Hänen elämänsä on ollut pitkä, ja se on ollut raskasta.
Väsyneenä katsoo ulos ikkunasta, yhä tummenevaa taivasta.
Huolisiko häntä enää kukaan, tulisko hänen muuttua.
Hauras mieli sydäntä syyttää, voisiko se enää toiselle kuulua.
Niin hän etsii lohtua pimeästä, missä kukaan ei häntä voi nähdä.
Kuinka kyyneleet silmiltä karkaavat, antaen peilikuvan särkyä.
Vaikka sanat oli poltettuna sydämeen, nyt ne saivat jäätyä.
Ja minä pelkään, ne eivät enää koskaan voi kuultavaksi päätyä.
Sateenkaaren värit kerran niin kirkkaat, ovat nyt kuolleet, harmaat.
Hänen silmänsä eivät tavoita enää kauneutta, tunne ei lämpöä, rakkautta.
Se missä hänessä ennen kasvoi vielä iloa, nyt kuihtunut on suruksi.
Kaikki mikä ennen oli vielä hyvää ja kestävää, muuttunut on uneksi.
Muistot tuottivat lämpöä vain hetken, kunnes katosivat unohduksiin.
Siivet jotka hänelle kerran annettiin, ne revittiin, ja haudattiin.
Hänen elämänsä on ollut pitkä, ja nyt se on tyhjää
Pettymykset vieneet on halun yrittää, kuolleesta saada elävää
Kaikki lupaukset ovat olleet valhetta, nyt hän ymmärtää sen.
Nämä päivät ovat merkityksettömiä, ikuisesti sydäntään syyttäen.
C. Joni "Nonno" K.
