Itse jouduin koulukiusatuksi hieman jo ala-asteella mutta etenkin yläasteella.

Ala-asteella keljuiltiin myös välillä. Se ei ollut hauskaa.

Yläasteella kiusaaminen oli jatkuvaa. Sai koko ajan kuulla kunniansa. Kiusaaminen oli täysin henkistä. Haukuttiin, milloin milläkin nimellä. Muistan vieläkin kaameimmat haukkumasanani ja tulen muistamaan ne lopun ikääni. Se ei koskaan pyyhkiydy pois muististani.
Koko ajan sai kuulla olevansa ei-toivottu henkilö koko koulussa. Ei sille kiusaamiselle itse mitään voinut. On pitänyt kestää, vaikka helppoa se ei aina ollut. Kukaan ei auttanut eikä asian ratkaiseminen kiinnostanut yhtään ketään.

Selvisin kuitenkin yläasteajoistani hengissä. Päätin, että en anna perikse koskaan kiusaajilleni. Ne eivät kyenneet murtamaan minua, vaikka tosissaan sitä todella yrittivät. Kestin yläasteen helvetissä neljä pitkää vuotta, ja erehdyin hakeutumaan ja menemään vielä kymppiluokalle. Sitä ei olisi pitänyt tehdä.

Mutta. Kaikki mikä ei tapa vahvistaa lopulta ihmistä. En murtunut, koska päätin taistella ja selviytyä siitä kaikesta hengissä ja onneksi minun kohdalla näin sitten lopulta kävi. Oli kai siitä selviämisessä myös tuuri ja onnea mukana.