenen kertaa suurempi, miksi hymyilen useammin kuin tämä niinkin nätti nainen? Miksi peiliin katsoessani katselen mielummin niitä kauniita puolia kuin etsin virheitä. Virheet tekevät mielestäni ihmisestä kauniin. Täydellisyys on jotain johon en halua pyrkiä, haluan olla hyvä mutta jossakin on aina parempi. Olen hyväksynyt tämän. Toinen nainen ei halua ymmärtää, miksi minä olen hyvä piirtämään, ”piirsitkö tuon itse?” ”Ootko varma että se sun demon teko ei ole vain jokin halppisfirma joka tekee vaan jotain levyjä iskelmätähdille?” ”Pitäskö sun pukeutua vähän peittävämpiin vaatteisiin niin jenkkikset ei näkyis?” ”Mä inhoon tätä!”
”Mä lähen himaan, mä en jaksa, mua ei kiinnosta!”
"Suurinta rakkautta on yksinkertaisesti olla
itsemme äärellä hyväksyen ja rakastaen."
Päivästä päivään. Miten tuollaisella asenteella voikaan olla hyvä olla, en olisi itsekään hyvinvoiva jos ajattelisin aina noin. Vaikka kuinka yrittää kertoa että sinulla on myös lahjoja, sinä osaat jos keskityt ja haluat ja hyväksyt että tässä se lopputulos nyt on. Sen ei aina tarvitse olla kaikin puolin fysiikanlain mukainen vaan se saa olla myös vähän mitä sattuu. Itselleen pitää nauraa, muille pitää uskaltaa nauraa ja pitää pyytää anteeksi ja tarkoittaa sitä jos tunnet että nyt jäi sanomisesta paha mieli, ei pidä jäädä miettimään virheitä vaan pitää elää eteenpäin. Unohtaa ei tarvitse, vaan pitää muistutuksena, mutta silti ei ole väärin unohtaa asioita joita ei enää halua muistella, on ihan oikein luovuttaa ja sanoa myös että ehkä jokin toinen päivä tämäkin vielä menee paremmin, yleensä se meneekin.
Pitäisi vaan jaksaa rakastaa omaa itseä ja huomaat pian että asiat saavat täyskäännöksen.
Asiat jotka eivät suju, eivät välttämättä edelleenkään suju niin kuin pitäisi mutta se ei enää vie yöuniasi. Naura välillä sille että teet väärin tai mokaat. Hyväksy se että tavarat hajoavat, kipu sattuu, liika onnellisuus tai liika suru vierittävät kyyneleet poskelle ja sinä tarvitset ihmisiä ympärillesi jotka sinua rakastavat, juuri sellaisena minä tänne maailmaan synnyit. On aika hyväksyä oma itsesi sekä muut. Älä tartu muiden virheisiin sillä silloin omasi kasvavat.
Anna mielesi ajatella, myös niitä kammottavia ajatuksia, ajattele ne lievemmiksi mutta älä annan niiden hyökätä vaan sulje ne ajatuksissasi mielen vankilaan, kaltereiden taakse. Älä kuitenkaan hävitä avainta, jätä se niiden ajatusten eteen ja joskus vielä saattaa olla niin että sinun on avattava ovi ja päästettävä yksi niistä ajatuksista menemään sillä huomaat ettei edes mielesi pysty estämään sitä mitä muiden ajatukset sinun ajatuksillesi tekevät, ne ovat rikostovereita. Yritä kuitenkin muistaa että sinä et ole siellä kaltereiden sisällä, vaan ne ajatukset jotka sinä olet poiminut mielesi vankilaan.
Rakasta, anna anteeksi ja elä elämäsi,
se on sinun päätöksesi.
Ps. Rakkaan ystävän kanssa kirjoitettua, mutta paikkansa pitävää.
-KameloT-
