Ietu92

Viimeset pari viikkoa päässä pyörinyt ajatukset ja yhen terapeutin sanat mitkä sillion sai pahalle päälle ja nykysin kun miettii sitä nii tulee alakuloinen olo , asia on nyt nii että asunkin omillani olen riippuvainen vielä vanhemmistani tosin isä poistui luoltamme vuosi pari sitten ja vaikka miestä vihasin on se silti isä ja haluisin hältä pyyttää anteeksi et olen nykysin tällänen pettymys ja kyllä vaikka harvemmin häneen yhteyttä pidin kyllä se isäkin auttoi ja muutaman kerran baarissa istuessaan tarjosi kaljan tai kaksi, enkä tiiä onko hävettävää sanoa että minun ikäinen mies on viel vanhempien tuella elämässä ,tosin ruuat ja muut ostan omilla rahoilla mutta ne ruokarahat eivät miun tilillä ole ja äitin kanssa tai veljen kyydillä käyn kaupoilla.

On joskus tullu sanottuu ääneenkin että joskus tuntuu et ihmiset ei oikeesti haluu auttaa taikka välitä muutakuin aseman puolesta esim, sosiaalipalvelut ja muut sellaset , mutta tämä nyt on näitä miun pään sisäsiä piruja joille voi huutaa sisäsesti että turpa kiinni vaik ei ne kyl sitä usko.

Anteeksi taas tälläsestä turhasta teksti seinästä . mut en keksiny muutakaan.