__NaN__

Kun sinuun rakastuin, luulin löytäneeni onnen. Sanasi saivat minut uskomaan parempaan. Siihen, ettei kukaan voisi minua satuttaa.

Kun sinä lähdit, ja jätit minut yksin. Tajusin, että ainoastaan sinä pystyit satuttamaan minua niin julmasti.

Maailma hävisi ympäriltäni sillä samaisella hetkellä. Hetkenä, jolloin jäin yksin.

Luulin, että tulevaisuudessa menisimme naimisiin ja tekisimme lapsia. Sitä emme koskaan tule kokemaan, se kaikki päättyi minun vuodattamiin kyyneliin.

Uskoinko todella tän kestävän, luotinko tosi rakkauteen? Oliko tarkoituksesi vain satuttaa, etkö tosiaan minua halunnutkaan?

Tulit elämääni iloa tuottamaan, lähtiessäsi et sanonut sanaakaan.

Viimeinen kyynel
kaiken sammuttaa,
rakkautemme
lopulta katoaa.
Sanoimme asioita,
joita emme
tarkoittaneet ja
asioita, joita
tarkoitimme
satuttaakseen
sydämiämme.
Nyt kaikki on ohi,
kyyneleet vain tässä
tulevat.
Ne sumentaa ja
lohduttaa.
Jatkat lopulta elämää,
yksin ilman saattajaa.

Yksinäisimpinä hetkinä
tuntuu hyvältä ajatella
sinua;
on olemassa joku minulle
niin rakas ja
läheinen
vaikka kaukana täältä.
Samalla on tuskallista
ajatella sinua:
nauruasi, kosketustasi,
kasvojasi,
läheisyyttäsi.
Kaipaan sinua.