Refna

Yksinäisyys valtaa sisimpäni ja saa minut kaipaamaan kaikkea hyvää mitä minulla on ollut silloin kun olen seurustellut, onko minut kenties tuomittu olemaan yksin kun kukaan ei tunnu välittävän minusta, eikä halua olla minun kanssa yhdessä, olen jo nyt surun ja murheen murtama ja tämä tunne vain jatkaa matkaa seuranani siellä sisimmässäni, enkö ansaitse sitä onnen hetkeä? miksi? miksi kukaan ei halua seurustella kanssani? Olen kai tuomittu kulkemaan tätä synkkää tietäni ilman valoa ja toivoa siitä onnellisemmasta elämästä oman kullan kanssa, kyyneleet valuvat pitkin poskia ja minä murrun, onneksi musiikki saa minut jaksamaan tämän kaiken keskellä ja ehkä vielä jonain päivänä koittaa se onnen päivä jolloin saan sulkea sen oman kullan syliini ja helliä sekä hyväillä sitä, mutta siihen asti olkoon musiikki lohtunani kaiken synkkyyden keskellä