^DISASTER^

4.9.2012

Hetken mietimme, kohta jo huudamme. Mikään ei ole tässä elämässä meille tarpeeksi riittävää, ettei tämä ihmisen riekale kohta jo olekkin valittamassa seuraavasta asiasta.

Muistamme menneet, mutta silti ahneuksissa haluamme sen tähän nykyiseen hetkeen osaksi. Miksi pitää olla niin kieroutunut ja ahne. Pystykö itse myöntämään menneiden halusi ja kohtaamaan itsesi.

1. Voisitko halata minua?

2. Voisitko suudella minua?

3. Voisitko nukkua kanssani?

4. Voisitko olla ystäväni?

5. Voisitko harrastaa kanssani seksiä?

6. Voisitko varastaa minulta?

7. Voisitko itkeä takiani?

8. Voisitko tappaa minut?

9. Voisitko kopioida tämän, niin voisin vastata myös sinulle?

Ehkä kuljemme käsikkäin, ehkä joskus yksinkin, vaan onko mikään muuttunut elämässäsi kun kuljeksit hiekkaista tietä eteenpäin ja eteenpäin
Voisimme vain pysähtyä ja kuunnella maailmaa hetken kuin kuolleet tätä maailmaa ikuisuuden ovat kuunnelleet. Tälläistä on kun pohdintaa pitää osana maailmankuvaa.
Pysähdy katsomaan maailmaa uusin silmin. Katso hetkessä elävää ihmistä, onko tämä onnellinen vai vihanen, emme voi tietää, mutta mitä sinä tunnet nyt on pääasia ja toivottavasti olet iloinen.
Kuuntele tätä hetkeä missä seisot tai oleskelet, mitä onkaan ympärilläsi, sitä emme muut voikkaan tietää, sinun asiasi se on mutta nytten pysähdy ajassa, mene itseesi ja tutki sisältä itsesi, sitten kävele ulos tunniksi seisomaan ja kun vihdoin oivallat elämästä jotain ni olet oikeutettu lämpöön ja onneen.