Kulutamme paljon aikaa negatiivisuudessa vellomiseen sen sijaan, että keskittyisimme elämään hetkessä. Olemaan onnellinen nyt, parantamaan asioita nyt.
Murehdimme tulevaa, luomme skenaarioita puutteellisen tiedon varassa, vatvomme vanhoja ja käytämme valtavan määrän energiaa vihaamiseen ja häpeämiseen.
Elämä ei miettimällä kummene, sitä on elettävä. Hakattava välillä päätä seinään niin, että veri tirskuu, mutta oltava uskollinen itselleen. Mitään ei saa, jos jää odottamaan ihmettä.
Se lienee selvää, että harva meistä saavuttaa koskaan kaikkia unelmiaan, mutta haittaako se, jos yrittää? Viime kädessä kukaan muu ei voi tehdä elämästämme onnellista ja tyydyttävää, kuin me itse. Kukaan muu ei myöskään kanna vastuuta valinnoistamme.