Tyttö syntyy joulukuun 7.päivänä Riihimäen aluesairaalassa. 8 kuukautta ei ketään tiedä sitä, että tällä tytöllä on halvaus oikealla puolella kehoa, kohdistunee jalkaan ja käteen. Kuntoutus aloitetaan samantien, se alkaa jeesii tätä tyttöä, mutta kävely tuottaa edelleen ongelmia hiukan, se näkyy sen verran pahasti, että tää tyttö pelkää ihmisten reaktiota liikkuessaan. Kuuden vanhana tämän tytön oikeanjalan akillisjännettä pidennettiin, se oli raskas leikkaus, vaikkei se kestänyt, kun muutaman tunnin. Tällä tytöllä oli sitten kipsi muutaman viikon, ja se tuntui todella inhottavalta, kun jalkaa kutitti. Kipsin poisto ja tää tyttö pelkäsi, että hänen jalkansa leikataan puoliks, se oli ihan normaali pelkoreaktio.
Vuosi 91, tyttö aloittaa koulunkäynnin, normaalisti tytön piti aloittaa koulu jo vuonna 90, mutta ei ollut sen verran valmis siihen vielä silloin. Koulu tuntui aluks ihan mukavalta, mutta sitten kaikki mullisti tytön elämää. Hän joutui koulukiusatuksi, halvauksen ja lihavuuden takia. Hän oli toisia nähden erilainen ulkoisesti, mutta sisimmässään yhtä samanarvoinen, kun muut. Häntä syrjittiin, haukuttiin, tönittiin. Hän kuuli joka ikinen päivä sanat "lihava, vinojalka, läski, pöpö". Häneen ei mukamas voinut koskea, koska sitten toiselle tuli pöpö tytöstä, koska luulivat saaneen tartunnan tästä tytöstä, kun häneen koskettiin. Tämä tyttö itki joka ikinen päivä koulun jälkeen, hänen oli vaikea puhua asiasta alkuun äidinsä kanssa. Pian äitikin huomasi tytössä surua, ja tytön oli pakko kertoo äidilleen miten asia oli. Tällä tytöllä oli tosi paha olo. Opettajille heti sanottuaan asiasta he ottivat kiusaajat puhutteluun, mutta ei hän saanut olla, kun kaks päivää korkeintaan rauhassa ja TAAS se jatkui. Viaton tyttö, kiltti ja rauhallinen, miksi häntä kiusattiin?? Vaikka hän olikin erilainen toisiin nähden, niin se ei oikeuttanut kiusaamiseen! Ylä-asteen alku jännitti, häntä pelotti ottaa vastaan sama helvetti, mitä oli käynyt ala-asteella läpi, hän ei nukkunut koko kesänä hyvin, suoraan sanottuna häntä pelotti niin paljon.
Alku meni ihan hyvin, mutta sitten se jatkui, kiusaaminen, ERILAISUUDEN TAKIA!!! Parin kuukauden päästä tyttö sai kotonaan ihme kohtauksen, hän joutui sairaalaan, neljä kuukautta meni hyvin sen suhteen, mutta kiusaaminen vaan jatkui. Hän sai toisen kohtauksen. Tutkimuksissa havaittiin epilepsia. Sekin vielä tähän kaikkeen helvettiin. Häntä pelotti saada koulussa kohtaus, alkoi olemaan enempi kavereita, tukena! Todellisia ystäviä, jotka ei jättäneet häntä, hyväksyivät hänet sellaisena, kun hän oli, mutta kiusaaminen senkun jatkui.
8 luokka, kiusaaminen jatkui jatkumistaan, opettajat yrittivät tehdä kaikkensa, että se loppuisi, rehtori myös, mutta tuloksettomana!
9 luokka, alkoi hieman loppua jo kiusaaminen, mutta sitäkin esiintyi hieman vielä. 9 luokan loppu, tyttö oli onnellinen päästessään pois helvetistä. Jatko-opiskelut odotti tyttöä vuonna 2000. Hän aloitti koulun, tuli olemaan samankaltaisia ihmisiä siinä koulussa, kun hän oli. Tyttö sai paljon ystäviä jo ekana koulupäivänä, häntä EI SYRJITTY ERILAISUUDEN TAKIA! Hänestä näkyi onnellisuus.
Vuonna 2001 keväällä häntä kohtasi suuri menetys. Hän asui isänsä luona 9 kuukautta ja kohtasi elämänsä pahimman painajaisen, isän kuoleman! Tytölle tuli taas joku ihme kohtaus, alkoi tulee päivä päivältä enemmän ja enemmän. Koulu loppui 2005, mitä nyt tehdä? Hän ei ollut vieläkään päässyt isänsä kuolemasta yli, eikä tullut pääsemäänkään. Ystäviä tuli lopulta paljon enemmän, tukijoita, jotka hyväksyivät hänet todella sellaisena, kun hän on.
Vuosi 2003, tyttö rakastuu poikaan, johon hän tutustui netissä. Poika rakastuu tyttöön ja he olivat onnellisia, he menivät kihloihin ja onnellisuus jatkuu vielä hetken sen jälkeen. Tytöstä tulee kummi.
Vuosi 2004, tyttö ja poika eroaa, se oli paha paikka tytölle, koska se oli tytön eka todellinen suhde. Tyttö ei tullut käymään hirveesti enää sielläpäin ja sitten jäi käyminen myös kummipojan luona vähiin.
Vuosi 2006, tytölle todettiin paniikkihäiriö. Hänellä oli ollut se piilevänä siitä lähtien, kun isä kuoli. Tyttö ei vieläkään ole käynyt kummipoikaansa katsomassa, hän tuntee pahaa syyllisyyttä siihen, mutta muistaa kummipoikaansa joka päivä.
Vuosi 2007, tyttö istuu tässä juuri näpyttelemässä tätä stooria. Hän on kokenut vieläkin enemmän tässä elämässä, mutta tässä oli jotain sellaisia asioita mitä tyttö haluaa toisille kertoa!
Kokemukset syö psyykettä liikaa, jos on liikaa kokenut menetyksiä, mutta ne myös vahvistaa...Vaikka kuinka elämä olisikin vituillaan, niin yrittäkää puhua niistä jollekin ajoissa, niin ette olis samassa jamas kun mä. Välillä oikeesti tuntuu siltä, että millään ei oo enää mitään välii, mut sit alkaa kelaa, että kyllä se onni viel on myöten myöhemmin elämässä. Oon onnellinen, että mulla on frendei, jotka on tukeneet mua aina, kun oon tarvinnut niitä, mutta sydämestä löytyy vieläkin paljon palasia, jotka pitäis saada ehjäks.
Toivottavasti jaksoitte lukee tän oikein ajatuksen kaa. :)
Ja tällä hetkellä tämä tyttö on onnellisempi, kun koskaan ennen elämässään! <333
KOPIOITU yhtä loppuriviä lukuunottamatta IRC-GALLERIASTA!! Halusin julkaista tämän stoorin myös täällä :)
