Hän istuttanut oli maahan puun
Josta kasvoi kauniimpi kuin mikään muu
Siitä pitäen huolta, puuta varjellen
Minkään anna sitä satuttaa, "ennemmin minä kuolen"
Vuosien mittaan puu kumminkin alkoi kuihtua
Ei tuottanut enää hedelmää, antanut ei iloa
Itku puristi hänen kurkkua, "kaikki kuolee aikanaan"
Hän sulkee silmänsä, ja sytytti puun palamaan
Muistoksi otti mukaansa kasan tuhkaa
Kaikki se aika ja rakkaus, valunut oli hukkaan
Hän yksin jäänyt oli hukkuvaan maailmaan
Vielä muistaen, kerran nähnyt oli taivaan
Nyt hän ei enää tiedä, kuka hän on
Vaikka hän oli onnellinen, hänestä tuli onneton
Kerran hän tunsi sisällään iloa ja rakkautta
Vaan nyt enää vihaa, katkeruutta
Aika oli loppunut, häntä ei mikään koskaan muuta
Ei löytänyt paikkaa, jonne kasvattaa uutta puuta
Tämä oli se kohtalo, joka hänelle annettiin
Palaneen puun luokse, hänet yksin haudattiin
c. Joni "Nonno" K.
