Lasolol

Mulle selvisi vasta nyt, että Pave Maijanen oli aika saatanan kova veistämään hyvää musiikkia.

tänään vitun hyvää musiikkia. Semmonen bändi 70-luvulta kuin Graham Central Station. On kyllä erinomaista kampetta [yes]

Yötaivaan rantaan katsoo kauas meren taa
vaeltaja tietäen pian matkat jäädä saa
Venhoon astuu tumma virta ajasta vie
vaeltajan kotiin siellä ikuinen rauha lie

kotimatka duunista, kun irtosi rengas ooppelista kesken ajon. Vinkee fiilis, kun satasen vauhdissa alkaa ryminä ja pöpelikkö lähenee. Samalla näkee sivuikkunasta et siinä se saatanan fillari pomppii :D vituttais kyl varmaan enemmän jos ois kuollut.

äsken. Join aamupäivästä alkaen melko messevät päiväkännit rommilla, kun rupesi vituttamaan ihan saatanasti enkä ehtinyt metsään meditoimaan. Hieman hävettää, että kävi näin.

eilen Perturbatorin keikalla Helsingissä. Tokoinrannassa jytisi niin, että on ihme kun ei lähtenyt tsunamit liikkeelle. Oli se saatanan kova kyllä.

Herbie Hancockin keikalla eilen Helsingissä. Ei todellakaan ollut hukkaan käytetty 80 euroa. Sadekaan ei haitannut, kun pumppu tykitti niin että sukat pyöri jaloissa. Hyvässä vedossa on vielä 83-vuotias gubbe.

hiukset pois ja olen taas kalju kuin Kekkonen. Menee hetki tottua siihen, ettei tuuhea (sivu)tukka hulmua enää tuulessa.

Täällä blogialueella olen usein törmännyt juttuihin siitä missä ajassa pullollinen punaviiniä imeytyy ikeniin. Aihe alkoi ihan tosissaan kiinnostamaan ja päätin kokeilla tieteen nimissä kuinka homma itseltäni onnistuisi. Sanottakoon, että vaikka nuorisolaisiässä olin hyvinkin pätevä nappomies ja kuosipetteri, on vauhti nyt keski-iän kynnyksellä hidastunut paljon noilta osin. Se lienee kai ihan luonnollista kehitystä niin en jaksa tästä rappeutumisesta sen enempää huolestua. Lähdinkin toteuttamaan eksperimenttiä rennolla otteella ilman suorituspaineita - siis luonnollisella draivilla. Koevälineeksi päätin jo ajat sitten ottaa yhden suosikkiviineistäni, portugalilaisen Quinta das setencostas (2019). Viini on keskihyllyjen aatelia, pehmeätanniininen herkkuatar. Maku on mielestäni kaikenkaikkiaan eloisa, hieman pomppiva sekä ujosti neliskanttinen. Kulmissa on kuitenkin sopivasti pyöreyttä, joka tuo suutuntumaan pientä vakosamettisuutta ja makuun märkää villaisuutta. Pullon metsästys lähti käyntiin ensin naapuripitäjän Alkosta, sillä kotikylästäni ei moista laitosta löydy. Kyseinen Alko on vähän suppea valikoimaltaan, joten tätä viiniä en sieltä bongannut. Ei auttanut muu kuin körötellä autollani (tai no Ooppelilla) suureen kaupunkiin - the big cityyn. Perillä lohjalaisessa Alkossa pullo löytyi onneksi heti eikä tarvinnut pitkiä aikoja palloilla siellä kaikkien lauantaipulloja metsästävien NORMOJEN keskellä. Kotimatkalla mietin pitäisikö väsätä jotain pientä purtavaa punkun kylkeen, mutta laiskuus vei voiton. Muistin että onhan minulla sentään maailmanlopun ruokavarastossani ihan helvetisti erilaisia luomupähkinäpusseja. Himassa narautin sitten korkin auki ja annoin paukkua. Katselin youtubesta pätkiä Hannu Karpolta ja harjoittelin piano/laulu kombolla kappaletta Liian vähän aikaa. Teos on Erik Lindströmin säveltämä ja sanoittama, mutta kotimainen suosikkini M.A Numminen on tulkinnut sen varsin kauniilla ja omintakeisella tavallaan. Harjoittelen tätä tietysti Mestari Nummisen äänenkäyttöä mukaillen ja olen kehittänyt tähän oman hapokkaamman jatsisovituksen. Puolivälin skättiosioon mulla ei toistaiseksi riitä rahkeet, joten korvaan sen pianosoololla siihen asti kunnes saan ääneni taipumaan. Tavoitteeni on kuitenkin vetää biisi autenttisesti skättisooloineen päivineen vielä elinaikanani. Nojuu, viini meni yllättävän kepoisasti alas ja voi pojat, tytöt sekä ties mitkä muut miten se kolahtikin daijuun. Punaviinin tuoma humaltuneisuus onkin energisempi kuin muistinkaan... Jäin aika kauaksi blogialueen pohjista (olikohan 85min) ja 90 minuutin checkpointin kohdalla olin käyttänyt vasta puolet kamasta. Kaiken juotuani sain ajaksi kokonaiset 173 minuuttia, mikä on kyllä aika nopeasti verraten siihen että juon yleensä Huttusen johonkin 3-4 timmaan. Seuraavaksi laitan saunan päälle ja lähden naapuriin kolkuttelemaan, josko heillä olisi myydä femmalla pari sakua saunakaljoiksi.

Aamulla olin matkalla punttisalille ja en ollut silmiäni uskoa, kun näin sen. Tien yli nelisti ihan jäätävän iso sarvikuono. Hyppäsin jarrupedaalille koko painollani ja jäin adrenaliinihöyryissä täristen ihmettelemään näkemääni. Mietin olisiko tuo ollut jokin takauma niistä viime kesän hassispiikeistä, mutta kyllä se oli salee ihan oikea sarvikuono. Onneksi ehdin jarruttaa, sillä oli se aikamoinen mörssäri!