JPee74

"Pieni ystävä"


Kuinka ilolla toimme omaan tupaan,
sinusta me tahdoimme huolen pitää,
kylmältä suojata ja yhdessä hoivata,
täällä turvassa ja kotimme lämmössä.

Pienestä syntyy ajatus rakkaudesta,
sielun tunteet kun kohtaavat ystävän,
ei merkitystä ole vain vuosien renkaat,
vaan arvohetket ja yhteiset ajatukset.

Miten terävä onkaan tuo ajan hammas,
kohtalolta ei suojaa edes viitta enkelin,
on osattava elämältä ottaa ja antaa,
lyhyt aikamme täällä muistoja kantaa.

Vasta kohtasimme pienen elämän,
niinkö pian kohtalo teki päätöksen,
mahdista hetken antoi opetuksen,
ystävän muistolla sen merkityksen.


Osanottoni Julialle pienen ystävän menetyksestä,
Toukokuussa 2009

"Oi isä! - Auta minua lentämään!"

Unelmamme nousevat haaveiden ikkunasta,
tahtomme voima voi nostaa ne siivillensä,
pienenä me olemme kiitoratojemme alussa,
tietämättöminä unelmiemme ohjaamoissa.

Ei yksin meistä kukaan, ei edes kohtalokaan,
ilman enkelten voimaa ei synny unelmiakaan,
yksin ei teräskotkaa nosta taivaalle kukaan,
Ilman perämiestä kun ei ole kapteeniakaan.


"Kapteeni ja pieni perämies"

Hän tietää taiat ja osaa ihmeet, pystyy teräskotkan nostamaan siivilleen,
Taivaankantta pitkin kun matkustaa, meidät määränpäähämme kuljettaa,
näin maailman kohtaloon vaikuttaa, meitä taivaalla työkseen lennättää,
tahtomattaankin on maailman akselilla - kapteeni tuo taivaan korkeudella.

Vaan heräsi tuosta unelma pojalla, näki ikkunastaan taivaanlinnun siivillänsä,
teräskotkan voimalla, maasta ylös nostavalla, tahtoi hänkin lentää unelmilla,
koetti lennättää sielunsa taivaan sineen, ylitse kivun ja säryn yhä kasvaneen,
muttei päässyt nousemaan - päättyi yritys Jonaksen kiitotiellä jarrutukseen.

"Haluan lentää isä" - kuiskasivat hänen unelmansa vuoteeltaan yhä uudestaan,
Ei pystynyt lentämään silmät sulkiessaan, eihän isä ollut kapteeni alkuunkaan,
"Mutta kuinka voin teräskotkaani ohjastaa - ilman tärkeiden neuvojen antajaa?"
poika istui ohjaamossa, vaikka yritti ja taas yritti, nappien määrä kohta jo itketti!


"Enkeleitä, onko heitä?"

Niin se on maailmamme ihmeellinen, tarttui tarina sieluun miehen oikeamielisen,
kuuli kapteeni unelmasta vilpittömästä, saattoi hänkin teolla rikastaa elämäänsä,
nostaisi pienen miehen siivillensä, kertoisi taiat ja salat pienelle perämiehellensä,
muttei voinut uskoa hän lupautuessaan, kuinka tulisikaan tarina vielä vaikuttamaan.

Huuhtoessaan kultaa Lapin kaivauksilla - hipun rikkautta antoi se perheelleensä,
mutta todellista arvoa teki teoillansa, sielun rikkautta jakoi kapteeni lupauksillansa,
kääntänyt ei selkäänsä perämiehelleen, ymmärsi kohtalon tarpeen ja oman arvon,
kantoi kapteeni kiitotiellä vastuun, kun valmistautui poika nousuunsa jo viimeiseen.

Niin istui oppipoika perämiehen paikalle, koneet mylvivät ja salaisuudet aukesivat,
katsoi maailma kapteenia kiitollisena - kun yhdessä he lensivät taivaan kannella,
On helppoa tehdä vain mitä haluaa, vaatii sielun viisautta tehdä se mitä toivotaan,
mutta enemmän he antoivat toisilleen, kuin voimme heidän vierellään ymmärtää.


"Viimeinen kuulutus"

Yksin ei kapteenikaan nousta voi lentoon,
matkalle viimeiselle me tarvitsemme toisen,
joka opastusta antaa ja kannella suunnan,
kiitollinen sielu se saattaa enkelten maahan.

Jonas kävi täällä hetken jättäen suuren jäljen,
ei kohtalo ollut turha vaan osoitti se voiman,
ja kun kapteeni nousee lähdölle viimeiselle,
olkoon pieni perämies siellä hänen vierellänsä.


Sinille ja Jonakselle, heidän perheilleen.
Toukokuussa 2009