Tämä on Roman Schatzin kolumni, joka ilmestyi iltasanomissa 26.4.2008.
Kuluneella viikolla silmääni sattui pikku-uutinen, joka oli jäädä Malagan bussiturman, kiistellyn olympiaboikotin ja perin huvittavien keskioluen laimentamisaikeiden jalkoihin: Ahvenanmaalla halutaan siirtyä Ruotisn aikaan.
Maakuntapäiväedustaja Danne Sundmanin mielestä muutos hyödyttäisi Ahvenanmaata laajasti, koska kaikki rahoitusmarkkinoista Ruotsinn televisioon toimii Keski-Euroopan ajassa. Muutos helpottaisi myös Ahvenanmaalla vierailevien ruotsalaiten turistien elämää.
Vaikka olen asunut Suomessa jo iät ja ajat, maahanmuuttajana en tietenkään pysty koskaan käsittämään tämän kulttuurin kaikkia hienouksia. Yksi asia, jota en todellakan ymmärrä, on Suomen ja Ahvenanmaan välinen suhde. Historiankirjassani lukee, että Kansainliitto päätti suuressa viisaudessaan kesäkuussa 1921 antaa Ahvenanmaan saarirykelmän Suomelle. Ahvenanmaalaisten enemmistö oli silloin jyrkästi tätä toiminpidettä vastaan. Heidät pakotettiin Suomen alaisuuteen vastoin tahtoaan, ja se näkyy edelleen. Virallisesti saariryhmä kuuluu teille suomalaisille, mutta selvästikään nämä vajaat kolmekymmentätuhatta ihmistä eivät halua olla suomalaisia. He tekevät perinteisesti kaikkensa erottuakseen suomalaisista, pitääkseen suomalaiset loitolla ja syrjiäkseen suomalaisia.
Heillä on ollut oma lippu vuodesta 1954, heillä on ollut omat postimerkkinsä vuodesta 1984 ja 1993 he saivat peräti oman postilaitoksensa, joka on Pohjoismaiden pienin. EU:hun liittymisestä heille järjestettiin erillinen kansanäänestys, heillä on ollut vuodesta 2006 oma internettunnus ja aina välillä he yrittävät ottaa käyttöön oman valuutan.
Ahvenanmaa toimii monella tavalla itsenäisen valtion tavoin. Terveys- ja sairaanhoitoala, poliisiasiat, radio- ja televisiotoiminta, opetustoimi, ympäristöasiat - kaikki on paikallishallinnon käsissä, eikä Suomen hallituksella ole paljon nokan koputtamista.
Saarella on voimassa kotiseutuoikeusjärjestelmä. Henkilöllä tulee olla kotiseutuoikeus ennen kuin hänen on mahdollista omistaa kiinteää omaisuutta saarella, äänestää maakuntapäivävaaleisa tai harjoittaa elinkeinoa. Kotiseutuoikeuden saa automaattisesti, jos se on jommallakummalla vanhemmista. Kotiseutuoikeutta voi hakea sujuvasti ruotsia puhuva Suomen kansalainen, joka on asunut maakunnassa vähintään viisi vuotta. Afrikkalaisen maahanmuuttajan on huomattavasti helpompi asettua Suomeen kuin suomalaisen maahanmuuttajan Ahvenanmaalle.
Ahvenanmaalla on paljon vapaita työpaikkoja ja vain noin kahden prosentin työttömyysaste. Silti: jos oikein ymmärrän, Suomen presidenttikään ei saisi perustaa Ahvenanmaalle nakkikioskia. Suomalainen kelpaa Ahvenanmaalle vain turisina, joka jättää sinne rahansa ja häipyy takaisin emomaahan.
Tuntuu siltä, että Ahvenanmaa on Suomelle se, mitä Espanjalle on baskialue, Serbille Kosovo tai Venäjälle Tsetshenia. Onneksi täällä ei sentään lentele luoteja, ja onnkesi Suomessa on vain tämä yksi separatistinen maakunta. Mitähän siitä tulisi, jos Savonlinna haluaisi oman internettunnuksen? Mitä, jos Pietarsaari haluaisi oman rahaautomaattiyhdistyksen tai jos Iisalmi haluaisi erikseen äänestää omasta EU-jäsenyydestään? Edellä mainituilla paikkakunnilla on saman verran asukkaita kuin Ahvenanmaalla, ja ne voisivat samalla oikeudella vaatia itselleen erivapauksia.
Ulkopuolisin silmin on todella vaikeaa nähdä, mitä hyötyä Suomelle Ahvenanmaasta on. Ehkä se, että sillä voitaisiin käydä kauppaa. Kun Ahvenanmaa ei kerran halua olla osa Suomea, niin miksette antaisi sitä pois?
Mutta älkää antako sitä ruotsalaisille, vaan venäläisille. Itänaapuri palauttaisi Suomelle varmasti mielellään Viipurin, Sallan ja Petsamon siitä hyvästä, että saisi sukellusveneilleen hienon tukikohdan juuri Tukholman edustalta. Suomen ja Venäjän väliset suhteet kukoistaisivat, Ahvenanmaan ainainen provosointi loppuisi kertakaikkisesti ja ruotsalaisia ottaisi kunnolla päähän. Kaikki olisivat onnellisia.
Ja jos Ahvenanmaa siirtyy Ruotsin aikaan, niin Helsinki voisi siirtyä Venäjän aikaan. Se helpottaisi Stadissa käyvien venäläisturistien elämää.
