en oo varma mitä täs kirjottas
aikaa on kulunu jo paljon
nyt tajuun syyn omaan vihaan
mikä tässä pässä niin paljon riivaa
en oo ajatellu itteni koskaan
nyt kun sen teet
huomaat miten peität maalilla kaiken
mitä piilotellen arkailin
mitähän sillon jahkailin
ei oo ollu helppoo vuotta sitten 2011
kaikki oli ok nyt kasaan hajoon
sisään puran vihan ja surun
joka meikää joka päivä manaa
tää on varmaa vaa tätä karmaa
pää täynä asiaa ei tiedä mistä haluis alottaa
kaikki tuntuu ympäriltä kadonneen tai hajonneen
tein kaiken suljetuksi ajatukset päähäni
jotta kukaan ei ketjuja aukaista saa
nähdä sisään likaiseen mieleen
siihen joka tätä ihmistä on aina piinanneet
taistelen päivittäin ajatusten näiden
tunnen olevani kaikkialta jääneen
ajatustani ette voi kääntää
siitä miten tämä paska on saanut jäänteet
tunnen ahdistusta tilanteeesta kun tilanteesta
tahdon sulkea kaiken pois ja elää hetkessä
mutta ei kukaan muutu ikinä eikä etenkää pienessä retkessä
tuntuu kun hävittänyt omat jäänteet katson sisään peiliin
ja nään itseni kuolleen
onko ajatukseni tarpeen huoleen?
vaikka pelkään ajatustani
ei tässä helposti pääse ylös päin
olen eksynyt päähäni aranoloiseen
herää kysymys onko tää totta vai kuvittelenko kaiken?
onko tämä kaikki yhden asian arvoinen?
jos ei joku voisi pois taikoasen
olen eksynyt ajatuksiini vahvoihin
ja haluun löytää reitin pois enkä alistuu pelkoihin
eniten mitä pelkään on oma ajatustani ja päätäni
sama on kuin yrittäisi hajottaa sisäistä jäävuortani
mutta en enää tiedä mitä ajatella
olen loukussa omissa ajatuksissani
enkä tiedä koska pääsen näistä käsityksistäni.
