_-_Giiuh_-_

Jotenkin sitä lukion loputtua tuntui mahdottomalta jäädä työttömäksi ja olla vain päiviä. Nytkun sitten viimein sain töitä ja pääsin säästämään tulevia opintoja sekä autoa varten, voin kertoa olevani onneni kukkuloilla. Työ tuntuu taivaalliselta, vaikkei se ehkä sitä olekaan, mitä haluaisin lopun elämääni tehdä. Päivillä on jälleen jotai merkitystä ja koen tekeväni jotakin, joka auttaa minua eteenpäin tulevaisuudessa.

Hassua, miten sitä aina on odottanut niitä lomia, kuin hullu puuroa ja nyt tuntuu siltä, etten haluaisi olla mistään hinnasta tekemättä mitään. Jännä juttu, miten olenkin löytänyt itsestäni uuden, ahkeran puolen, vaikka olen aina pitänyt itseäni jotenkin laiskana. Ei tällä tarinalla nyt ollut oikein muuta merkitystä, kuin muistuttaa itselleni, kuinka ei koskaan saa ottaa asioita itsestäänselvyytenä.

Jos luit, niin kiitos. Toivottavasti joku sai tästä nyt vaikka ihan pikkuisen boostin siihen, että arvostaa sitä, mitä itsellä on. Ei se työ- tai opiskelupaikka ole niin itsestäänselvä juttu, kuin joskus kuvittelisi.
:)